Helsingin IFK kaudella 2018-19

Olisko jotain eripuraa taustalla mikä aiheuttanut potkut? Selin ei ole nyt saanu jatkaa Tepsissä eikä Hifkissä vaikka olisi halunnut. Kukapa tietää vaikka olisi todella vaikea persoona.

Kuitenkin kuntopuntarin perusteella ei oo aihetta potkuille.

2 tykkäystä

Edelleenkin, Salmelainen ei ole toimitusjohtaja, vaan UTJ

Pikkaraisella on kaksi päävaihtoehtoa: onnistua tuloksellisesti tai epäonnistua mutta peluuttaa brändikiekkoa. Todennäköisesti hän voi onnistua näitä reittejä. Floppaaminen ulos kuuden sakista tai tippuminen sääleistä ei-brändikiekko-ilmeellä eivät sen sijaan ennusta hyvää ensi kaudelle, jos sitä edes tulee.

Pohjimmiltaan HIFK on seura, jota muut rakastavat vihata. Tunne ei kohdistu niinkään joukkueeseen sinänsä.

1 tykkäys

Hieman hämmentää nämä potkut, tai ainakin niiden ajankohta. Atun kehonkieli on näyttänyt jo aikapäiviä että kaikki ei ole kunnossa. Itse olisin antanut Selinin vetää kauden kunnialla loppuun, tai sitten sopinut Selinin kanssa että siirtyy syrjään kun Pikkaraisen ensi kauden pesti julkaistiin.

Monet asiat tehdään IFK:ssa helvetin tyylikkäästi, mutta nämä koutsien potkimiset tehdään todella tylyllä ja tyhmällä tavalla

2 tykkäystä

Täytyy olla jo koko lailla masokisti, että tarttuu IFK:n päävalmentajan tehtävään. Tai sitten yltiövarma omasta osaamisestaan.

Kummallista rämpimistä ja sekoilua vuodesta toiseen.

Jatkoajassa ainakin tunnutaan odottavan Pikkaraisen tuovan nimenomaan rymistelyä kentälle. Jännä juttu, että Tapparaa arvostellaan aina siitä, että joukkue tai sen pelitapa ei mukamas kykene uudistumaan, mutta IFK:n ei edes tarvitse. Valmentajan taikasana sopimusta allekirjoitettaessa on brändikiekko. Sijoituksellakaan ei lopulta ole merkitystä kun vaan punainen meri katsomossa saa haluamansa. Taitaa seuran johtokin olla lopulta samaa maata kuin valtaosa kannattajista.

Seuran viksuimpia kannattajia käy kyllä sääliksi. Hienoja kirjoituksia ja analyysejä on voinut lukea vuosien varrella; ei pelkästään ongelmista vaan lähestymistapa on muutamilla kirjoittajilla hyvinkin ratkaisukeskeinen. Nämä kommentit valitettavasti jäävät lopulta aina brändikiekko-uhoajien äänien alle.

1 tykkäys

Juuri näin. Valtanen on itse asiassa heittämällä parhaiten onnistunut IFK:n työntekijä, Salmelainen makselee oppirahojaan

En tunne asiaa niin hyvin. Mutta mielenkiintoinen väite, onko HIFK onnistunut taloudellisesti niin hyvin kuin olisi mahdollista? Toki paras voisi olla, vaikka parannettavaa olisi pirusti, jos muilla vielä enemmän.

Mielestäni on. Pitää muistaa lähtökohdat hetkestä jolloin Valtanen aloitti tehtävässään. Fööni Matikainenhan veti TJ:nä ollessaan IFK:n käytännössä lähes konkurssiin ja kassa oli tyhjä. Nyt IFK:lla on hyvin rakennetut oheistapahtumat, kassassa on omaa pääomaa noin 6M euroa, vaikka IFK on laittanut jo 1,8M euroa omasta taseestaan Gardeniin

IFK:n talouspuoli on hoidettu erinomaisesti, urheilupuoli taas on ollut aivan retuperällä

5 tykkäystä

Kertaalleen tuo jo mainittiinkin tuolla edellä, mutta kiitos silti. Ei sitä jaksa aina muistaa, että yhden miehen töihin tarvitaan muualla kaksi miestä.

