COVID-19: Tapparan korona-positiiviset juniorit harjoittelemassa 22.03.2021

Sihvonen voisi ihan mielenkiinnosta kurkata esimerkiksi Pirkanmaan koronalukuja. Mikä on jääkiekon tai Rautakorven osuus siihen - on ainoastaan lajin luonne. Laji on selvästi itsessään ihan äärimmäinen koronariski ja niitä tartuntoja on nimenomaan kiekkopiireissä ollut ja niitä tulee edelleen. Lajin luonne on tällainen.

Jos lähtökohtaisesti tämä kaikki on ollut tiedossa ja kuitenkin on päätetty jollekin tätä hommaa tehdä - eli meille faneille - niin jo silloin on otettu riski. Riskin kantavat tällä hetkellä ne, jotka tekevät eli pelaajat, koska heitä ei voida laittaa pelaamaan pleikkareilta kotonaan kuten koko muu yhteiskunta. Yleisö on suojattu kokonaan, koska meillä ei ole asiaa sinne missä pelataan.

Rautakorven toimintaa ei tarvitse ymmärtää eikä hyväksyä. Rautakorvelle ei tarvitse antaa anteeksi. Mutta välittömän kriisin jälkeen kannattaa pysähtyä ajattelemaan, että se koronaexit, jota eittämättä aivan kaikki toivomme, odottaa jossakin. Jokainen kohu on omansa ja niin myös tämä - koronan kanssa ei saa leikkiä. Korona muutenkin tuo ihmisen ajatusmaailman koko rajallisuuden karusti esille - olemme valmiita tekemään suunnilleen mitä tahansa, jotta korona ei leviä. Sen sijaan jääkiekossa on myönnetty tosiasia, että siinä on mahdollista saada esim. päähänsä sellainen isku, jolla on pysyviä ja pitkäaikaisia haittavaikutuksia. Tätä on perusteltu sillä, että pelaamalla hyväksytään riskit.

Tämä kohu on silläkin tavalla mielenkiintoinen, että on täysin yhdentekevää, mitä Tappara tässä tekee niin se on jonkun mielestä väärin. Enkä ole aikaisemmin myöskään nähnyt tällaista kollektiivia, jossa myös hyökätään fanien kimppuun. Arvot paisuvat ulos ja yhtäkkiä se, että kannatan Tapparaa, tarkoittaa myös, että haluan antaa koronaviruksen levitä vapaasti yhteiskunnassa ja olen samaa mieltä kuin Dominik Hrachovina. Tämä on ennakkotapaus - ja jokainen seura tulee saamaan osansa. Onneksi tämä alkoi meistä.

8 tykkäystä

Lisää puita uuniin, koska näyttää tehneen Sihvoselle kipeää.

4 tykkäystä

Kirjoitin Petterille näin:

Moikka Petteri.
Ensimmäinen ajatus rahankeräyksestä sekä seuran tukemisesta lähti Minun näppäimistöstäni joten haluan hiukan oikaista kirjoitustasi, sekä kertoa mikä minulla oli ajatuksena.
Kuluneella viikolla Tapparan noustua korona-otsikoihin on tapahtunut paljon, yhtenä asiana oli Terveystalon sopimuksen purku Tapparan kanssa. Ennen tuota, ja tuon jälkeen luin mediasta aika paljon negatiivisia asioita joissa esimerkiksi oltiin soiteltu rakastamani seuran sponsoreita lävitse kysyen Heidän suhtautumista asiaan, ja näin median puolelta aiheuttaen sponsoreille paineita kyseenalaistaa, sekä pahimmassa tapauksessa purkaa sopimuksia Tapparan kanssa.
Koin että rakastamani seura jäi yksin.
Tappara.co sivustolla aloimme spontaanisti järjestämään sivuston sisäistä keräystä joka toisilleen tuntemattomien ihmisten muutaman viestin vaihdon jälkeen sai nimen ”Ketään ei jätetä yksin”. Keräyksellä halusimme osoittaa Tapparalle tukemme, ja sen että vaikka on tapahtunut vakava oikaisua vaativa virhe, niin me luotamme Tapparan hoitavan asian niin, että vastaavaa ei enää tapahdu, emmekä me käännä seuralle selkää tällaisen vakavan virheen seurauksena.
Kyseisellä Tappara.co sisäisellä keräyksellä keräsimme 10.000€ reilussa 8 tunnissa ja ostimme laitamainoksen jossa lukee ”Ketään ei jätetä yksin”. Ketään ei jätetä yksin tarkoittaa oikeasti ketään ei jätetä yksin, tämä koskee myös Tappara-yhteisön ulkopuolta, viestin sanoma näinä aikoina on selvä.
Kyseisellä Tappara.co sivustolla on edelleen käynnissä ”ketään ei jätetä yksin"-keräys, tämä keräys on tähän mennessä tuottanut yli 5000€, kaikki tuotto mitä tuosta keräyksestä saadaan, menee lyhentämättömänä Ville Niemisen stipendirahastoon joka tukee Tapparan vähävaraisia junioripelaajia.
En koe asiassa olevan kulttia niin kuin asian ilmoitit, kyse on rakkaudesta seuraan.

