COVID-19: Tapparan korona-positiiviset juniorit harjoittelemassa 22.03.2021

Nurminen taisi kuitenkin (tällä kertaa) ajella ratin ihan yksityishenkilönä vapaa-ajalla, ei seuran edustajana tai muutenkaan seuraan liitettävässä tapahtumassa. Lisäksi Nurminen siirrettiin sivuun Pelicansin toiminnasta.

1 tykkäys

Kirjallinen varoitus on kaukana kädenlämpöisestä. Ei taida Oinosella olla kokemusta oikeasta työelämästä, kun tuollaisen päästää suustaan.

27 tykkäystä

”Alkanut kyseenalaistaa yhteistyön jatkoa”

Onko tuo Oinonenkaan lukenut sieltä Rantasen jutuista muuta kuin otsikon?Vai eikö ole kuullut, että määräaikaiset sopimukset täytyy neuvotella uudestaan ja tottakai yleiskuvaa katsotaan silloin.

3 tykkäystä

Kyllä on tiukassa nyt tuo potkujen vaatiminen. Tapparan täytyy nyt pysyä tosi tiukkana, koska kovasti yritetään joka puolelta saada päätä vadille. Nyt täytyy ihan konkreettisesti päivä kerrallaan seistä meidän toimihenkilöiden takana. Vastenmielinen tämä Suomen “potkut auttaa kaikkeen” -asenne.

19 tykkäystä

Tulipa sellainen mieleeni, että meillä ei olisi koko koronaa maassa, jos työpaikoilla ei kustaisi karanteenimääräyksien päälle. Tauti on saapunut jatkuvasti maahan mekanismilla, jossa ulkomailla oleskellut työntekijä lampsii rajan yli ja välittömästi leimaa kellokorttinsa. Kun tauti on levinnyt vaikka Rauman telakalla, kuka on eronnut? Vastaan itselleni: ei kukaan. Onko edes anteeksipyyntöä kuultu? Vastaan itselleni uudelleen: ei.

Sama kävi myös Uros-areenan työmaalla. Herää väistämättä kysymys, voiko Ilves niin tekopyhässä hallissa pelatakaan?

39 tykkäystä

Tapola unohtaa verratessaan tosifaneja ja niitä jotka ei halua jatkaa matkassa mukana, että sponsoreilla on velvollisuuksia ja vastuita eikä pelkästään sokea fanittaminen. Eihän jonkun seuran fanittaminen voi olla ikinä syy hyväksyä epäeettistä toimintaa joka saattaa pahimmillaan johtaa ihmiskuolemiin. Tässä olen täysin ex-työnantajani tukena.

Ainoa typeryys oli ensimmäinen tiedote jossa toiminta moitteiden kera hyväksyttiin ja sitten myöhemmin pyörrettiin hyväksyntä ja purettiin sponsorointisoppari. Kyllä meidän kaikkien fanien täytyy kyetä erottamaan väärä ja oikea intohimoisesta fanituksesta huolimatta.

Ja onhan näissä moraalisesti arveluttavissa ratkaisuissa aina arveluttavaa kun selkeän tietoisesti ollaan uhmattu määräyksiä. Johdossa voidaan sopia että ota sinä homma niskoillesi jos jäädään kiinni, niin minä annan sitten varotuksen tms (käytännön ei mitään) ja päästään kuin koira veräjästä.

Kaikesta typeryydestä huolimatta nyt ja vuosien varrella Rautakorpi on tehnyt niin paljon meiän seuralle etten missään nimessä potkisi pois jollei tule isompaa painetta. Ja tulee tekeen vielä paljon Tapparan hyväksi isoja asioita. Olisin silti antanut edes kuukauden sisäisen palkattoman työkiellon tms jos laki mahdollistaa, tai jotain vastaavaa, jotta verenhimoiset tahot olisivat tyytyväisiä eikä homma olisi paisunut kuin pullataikina.

