…Jatkoiksi pitkää juttua aihepiireistä monilta eri suunnilta - hyppikää yli, ellei kiinnosta. Lainailen @rinne viestiäsi, kun siinä oli noita käsitelty suht monipuolisesti ja kiinnostavasti. Alla olevat nyt jotain omia mietteitä joihinkin kysymyksiin vähän laajemmin ja tarkemmin. Saa ylipäätään kommentoida ja jatkaa aiheista, jos kuka tahtoo…
Yhtenä olennaisena perustana noille vaihteluille toimii varmaankin itsessään kahtalainen “kulttuurin” käsite; yhtäältä ‘kulttuuri’ laajasti ihmisen yhteisöllisen toiminnan eritasoisina rakenteina ja perinteinä ylipäätään - toisaalta ‘kulttuuri’ kapeammin “korkeakulttuurin” muotoina, mihin kytkeytyy erilaisia arvotuksia ja vastareaktioita (mikä on “oikeaa / arvokasta kulttuuria” ja mikä ei; mikä on turhantärkeää, elitististä “kylttyyriä”, jne.).
Pitäisin myöskin sitä kulttuurin laajaa merkitystä tärkeämpänä, kestävämpänä ja hedelmällisempänä. Urheilu on itsestään selvästi osa kulttuuria (sillä on olennaiset ja alkuperäiset yhteytensä jopa “korkeakulttuuriinkin”, jos niihin haluaa mennä…), samoin erilaiset laji- tai vaikka kannatuskulttuurit, niin valtavirtaiset kuin marginaalisemmat (“alakulttuurit”), ovat kulttuuria. Sanakin merkitsee alkujaan ‘viljeltävää’, ‘asuttavaa’, ‘vaalittavaa’, ‘kunnioitettavaa’, ‘vietettävää’ jne. Ei siis mitään kovin kapeaa, tai vain rajattua erityisoikeutta…
Noinpa taitaa olla… Samalla nykyisenlaista “lajivertailupuhetta” ei kuitenkaan ole ollut olemassa aina. Ymmärsivätkö ihmiset taannoin intuitiivisesti paremmin lajien ja lajikulttuurien erilaisuutta, vaikka se ei ollut yleinen keskustelun ja nokittelun aihe (ei ehkä tarvinnut olla?)? Ehkä keskustelu ei ollut niin yksiulotteista ja kulttuuritonta, vaan keskittyi autenttisemmin urheilun kokemiseen ja kommentointiin ihmisten erilaisista lähtökohdista ja eri lajien ympäristöissä?
“Marginaalinenhan” viittaa paitsi ‘vähäpätöiseen’, ‘epäolennaiseen’ myös (ja ensin) ‘reunaan’, ‘ääreen’, ‘rajaan’ jne. Tyypillisessä nykypuheessa “marginaalilajeista” huomattavaa on - usein enemmän tai vähemmän asenteellisten, ellei ylimielisen tietämättömien sävyjen lisäksi - ehkä se, että olennaisesti kontekstisidonnainen ajatus on usein irrotettu kaikista konkreettisista tai viittaamistasi selkeistä abstrakteistakin konteksteista. (Myös tuon “globaalin palloilulajien kontekstin” voisi nähdä olevan melkoisen laaja ja häilyvä, abstrakti ja keinotekoinen hahmotus, joka käytännössä määrittyy lähinnä puhujien omissa tarkasteluissa, usein vielä kulloistenkin tarpeiden ja pyrkimysten mukaan maalailtuna. Se ei tietty varsinkaan kiinnity mihinkään todelliseen, konkreettiseen yhteisöön tai kulttuuriin “marginaaleineen” - toisaalta koko “ihmiskuntaa” lähimpänä yhteisönä tuskin mikään tietty urheilulaji lopulta luonnehtisi myöskään varsinaisena “valtavirtana”, “marginaalin” vastakohtana…)
Kun oli keskustelua niistä tarkastelujen “subjektiivisista kuplista”, niin nykyisessä “globaalin mittakaavan lajivertailussa” saattaa myös ehkä helposti ja varkain paisua jotain melko isoja sellaisia. Itse näkisin noiden luonnehditun tyyppisten ajattelu- ja puhetapojen voimistumisen kuitenkin heijastelevan vielä laajemmin ja jossain taustoilla ylipäätään heikkenevää ymmärrystä kulttuuria (urheilukulttuuria) ja sen laadullista (ei määrällistä), paikallista (ei universaalia) ja erityistä (ei yhtäläistä) luonnetta kohtaan.
