Kyllä. Samaa mieltä, mutta se ei ole täysin OJ:n vika.
Ei ole.
Kaikki on kiinni siitä, että onko OJ hyvä VALMENTAJA vai ei. Kaikki tietävät, että OJ on hyvä pelaajien kehittäjä ja tsempillä valmentava valmentaja, mutta taktinen osaaminen on hakusessa. Samoin muutosvalmentaminen, koska hän opettelee sitä vasta. Sen takia sanon, että olet oikeassa: OJ on ylihypetetty, koska hänen taktinen osaamisensa ja pelikirjavalmentamisensa on heikkoa. Onko OJ liigatason valmentaja ja HIFK:lle oikea valmentaja? On ja ei. On liigatason valmentaja, mutta hän on tällä hetkellä sellaisessa joukkueessa, joka ei tarvitse hänen kaltaistaan valmentajaa.
Samaa mieltä tästä; tilanne on karmiva ja aivan eri vakavuustasoa kuin esim. Grönborgilla viimekaudella Tapparassa. HIFK menee kohti pohjaa eikä varmaan kunaan ajattele, että ohjaksissa on oikea mies katastrofitilanteessa hyvin haastavalla rosterilla.
Onko? Minun mielestäni asianlaita voi olla hyvinkin näin. HIFK:n avaus- ja hyökkäyspelaaminen oli täysin mielikuvituksetonta yksinyrittämistä ellei sitten Lehterä ollut jäällä. Muutoin pelaaminen oli pelkkää selviytymistä. Onhan tämä ollut näkyvissä jo pitkään ja muutoksia pelitapaan pitäisi tehdä nopeasti?
Eihän Ollilla hätää ole, Tapparahan se olisi hänen mukaan paineinen paikka ollut😃
Karmea on kyllä tuo loukkaantumistilanne. Ei käsitä millä voi sama jengi vuodesta toiseen. Tosin nyt vielä siihen päälle pelikin aivan sekaisin. Aika vahvat farssin ainekset ilmassa.
Mukava lukea välillä, että joku muukin kuin Grönborg on paljastunut epäonnistujaksi. Kumpikaan ei näköjään saa mennä loukkaantumisten/sairastelujen taakse. Likasanko eri kuin viime kaudella.
ProTappara
(Tamminiemessä, mutta ei jakamassa pesää.)
171
OJ hakee kohta saikkua, kun mailateline oli kaatunut lähes kuolettavasti hallikäytävällä päälle. Valvontakamerakuvasta kuitenkin käy ilmi, että oli hakannut itse ittensä komposiitilla huonoon kuntoon,
Kuvailemasi tapahtumaketju ei liioin yllättäisi näinä aikoina. Kaikki on mahdollista.
Näen OJ:n aseman valmentaja-uransa alkuvaiheessa melko poikkeavana verrattaessa melkeinpä keneen tahansa aloittelevaan ammattivalmentajaan. Sen kuvan olen saanut, että intohimoa valmentamiseen löytyy, kun on liitua millä piirtää eikä varsinkaan taloudellisesti ole välttämätöntä roikkua sopimuksensa loppuun asti tuolla, ei olisi mielestäni mitenkään mahdoton ajatus nähdä hänen sanovan tuossa tilanteessa “kiitti mulle riitti”, etenkin jos tilanteessa yrityksistä huolimatta kukaan ei reagoi joukkueen tilanteeseen ja miesvajeeseen millään tavoin.
Rehellisesti sanoen tuon kaltainen tilanne missä IFK juuri nyt on ei varmasti olisi helppo ratkaista kokeneemmille valmentajillekaan, varsinkaan mikäli kädet ja resurssit ovat sidotut.
Asiantuntija Lasse Kukkosen huomio kiinnittyi Lehterän pelihanskaan. Peluri ei riisunut vasemman kätensä kiekkohanskaa haastattelun aikana. HIFK:n loukkaantumistilanne sai Kukkosen spekulointivaihteen päälle.
– Toinen hanska kävi poissa. Oliko sielläkin jotakin? En tiedä, Kukkonen viittasi Lehterään.
Ei nyt välttämättä liity suoraan HIFK:hon. Osittain kyllä varmastikin. Mutta mitä sekavampaa pelaaminen on, niin sitä enemmän tulee loukkaantumisia. Ja varsinkin kun sekavuuteen liitetään vielä tarve pelata jotenkin erityisen fyysisesti.
Totta tämäkin, tarkoitan enemmänkin tilannetta, jossa ukkoa on kohta enemmän vemppaosastolla kuin kokoonpanossa, eikä siihen reagoida millään tavalla, tilannetta jossa junioreilta odotetaan rutinoitineen ammattipelaajan suoritusta 60 minuutin ajan pelistä toiseen.
No ei se Tapparalla menny viime kaudella kauheesti sen paremmin vaikka ukkoo tuotiin ovista ja ikkunoista…
Kun et pääse reenaan laadukkaasti samalla rosterilla päivästä toiseen. Niin ei se pelikään voi toimia. Yksittäisiä pelaajia pystyy korvaan ”lähes kenellä tahansa”, silloin kun ”paketti on kasassa”.
Itse olen sitä mieltä että ongelma Hifkillä ei ole pelitavassa tai valmentajassa, vaan rosterissa.
Edellisessä viestissä oli ripaus sarkasmia, niille jotka pitävät valmentajaa syyllisenä kaikkeen
IFK:n osalta lähtisin kaivamaan ongelmien juurisyytä aika monta porrasta OJ:sta ylöspäin. Seuran urheilutoiminta näyttäytyy resursseihin nähden ala-arvoisena ja Pesonen tuossa nyt on kasvoina ja kilpenä, mutta lähes yhtä syyntakeeton kuin liigajoukkueen valmennus.
P.s. IFK:n resursseilla tällaista vammakierrettä ei pitäisi syntyä kaudesta toiseen JA IFK:n resursseilla loukkaantumisten paikkaajat pitäisi olla aivan eri tasoa kuin nyt on nähty JA IFK ei voi esiintyä noin flegmaattisesti kotona (pl. vanhan liiton edarit ja röökinhajuiset kanukit takavuosina, ja nekin olis pudottanut hanskat jos kolme omaa tippuu rivistä, oli syy missä tahansa).
Jokinen on varmasti yksi Suomen parhaimmista valmentajista, mutta vaikea paikka on, kun joukkue on koottu väärin ja loukkaantumiset vaivaavat. OJ:n vika tämä ei ole, tekee valmentajana sen minkä pystyy.
Kokenut UTJ olisi saattanut vaikka esittää haasteen hallitukselle ja vaatia rahaa, sekä ammattimaista toimintaa myös toimistolta. Pesonen ei tätä voi tehdä, joten ongelmien ytimeen ei tarvitse nyt puuttua ja alkaa tekemään ikäviä hommia. Onhan tuossa Hifk:n touhussa jotain outoa jos vaikka vertaa siihen millaisia muutoksia Tappara teki 2020-2021 kauden jälkeen tai tänä keväänä.