Henkilökohtaisesti myöskään en voi hyväksyä Tapparassa tapahtunutta virhettä koskien A-junioreiden harjoituksia koronassa, en kuitenkaan käännä selkääni seuralle vaan luotan sen hoitavan asian riittävällä vakavuudella. Ja asia näyttääkin tiedotteen mukaan hoidossa.

Tapparan kotisivuilla tiedote koskien korona-asiaa.

Tappara.co yhteisön keräys johon Sinäkin olet vähävaraisten junioreiden puolesta tervetullut osallistumaan.
https://shop.tappara.fi/pd/1038/

Linkki Tappara.co käytyyn keskustelumaan jossa asia sai alkunsa.
"Ketään ei jätetä yksin" -laitamainos

Edit. jäikin näköjään aika monesta kohasta yksin-sana pois, no annettakoon se anteeksi, luulen että viesti on selvä.

67 tykkäystä

Näköjään mennyt täysin oikein tuo homma kun Sihvonen on erimieltä. Olisin huolestunut jos toi sivustahuutelija olisi samaa mieltä.Tosin itse kirjoitusta en ole lukenut koska en halua antaa yhtään klikkiä tuole tapaukselle.

3 tykkäystä

Mielenkiintoinen kirjoitus. Sihvonen on käytännössä aina kriittinen Rautakorpea kohtaan. HPK-muistelo menee huvittavan puolelle, koska tuskimpa Kerho olisi kireissä tunnelmissaan niin loistavaan suoritukseen tuolla kaudella pystynyt.

Minua häiritsee tämä antakaa sakkoa, saatana -asenne. Miten menetetty raha korjaa tehdyt virheet? Paljon loogisempia on julkisuuden potkuvaatimukset, joissa hintaa maksaa vastuuseen joutunut henkilö.

Rike on vakava, mutta varsinainen riski otetaan jo siinä vaiheessa kun on päätetty sallia jääkiekon pelaaminen. Joukkueympäristö on osoittaunut erinomaiseksi kasvualustaksi virukselle. Tartuntoja on paljon, osa pelaajista on toipunut hitaammin ja Pekka Virta joutunut teholle. Nämä ovat hintaa päätöksestä pelata jääkiekkoa. Tappara toiminnallaan rikkoi asetuksia ja lisäsi riskikerrointa vielä himpun verran, mutta se iso nopanheitto oli kun päätettiin pelata.

11 tykkäystä

Jos tällainen tapaus olisi tapahtunut Kanadassa niin lehdistö ylistäisi kuinka kannattajat tukevat rakastamaansa seuraa miten vain kykenevät eivätkä hylkää yhden virheen takia.

Meanwhile in Finland: Aivopesty kultti tukee johtajaansa ja seuraa kiltisti perässä tämän laittomuuksien polulla.

Journalismin taso on Suomessa surkuhupaisalla tasolla.

42 tykkäystä

Tästähän tulee jo melkein Far Cry 5 mieleen :grin:

5 tykkäystä

Hyvin kirjoitettu viesti, toivottavasti Petteri tähän tarttuu ja, vaikka osoittaa itsekin tukensa vähävaraisille junioreille :+1:
Toki eiköhän tästäkin kääntäisi vielä jonkun skandaaliotsikon.