Jääkiekko voi olla urheilulajina “marginaaliasemassa” vaikka Englannissa tai Saksan järjestelmissä, “marginaalilaji” koko Euroopan urheilukulttuurissa ilmiönä (tai eurooppalainen jalkapallo Pohjois-Amerikan mantereen vastaavassa?) tai “marginaalista” suhteessa johonkin muuhun jäsentyneeseen yhteyteen. Mutta se, että jääkiekko on määritelmällinen “marginaalilaji” sellaisenaan ja ihan vaan globaalisti liiemmin miettimättä, lähestyy absoluuttisuudessaan jo jotain mieletöntä. Kun muotisanan toisteluun vielä lisätään sopiva annos maailmojasyleilevän ylpeää “älyllisyyttä”, niin koominen vaikutelmakin alkaa toisinaan olla globaalin kattava. 
Eikä sillä… Jos vaikka kulttuurihistoriaa katsotaan, niin enemmän ja vähemmän väheksytyistä ja hyödyttöminä pidetyistä marginaaleistahan ne monet merkittävimmät kehitykset hyvin usein ovat nousseet ja alkaneet, eri tasoilla. Marginaali-ilmiöt ja -kulttuurithan ovat pääasiassa hyvin arvokas asia. Mutta yleensä niillä on aina myös jokin konkreettinen tai määrätty konteksti ja ympäristö, sikäli kuin ovat yhteyksissä omiin lähtökohtiinsa.
Pitkälti samaa mieltä, jatkuva nälvimispuhe ja ehkä erityisesti sen joidenkin muotojen vihaiseksi kääntyvä jankuttaminen on melkoisen typerää, rasittavaa ja kenties jopa vahingollista. Toisaalta ymmärtäisin aika pitkälle sellaista spontaania vitsailua, joka lähtee pintapuolisista, välittömistä tilannevaikutelmista - jopa tapahtumien tarkastelusta toisen, tutumman lajikontekstin, tai vain “perehtymättömän” arkiajattelun kautta. Usein huumori nousee juuri tällaisista näkökulman vaihdoista ja kahtalaisuuksista, ne ovat luonnostaan ja aidosti huvittavia. Tullaan ehkä taas siihen, missä hengessä asioita esitetään ja tulkitaan…
Yksittäisiä huippupelaajia (joita on kyllä ollutkin) merkittävämmäksi jalkapallon kannalta näkisi isot joukkuetarinat ja vahvan kotimaisen kulttuurin - tai niiden vähäisyyden ja puuttumisen. Lajia harrastetaan sen perusedellytysten “helppouden” myötä paljon, mutta seuraamisen ja yleisöjen kohdalla on hiljaisempaa. Laaja jalkapallon seuraaminen ja kommentointi kohdistuu ulkomaiseen huippujalkapalloon, kotoinen kulttuuri on heikkoa, vaikka edellytyksiä, potentiaaleja on paljon. Kääntäen jääkiekon asema on näiltä osin jokseenkin päinvastainen, vahva ja omaehtoinen, mikä toimii myös hyvänä perusteluna ja selityksenä siihen panostettaville resursseille.
Tähän voisi nyt ehkä rakentavassa hengessä lisätä, että ainakaan jääkiekkokulttuuria halveksimalla ja haukkumallahan se kotimainen jalkapallokulttuuri tuskin kehittyy tulevaisuudessakaan. Ennemmin aktiivisen futisväen kannattaisi kai yrittää ottaa malleja niistä asioista, mitä suomalaisen jääkiekkokulttuurin rakentamisessa on tehty ja tapahtunut, soveltuvin osin?
Joo… Huliganismin alkuperän tarkastelu voi kai lähinnä auttaa näkemään sen synnyn perustekijöitä ja -edellytyksiä, niiden kautta itse ilmiön olennaisia piirteitä (kenties mahdollisia vastalääkkeitäkin). Myöhemmätkin muodot yleensä kehittyvät varhaisempien pohjalta muuntumisen sekä jäljittelyn, mallien välittymisen kautta. Kehityksethän sitten myös ylittelevät maiden, kulttuurien ja vaikkapa lajienkin rajoja (kuten myönteisempienkin ilmiöiden ja vaikutteiden kohdalla tapahtuu). Ongelmien ja tahojen osoittaminen ei tietysti ole mikään viimekätinen päämäärä, vaan ymmärtäminen ja ennaltaehkäisy…