1 tykkäys

Muistappa tässä piikittelyssä @DelJampe lle se, että Tapparassa on myös TJ ja virkavapaalla oleva UTJ.

7 tykkäystä

Ihan hyvää Ika keittelee.

1 tykkäys

Jaahas.
Näkeekö Pikkarainen joulua Hifkin penkin takana?:face_with_raised_eyebrow:

1 tykkäys

En tiedä näkeekö, mutta kovaa puhetta HIFK:n johdolta. Suorastaan epäsuorasti haukkuvat Selinin pysytyyn.
Tässä lainaus Yle:ltä:

"– Pikkarainen on erittäin ammattitaitoinen valmentaja. Hänellä on luonnetta ja paljon tunnetta. Sitä haluamme myös nähdä joukkueessa. Pelimme on ollut liian kuritonta. Olemme hävinneet liikaa pelejä välinpitämättömyyden takia, Salmelainen kertoi#

Ja tässä linkki tuohon:

1 tykkäys

Joonas Lyytinen on osoittumassa kelpo vahvistukseksi, 9 peliin 1+7, ja +/- sarake näyttää +7

4 tykkäystä

Pikkarainen heitettiin syvään päähän allasta loppukaudeksi ja katsotaan kelluuko…

Olisi itse halunnut mennä Selinin kanssa tämän kauden loppuun ja aloittaa uuden kauden puhtaalta pöydältä:

– Tarkoitus oli mennä tämä kausi yhdessä loppuun. Minun olisi ollut paljon helpompi aloittaa kauden jälkeen. Tilanne muuttui, ja on mentävä eteenpäin hetki kerrallaan, Pikkarainen totesi.

2 tykkäystä

Toinen punanuttu joka pitää nostaa esille on 39v nuorikko Tommi Santala. Vaikka luistelunopeus on mitä se on, niin pelisilmä ei ole kyllä hävinnyt mihinkään, ja diesel tuntuu lämmenneen nyt tammikuun pakkasilla - pistepörssissä sija 8 ja valittaneen tammikuun pelaajaksi Liigassa. Laukaus on myös kaverilla todellakin kunnossa

Aivan järkyttävän määrän sai Santala paskaa omilta IFK faneilta pitkin syksyä - mutta aika monen turvan on Tommi onnistunut tukkimaan.

Hyvä Tommi!!

6 tykkäystä

IFK:n kuntopuntarisijoituksia eri ottelumääräotannoilla:

  • 5 ottelua: 7.
  • 10 ottelua: 5.
  • 15 ottelua: 3.
  • 20 ottelua: 5.

Katsotaan, millaisia kurssit ovat sitten sarjan loppusuorilla valmentajanvaihdon jälkeen.

Muuten vanhasta filmistä ei ole paljon sanomista. Selinille voi kyllä mielestäni nostaa hattua, kun vei Helsingin IFK:n aina välieräsarjan seitsemänteen otteluun Kärppiä vastaan, kahden maalin päähän finaaleista. Peluuttamalla vielä ihan hienoa, jotenkin tutunnäköistäkin jääkiekkoa. Voisivatkohan Ässienkin urheilulliset suunnat oieta pikatahtia ensi kaudella, elleivät muut tekijät vaikeuta entisestään tilanteita siellä?

IFK jatkosopparit Kanki, Varakas ja Lennu. Muuta ei kuultu, kun et Lennu ilmeisesti 2 vuotta.

2 tykkäystä

Kanki on kyllä jännä. Taidetaan miehen asennetta ja siitä säteilevää johtajuutta pitää arvossa. Eikä se ihmetytä yhtään.

1 tykkäys

Varmaan jengin sisällä näin. En toki voi sanoa kaikkien fanien kantaa, mutta kaverini totesi jotenkin näin. ”Voi ■■■■■■ Varakas, Kanki ja Lennu.”