Helsingin IFK kaudella 2018-19

Tätä ihmettelin itekin. ~15min per peli ja -13. En ole kyllä juuri IFK:n pelejä nähnyt, onko Kanki niin “huono” kun tilastoista vois päätellä, vai pelaako vaan ns. vaikeita minuutteja? Alivoima-ajassa ainakin joukkueen toisena.

1 tykkäys

Tiettyihin asioihin voi luottaa. Näytti Jatkoajassa IFK-osion “Nyt just ■■■■■■■■■ ketju nousseen esiin jatkosopimusten julkaisun seurauksena…


Hämmentävät jatkot kyllä. Kanki on hieno mies, mutta aika on vähän ajanut ohi jo. Tai ei nyt kokonaan ohi. Kyllä Kankaanperälle vielä voi Liigassakin pienessä roolissa annettavaa olla. Ei tosin IFK:n kokoisessa seurassa enää…

Petrell? Lennua on taidettu jo pari vuotta haukkua fanien toimesta. Ei riitä enää. Ilmeisesti asennekaan ei ole enää vanhalla tasolla, vaan “fleguilijaksi” taipuvainen. Noh. Eiköhän Petrell vielä roolinsa alaketjuissa / rotaatiossa täytä Liigassa. C pitäisi tosin ottaa rinnasta ilmeisesti pois. IFK:n kannalta lienee toivottavaa, ettei mitään “oma poika” -lisää makseta.

Varakas sen sijaan voi olla jopa ihan OK kiinnitys jonnekin kolmospari / seiskapakki akselille, jos palkka on sen mukainen. Ainakin vähemmän saanut kuraa niskaansa tänä vuonna, joten ilmeisesti hazardi-alttius on hieman vähentynyt. Jos Varakkaalle isompaa roolia kaavaillaan, niin siinä mentäneen vihkoon, vaikka teoriassa Varakkaalla potentiaalia olisi kakkosparinkin rooliin. Varakas näistä kolmesta on kuitenkin ainoa, jota voi pitää hyvänä kiinnityksenä jatkoa ajatellen.


IFK-fanien harmistuksen ymmärtää kyllä, jos siellä odotettiin merkittävää vahvistusta. Nyt etukäteen mainostettiin jatkoja ja tarjolla oli nämä…

1 tykkäys

Tossa kun odotettiin halliin pääsyä, niin kaveri totesi vain, että kai siellä julkaistaan Varakkaan jatkosoppari. Ja sehän sieltä tuli! :joy:

HIFK ei ainakaan näillä jatkosopimuksilla satsannut liikkeeseen. Ilmeisesti ensi kaudella seisovat edelleen keskialueen trapissä.

Kankaanperää on varmasti kaavailtu seiskapakiksi. Ulander, Teräväinen ja Winberg ovat pakit numero 8-10. Tietenkin, jos Teräväisen Eero ottaa kehitysloikkia kesällä, niin numerointi menee uusiksi.

Lisäksi HIFK:lla on sopimukset pakiston TOP6:ssa Varakkaan, Motinin ja Lyytisen kanssa. Yksi ruutu menee Eroselle/Rantakarille ja jännä nähdä käytetäänkö Laakson optio?

2 tykkäystä

Olen ennenkin ihmetellyt, että Joonas Raskilla ei tälläkään kertaa viellä optiota käytetty…täällä on ollut huhuja, että jatkaa Hifkissä, mutta on ollut “huhuja”, että palaisi Ilvekseen. Mielenkiintoinen jatkosoppari tuo Lennun sopimus, ei meinaan kauheasti liike enää vakuuta…toisalta eipä tuo Kankaanperänkään liike vakuuta.

Varakashan on tälläkaudella näyttänyt jopa puolustajalta ettei siinä hätää ole.

Tässä vielä Hifk:n sivuilta

IFK on solminut jatkosopimukset kapteeni Lennart Petrellin ja varakapteenien Ville Varakkaan ja Markus Kankaanperän kanssa. Petrellin ja Varakkaan sopimukset ulottuvat kevääseen 2021 ja Kankaanperän sopimus kattaa pelikauden 2019–2020.

1 tykkäys

Kangen jatkosopparille :+1:t2:
En olisi uskonut että saa jatkosopparia mutta niin vain sen sai.

Pitäisikö tässä olla hiukan huolestunut siitä että Helsingin IFK nappaa vielä Elias Fälthin ja Tuukankin rosteriinsa?:roll_eyes:

1 tykkäys

Kiitos ja motivaattori kapteenistolle. Siinä mielessä ymmärrän.