5 tykkäystä

Tulipahan luettua tuo Sihvosen juttu. Kyllä se pysäytti ajattelemaan, sittenkin. Kova sakko Tapparalle tuntuu vieraalta, mutta Tapolan “petturuusteemaan” suhtaudun pidättyvästi ja suurella varovaisuudella. Siitä kun tulee mieleen rauniotalot tietyssä valtakunnassa keväällä 1945. Seinillä luki “Die Mauern brechen, unsere Herzen nicht!”. Avoimmuus pitää säilyttää, eikä mennä kilpikonnapuolustukseen tyyliin “me ja muu paha maailma”.

Eräs asia mitä pohdin, on se, että kuka niitä rikosilmoituksia on tehnyt.Tapparasta. Ensi kommenttihan valvovalta terveysviranomaiselta oli sellainen, ettei ainakaan hän aio ilmoitusta tehdä. Valitettavasti joudun katsomaan ei-tapparalaisen yhteisön suuntaan. Kuka haluaisi laittaa kapuloita Tapparan rattaisiin. Luultavasti jotkut yksilöt? Enempää en tässä puntaroi, koska todisteita ei ole. Miettikääpä tätäkin. Toiseen vaakakuppiin kun lisätään painoa, toinen kuppi nousee korkeammalle.

9 tykkäystä

Tekohan nyt itsessään on tuomittava.
Mutta kyllä tämä toisilta osin jo lähentelee huumoria :joy:
No, media tekee mitä tekee ja kannattajat kannattaa. Ja Glory huntterit menee Porin torille melskaan :+1:

Tässä on nyt saanut lukea vähän ympäri internettiä samaa tarinaa, että miksi Tapparan kannattajat ovat niin puusilmäisiä ja eivät ymmärrä tehdyn virheen vakavuutta. Näin myös Sihvosen kynästä.

Olen kyllä aivan täysin eri mieltä siitä, ettei Rautakorven tartuntatautilain rikkomisen vakavuutta täällä tiedostettaisi. Kyllä tiedostetaan erittäin hyvin!

Asiassa on kyse seuraavista pointeista:

  1. Rautakorpi on saanut lain rikkomisesta kirjallisen varoituksen, ja asiaa on ruodittu mediassa kymmenien kirjoitusten voimin. Näissä kirjoituksissa on kuultu suurinpiirtein jokaista joka asiasta haluaa jotain negatiivista lausua.
    Työsopimuslain mukaan annettava kirjallinen varoitus ei ole lainkaan mikään mitätön asia. Esimerkiksi omassa työpaikassani sitä on liki mahdotonta saada, jos ei nyt ympäri kännissä tule toistuvasti töihin. Kyse on erittäin vakavasta asiasta, sillä kirjallista varoitusta seuraa potkut, jos rike toistuu. Lisäksi Rautakorven toimivaltuuksia siirrettiin Arolle.

  2. Kaikki ihmiset mokaavat joskus. Tässä tapauksessa tehty virhe oli äärimmäisen paha, sillä kyse oli koronapositiivisista pelaajista, jotka on tartuntatautilääkärin toimesta määrätty eristykseen ja jotka Rautakorpi kutsui harjoittelemaan. Siitä virheestä on sittemmin maksettu hintaa, mutta tämä ei selvästikään joillekin riitä, vaan ainoa hyväksyttävä sanktio on potkut.
    Tämä kuvastaa mielestäni someaikaa laajemminkin: kun ihminen jotain mokaa, niin verikoirat ovat perässä niin pitkään, että tämä henkilö saa kenkää. Virheiden tekeminen ei ole sallittua ja päitä vaaditaan vadille. Pidän tätä jopa oksettavana ilmiönä. Jos pintaa jaksaa vähän raaputtaa, niin löytää myös kaksinaismoralistisia ulottuvuuksia, joissa vain jotkin rikkeet (monista) otetaan tikun nokkaan ja niissä vellotaan viikko tolkulla.