Luulen vahvasti, että muutkin seurat, ei kaikki, ovat harrastaneet tätä kikkailua Koronan kanssa.
Onkohan mm. HIFK pelaajat olleet kaksiviikkoa sisällä eristyksissä? Voi olla, että ovat tai sitten ei? Olis aika mielenkiintoista tietää jos nämä Koronaan sairastuneiden tai altistuneiden pelaajien nimet olisivat kaikkien tiedossa. Tiedän ettei se ole mahdollista, eikä niin pidä ollakkaan.

”Ollaan myrskyn silmässä aiheesta, mutta ne joilla on aito Tapparasydän, tulevat lähemmäs”: Terveystalo olisi voinut tulla lähemmäksi ja auttaa hallitsemaan" eettisesti oikein" koronaan altistuneiden ja tartunnan saaneiden ihmisten toimintaa.
Mutta ilmeisesti vallitsevassa poliittisessa nelivuotiskaudessa yksityiset terveysalan toimijat ovat hiukan ahtaalla ja voi olla että ei ole resursseja auttaa.
Rautakorven työkielto on ihan järjetön ajatus. Otettaisiin henkilö pois tehtävästä jossa on juurikin saanut kovaa oppia eettisestikin oikein herkästä alueesta. Seuraava sinne tekemään virhe? Ei se Arokaan voi kaikkea tehdä ruohonjuuritasolla.

3 tykkäystä

Rautakorpi ei tee enää Tapparassa noita päätöksiä.

Kaikki koronavirukseen liittyvät rajanvetotilanteet, joihin ei tämän päivitetyn koronaprotokollan avulla tai joukkueen lääkärin konsultoinnin jälkeen ole löytynyt selvää vastausta, tulee jatkossa urheilujohdon ja valmennuksen siirtää Tapparan toimitusjohtajan ratkaistavaksi. Toimitusjohtaja käyttää tarvittaessa terveydenhuollon ammattilaisia konsultaatioapuna.

Lähde:

Minä ymmärrän tämän kohdan ainakin itse niin, että Rautakorpi ei enää tee tällaisia päätöksiä Tapparassa eli tämä osuus hänen työnkuvaansa on siirretty muualle. Ja hyvä näin. Ilmeisesti vaade on kuitenkin julkisuudessa, että Tapparan pitää hyllyttää Rautakorpi kaikesta toiminnasta kunnes tilanne on tutkittu. Tuo nyt on ihan naurettavaa, mutta tämmöinen tämä aika on.

Tapparan kannattaa olla hiljaa koko asiasta tästä eteenpäin. Nyt on tiedottamiset tiedotettu ja virheet myönnetty. Virheet on korjattu ja nyt mennään eteenpäin. Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.

13 tykkäystä

Ei voi kuin ihmetellä mikä Tapparaa vaivaa? Tuli muuten jätettyä puoli tusinaa kirosanoja pois. Tuo juniorien koronatapaus osoittaa kuinka alkeellisella tasolla Tapparassa toimitaan. Tämä Rautakorpi, onko hän oikeasti noin yksinkertainen? Sylkee päin koko jääkiekkoyhteisöä. Eikö Tapparaa muuten saa naurunalaiseksi? Hävettää niin per…perusteellisesti taas. :hot_face:

4 tykkäystä

Itseasiassa se ei osoita kuinka alkeellisella tavalla Tapparassa toimitaan. Tappara on yksi parhaiten johdetuista liigaseuroista ja vahinko kävi silti. Vahinkolistaan voisi lisätä aika hirveän monta muuta tapausta varmaan toisista seuroista ja varsinkin hallituksen, firmojen ja yksilöiden toimesta. Pöly laskeutui jo, annetaan asian olla. Itse olen ylpeä Tapparasta ja yhteisöstä.

21 tykkäystä

Sihvonen on lähtenyt haaskalle mukaan ja Tapparan kannattajat on kultin sokaisemia.