Yllätyin näistä sopimuksista. Toki en ole HIFK:n pelejä tällä kaudella hirveän montaa nähnyt, mutta ikää alkaa olla ja palkka jokaisella melkoinen tarjontaan nähden. @tatesulo:n mainitsemat hommat saattaa olla isossa roolissa tän kauden osalta.

Rask’han painaa huimalla luisteluvoimalla ja tahdolla maaleja ihan solkenaan. Ihmettelen ellei joku kovemman rahan sarja kutsu ensi kaudeksi.

1 tykkäys

HIFKillä uusi poissaolija: Erik Thorell (ei merkattuna sairaaksi)

Palaa saikulta:
Sakari Salminen, Teemu Eronen ja Teemu Tallberg ovat taas pelikunnossa.

Sairaslista:
Iikka Kangasniemi
Joe Finley
Niklas Nordgren
Thomas Nykopp
Kyle Quincey

Poissa:
Erik Thorell

Vielä voisi palata jatkosopimuksiin. Mielestäni Petrell ja Kankaanperä eivät oikein enää riitä mihinkään jengiin liigassa. Ikä painaa päälle ja liike on hidastunut entisestään. Kun vielä ottaa huomioon, että erittäin todennäköisesti molemmille maksetaan aivan liian suurta palkkaa, niin kalliiksi tulee pelkästä pukukoppipelaamisesta maksaminen.

Varakas on ok pakki, mutta myös todennäköisesti aivan liian kallis peliesityksiin nähden. Ei kyllä vakuuta yhtään Salmelaisen touhut.

3 tykkäystä

Onko Helsingin IFK:n laiva kääntymässä jälleen juuri sopivasti näin pudotuspelien alla?

Sairaslistalta on palannut pelaajia rosteriin ja alkavatko Pikkaraisen opit purra:

HIFK on ottanut Pikkaraisen päävalmentaja-ajan 12 ottelusta muhkeat 27 pistettä. Se tekee pistekeskiarvoksi 2,25 eli saman kuin ylivoimainen liigakärki Kärpät on saavuttanut koko kauden ajalta.

– Hyviä askeleita ollaan otettu. On saatu puolustusta tiivistettyä, ja maalikeskiarvo on laskenut reilut 0,8, Pikkarainen ynnäsi omiin menneitä kiekkoja.

– Se ei ole kuitenkaan ollut hyökkäystehosta pois. Viisikon tiiviyden kautta on saatu tulostakin.

HIFK on pystynyt kääntämään niin sanottuja maalin pelejä voitoikseen.

Ps.

Tällä hetkellä joukkue on sijalla 5. ja sijalla 4. on Pelicans… Siinä olisi kyllä aika mukava pari pudotuspeleihin :thinking:

2 tykkäystä

Ja nyt jos katsellaan näitä uudestaan niin:

  • 5 ottelua: 1.
  • 10 ottelua: 2.
  • 15 ottelua: 2.
  • 20 ottelua: 2.
4 tykkäystä

On muuten todella kovat tehot Raskilla poffeissa ollut IFK:ssa.

2 tykkäystä

Se siitä kaudesta.
Voi perkeleen perkeleen perkele.

Ei voi myöskään välttyä miettimästä että olikohan (kyllä oli) Bäckströmin “nykytason” arviointi aikanaan kuitenkin hätiköityä ja Engrenin palkkaaminen kallis virhe. Bäckström kun pesee tällä kaudella molemmat veskarimme mittarilla kuin mittarilla. Toisessa todellisuudessa oltaisiin tilanteessa jossa Engreniin uhratut pennoset olisi käytetty muun joukkueen vahvistamiseen ja nyt meillä olisi maalissa joku oikea ykkösveska ja Bäckström Ruusun tilalla kakkosena. Hyppäisin tuohon todellisuuteen koska vain

Jatkoajan puolella joku HIFK fani jo haluais Niken takaisin. Ei vaan hauska lukea ketjuja, kun huomaa saman ilmiön, kun meilläkin… maalivahti kivitetään heti, kun menee huonommin :grin:

2 tykkäystä

Juu, ei ollut virhe ei. Atte piti koko 2017-2018 syyskauden IFK:ta yksinään pystyssä seisomalla päällään illasta toiseen. Tämän kauden syksy meni aivan penkin alle, kuten meni koko joukkueella, nyt joulun jälkeen Engren on pelannut hyvällä tasolla.

1 tykkäys

Hyvä taso on kyllä kaukana. Prosentit siellä 89,55 paikkeilla ja pmk on 2,56. Voisi melkein tituleerata liigan huonoimmaksi ykköseksi. Edellisessä pelissä meni joka kolmas sisään, eikä saanut edes silmiään kiinni :smile:

1 tykkäys