  3. Kolmanneksi yksikään, toistan, yksikään ihminen ei ole suurempi kuin seura. Se että Tapparan kannattajat lähtivät tukemaan seuraa tässä tilanteessa johtuu ainakin omasta mielestäni siitä, että tässä loan heittämisessä mentiin liian pitkälle.
    Kuten ylimitoitetuissa reaktioissa aina, niin myös nyt syntyi vastareaktio eli halu tukea seuraa tässä paskamyrskyssä. Toimittajat aiheuttivat tämän aivan itse omalla toiminnallaan. Tiivistän tämän siten, että varmasti suurin osa Tapparan kannattajista pitää kirjallista varoitusta tehtyyn lain rikkomiseen nähden riittävänä rangaistuksena, kun kyse oli tyhjästä hallista, ei näiden pelaajien ottamisesta joukkueharjoituksiin.

  4. Tässä vallitsevassa tilanteessa tuo Tapolan haastattelu nähtiin tsemppaavana viestinä koko Tappara-yhteisölle, ei virheen vähättelynä. Siksi vastaanotto on ollut positiivinen ja Tapolan kommentteja on täällä pidetty hyvinä. Että kyllä tästäkin paskasta selvitään yhteisönä.

59 tykkäystä

Upeaa, että jaksoit kirjoittaa noin asiallisen ja perusteellisen palautteen.

Minä laitoin myös palautetta, mutta en malttanut olla ihan noin kohtelias. Sihvosen höpinä meistä kannattajista oli iljettävää mustamaalaamista. Lisäksi en vaan ymmärrä näitä ihmisiä, joiden mielestä on väärin kerätä rahaa seuran kassaan näinä vaikeina aikoina. Mutta ehkä he eivät osaa erottaa tunteita ja raha-asioita toisistaan.

9 tykkäystä

Ymmärtääkseni kukaan ei ole hyväksynyt Tapparassa tehtyä toimintaa koronaan liittyvissä asioissa ja asiaa pidetään todella vakavana. Ja näin sen pitää ollakin. Ja jos joku meiltä asiasta kysyy, niin tämä on mielestäni tärkeää tuoda esiin.

Ainakin itse olen ollut mukana kampanjassa sen takia, että omien takana seistään vaikeinakin aikoina ja ihmisille on oikein antaa toinen mahdollisuus.

Ehkä Sihvonenkaan ei ihan täysin ole ymmärtänyt, että miksi kampanja tehtiin.

9 tykkäystä

Kiitti, kirjoittaessa ajattelin että ilkeästi kirjoittaen saa enemmän ilkkumista osakseen, ja fiksuun kirjoitukseen Petteri tuskin edes vastaa koska fiksua olisi vastata hakematta vastakkainasettelua. Aika usein Petterin kirjoitukset ovat niin provosoivia että hän taitaa haluta “verbaalista nyrkkeilykaveria”, ja siihen leikkiin ei kannata lähteä jos toinen on toimittaja ja toinen ei saa ääntään kuuluviin samallalailla.

1 tykkäys

Olisiko kuitenkin parasta että poliisi veisi tämän loppuun asti ja Rautakorpi saisi yhteiskunnan määrittelemän rangaistuksen? Loppuisi ainakin median kitinä.

Tälle lääkärillehän riitti se että asiaan on puututtu ja korjattu. Ei ollut lisävaateita.

7 tykkäystä

Eihän kukaan ole osallistunut tähän keräykseen sen takia, että hyväksyttäisiin Tapparan töppäys!

Aivan toinen asia on sitten tämä mestauskulttuuri, jota puolsuomea vaatii ns. asiantuntijoiden eli Rantanen&Sihvonen voimin. Pitääkö Sihvosen ja Rantasen toiveiden mukaisesti Rautakorpi ruoskia Keskustorilla ja media paikalla?

HPK voitti mestaruuden Jalosen johdolla 2006. Sen jälkeen 2010 finaalissa Rautakorven johdolla Tepsiä vastaan. Todella kova näyttö Rautakorven osaamisesta. Jälleen kerran hinattiin heikohko joukkue finaaleihin.

Aivan hirveää oli tunnelma 2010 ja Sihvosta ahdisti junnuvalmentajana koko ajan. Herää tietty kysymys myös oliko Sihvoselle eka kerta, kun hänellekin asetettiin tulostavoitteita?

Kyseisen Herran valmentaosaaminen nyt ei kovin suuria näyttöjä ole tuottanut.
Paskaa osaa kyllä suoltaa tasaisesti Rantasen kanssa!