Lisäksi tuohon sakkoasiaan totean, että jos tulee mojova sakko, niin Tappara on lähes ainoa liigaseura, joka on kiertänyt tartuntalakia syksyn aikana. Jos sakkoa ei tule tai on mitätön, niin Tappara on ainoa, joka on jäänyt kiinni. Tämä perustuu siihen, että sakon päättää liigahallitus, joka koostuu jokaisen seuran edustajasta.

Ne kaksi nuorukaista, kaksi koronapotilasta, jotka Rautakorpi luistelutti harjoitushallin jäälle, saivat kunnian antaa oman uhrinsa Tappara-sydämelle riskeeraamalla terveytensä ja elämänsä rautakorpelaiselle Tappara-kultille. Kultin varma merkki on, että Tapparan kaiken anteeksi antavat kannattajat tykönään keräävät parhaillaan rahaa sen aukon tilalle, jonka Terveystalon häipyminen jätti.

Sitäkin mietin, että kun SM-liiga mätkäisi jokin aika sitten Ässille 10 000 euron sakon kehitysjohtajansa Tommi Kerttulan julkisista pienistä kriittisistä puheista.

Kai Tapparan jääkiekkoilulle aiheuttama imagohaitta on noin kymmenkertainen, ja sitä mukaa Ässien saamaan sakkosummaan lisätään yksi nolla, ennen kuin lasku lähetetään Tapparan toimistolle.

Jos taas SM-liiga ei rankaise Tapparaa mitenkään, silloinhan oikeastaan millään ei ole mitään väliä.

1 tykkäys

On kyllä taas Sihvoselta kirjoitus. No jokaisella on oikeus mielipiteensä.

Itse näen kampanjan niin, että kannattajat haluavat olla tukena myös vaikeilla hetkillä ja tukevat seuraa. Joku muu voisi kokea tuon niin, että kampanja toisi jääkiekolle hienoa mainosta yhteisöllisyydestä ihan isommassakin kaavassa. Toki, jos haluaa kaiken kirjoittaa aina negatiivisuuden kautta, niin ei sille mitään voi.

Ja en minäkään ymmärrä Domin ja Rautakorven toimintaa millään tapaa. Mutta Tappara nyt vain aika paljon muutakin kuin Domi ja Rautakorpi.

Mutta, kuten kirjoitin. Turha vinkua mediahaitasta, jos tällaisina vaikeina aikoina fanien järjestämä kampanja koetaan negatiivisena asiana.

48 tykkäystä

No sellaista asiaa Petterillä. Ajatusta kun kirjoitin niin ei kyllä mielessä käynyt että kyse on kultista, saatikka tapahtuman hyväksymisestä. mä kirjoitan sille jonkinlaisen vastineen Twitteriin tänään iltasella.

10 tykkäystä

Terkkuja Sihvoselle, että harvoin myöskään menestys HPK:ssa ollut niin hyvää.

3 tykkäystä

Kyllä on aikamoiseksi jeesusteluksi mennyt tämäkin sirkus. Nuoret pyörivät ilman maskeja niin kouluissa, ostareilla, kaupungilla, milloin missäkin. Osalla on koronaa, osalla ei. Siihen ei edes yritetä tosissaan puuttua, koska se olisi mahdotonta eikä sellaisia määräyksiä kuitenkaan toteltaisi. Lisäksi tauti on onneksi suurimmalle osalle nuorista täysin harmiton. Viranomaisten antamat ohjeet täytyy toki aina ottaa vakavasti ja tässä tuli nyt töpeksittyä Tapparan(Rautakorven) osalta ihan turhaan. Kuitenkin tämä tapaus on saanut sellaiset mittasuhteet, joissa Tappara ikään kuin pakottaa potilaat sairaalan letkuista suoraan jäälle, kuitenkin ensin tartuttaen koko Tampereen siinä samalla.