9 tykkäystä

Kuten moni on todennut, kampanjassa ei olla hyväksymässä ja hätäisesti anteeksiantamassa vakavia rikkomuksia, vaan ilmaisemassa yhteisöllisyyttä ja tukea seuran ympärillä vaikeinakin aikoina, niiden läpi ja yli eteenpäin kohti tulevaisuutta. Nämä ovat laajempia ja kantavampia aiheita kuin esimerkiksi seurassa vaikuttavat yksittäiset henkilöt ja tehdyt virheet, joista on kannettava asioiden vaatimat vastuut.

Omat tehtävänsä hoitavien toimittajien luulisi myös ottavan tällaisista aiheista selvää ennen kuin kirjoittelevat niistä harhaanjohtavia kuvauksia laajoille yleisöilleen. Elleivät jo ilman tutkimistakin osaa asioiden todellista laitaa päätellä ja arvioida. Vai onko nykyään kenties tapana luottaa tutkimisen sijasta yleisiin panetteluihin toisen käden lähteinä, tai peräti keksiä panetteluja omasta päästä?

Riippumatta erilaisista mahdollisista taustatekijöistä ja sivujuonteista terveysalan sponsorin häipymistä tällaisen tapauksen, olosuhteiden ja seuranneen kohun seurauksena ei voi liikaa ihmetellä ja päivitellä. Se on aika ymmärrettävää, vaikka valitettavaa Tapparan kannalta (ajatuskokeena vastaavan tapauksen voisi siirtää vaikka jonkin muun urheiluseuran tai vastaavan julkisen toimijan kohdalle ja yrittää lähestyä sitä kautta). Ei tuo muutu pyörittelyillä rikkomuksen realisoituneista suorista terveysvahingoista tai niitä laajemmista ulottuvuuksista. Jotain suhteellistavia, vertailevia näkökulmia aiheisiin ja niiden julkiseen käsittelyyn voi ehkä löytää, mutta ei pestä itse aiheutettuja likapyykkejä kokonaan valkeiksi.

Ehkä yksi oppi tähän asti tapahtuneista voisi olla se, että avoin, kriittinen ja asiallinen keskustelu on usein hyväksi vaikeissakin aiheissa ja hetkissä. Kun “oman pesän” hankaliakin aiheita kyetään käsittelemään avoimesti ja kriittisesti, niin silloin on yleensä helpompi esittää laadukasta ja uskottavaa kritiikkiä myös muihin suuntiin – esimerkiksi puolustautua erilaisilta ulkoa päin väärin perustein annettavilta iskuilta. Keskustelun vaientaminen tai voimakas uhriutuminen eivät näitä päämääriä yleensä edesauta. Siksi on nytkin hyvä, että kohtalaisen avointa ja moniäänistä keskustelua on vaikeasta aiheesta kuitenkin koko ajan voitu käydä.

9 tykkäystä

Tapparan lääkärinä on Terveystalon Michel Tanus, joka on Tapparan penkin takana kotiotteluissa. Tarkoittaako tämä, että lääkäri vaihtuu Tapparan kotiotteluissa, kun Tanus on työsuhteessa Terveystaloon?

Tanus oli ilmeisesti autuaan tietämätön Rautakorven puuhasteluista eristyksessä olevien pelaajien kanssa. Toisaalta voidaan myös nähdä, että Terveystalo organisaationa ei ole onnistunut konsultaatiossa, kun korona-aikana tämmöistä pääsee tapahtumaan Tapparassa.

https://www.terveystalo.com/fi/References/Specialist/?Specialist=36428&Name=Michel-Tanus

Itse näen, että sen konsultaation aktiivinen puoli täytyy olla kuitenkin aina kysyjä. Eli olisi pitänyt kysyä, jos nyt ei oikeasti tajuttu, miten tulee toimia. Kellekään Ei varmasti ole epäselvää, että virhe tuli tehtyä asiassa. Siitähän niitä rangaistuksiakin on jo annettu.

Terveystalo vaihtoi hiljattain toimitusjohtajaa ja faktana tiedän että Ville Iho ei ole kiekkomiehiä. Eli “rakkaudesta lajiin” -tyyppistä motivaatiota sponsorointiin hänellä tuskin on.

Saattoi siis käyttää tilaisuuden jouduttaa strategisten uudistusten jalkauttamista.

10 tykkäystä