Tämä on varmasti ihan totta ja tuota harjoittelua varmasti kontrolloidaan suljettujen ovien takana sopivasti säännöistä joustaen seurasta riippumatta. Tästä huolimatta saadaan jokaisesta aviisista ja verkkolehdestä lukea erinäisten besserwissereiden oksennuksia lajin “häpäisystä” ja “kurittomasta ja oksettavasta” Tapparasta, joka pilaa koko jääkiekon maineen. Edelleenkään; Tietääksemme kehenkään ei ole sattunut, ketään ei ole tartutettu eikä myöskään pakotettu mihinkään ja kaikki on ihan hyvin. Uutisotsikoita katsomalla voisi kuvitella, että Hakametsässä on ydinpommi räjähtänyt.

Minua ei todellakaan hävetä Tappara edelleenkään. Tuli tehtyä typerä virhe, otetaan opiksi ja mennään eteenpäin. Toivottavasti mihinkään hyllyttämiseen tai vielä naurettavampaa erottamisiin ei median paineesta todellakaan lähdetä. Suomessa todetaan noin 600-700 uutta tartuntaa joka päivä. Rajan yli kulkee edelleen tuhansia todennäköisiä tartunnan saaneita ilman testejä ympäri Suomea työmaille, “koska niinku on pakko”. Kauppoihin, alkoihin ja melkein kaikkialle muualle voi mennä yskimään koronatartunnassa oikeastaan ilman mitään seuraamuksia tai maskipakkoja (vielä), vaikka yli vuosi on tätä epidemiaa on eletty. Pakkotestausta ei vieläkään ole. Mutta Tampereella pari tartunnan saanutta oireetonta poikaa kävi tyhjässä hallissa vähän luistelemassa, niin maailmanloppu on tulossa. Voisi enemmänkin kysyä; Eikö näitä Sihvosia, Rantasia yms. ihan oikeasti hävetä ?

16 tykkäystä

Aikamoista. Aika paljon täältä lukenut kommenttia, joissa ei todellakaan ole annettu Jukalle anteeksi. Itse kuulun tähän ryhmään. Mutta keräykseen osallistuin. Sen kohde oli minun tapuksessa hyväntekeväisyys. Uskomaton juttu!

6 tykkäystä

Sihvosella on jännittävät tulkinnat motiiveista. Uskoisin, että motiiveja on suunnilleen yhtä monta erilaista kuin on ollut tukijoitakin, eli onko se sitten n. 600-700.

1 tykkäys

Rautakorven HPK-aikana 2008-2010 Sihvonen valmensi joukkueen B-junnuja. Se oli myöhemmin, kun Sihvonen oli pikkujunnujen valmennuksessa. Ollaan nyt rehellisiä… :wink:

Tunnen hyvin miehen, joka oli tuolloin HPK:ssa Rautakorven “Big Boss”. Pitänee joskus jutustella hänen kanssaan luottamuksellisesti tästä asiasta. Rupes nyt kiinnostamaan aikalailla. Mutta varmaan joudun sitten pitämään suun supussa eli ainakaan minnekään nettiin ei kommenttia tule. Privaatisti hallilla voi sitten ehkä saada jotain puolittaista irti. :wink:

5 tykkäystä

Itse olen ollut lähes äärikriittinen niin Domin kuin Jukankin toiminnan suhteen. En ole varsinaisesti antanut anteeksi mitään. Tappara on minulle enemmän kuin nuo kaksi henkilöä. Paljon enemmän. Minulle seura ei ole mikään henkilöpalvonnan kohde. Tällä kaudella jopa tulokset ovat toissijaisia, niitä saa Sihvonen moittia aivan rauhassa. Kun osallistuin laitamainososuuksiin ja paitahankintoihin, lähdin kannattajana yhteisön mukana tukemaan seuraa. Se ei tarkoita anteeksi antoa kenellekkään. Melko alhaista alaspäin lyömistä on julkisesti iskeä tavallisia kannattajia vastaan, joiden motiivi on vain seuran auttaminen.

39 tykkäystä