Ketju auki vielä vähäksi aikaa, kun laineet vielä lyövät mediassa. Ismo Lehkonen ja JYP:in UTJ (ja ex-puolustaja) Mikko Viitanen ovat sitä mieltä, että keep your head up.
Päätös on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Ilta-Sanomien ja Telian jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen kertoo olevansa erittäin huolestunut jääkiekon tilasta Suomessa. Lehkonen kuvailee olleensa kauhuissaan kurinpitopäätöksestä.
– Kun mietin Varakkaan taklausta, niin mitenköhän muulla lailla hän olisi voinut puolustaa sen tilanteen? Siis niin, ettei Stråka olisi ajanut siitä maalille.
– Olisi hän tietysti voinut päästää vastustajan läpi: aukaista ovet ja sanoa ole hyvä, mene maalille, Lehkonen kommentoi.
…
– Kun katson sitä tilannetta, Stråka ei tunnistanut ollenkaan ympäristöään.
Lehkonen puhuu viime vuosilta tutusta teemasta – vastuusta, joka taklattavalla pelaajalla on kaukalossa.
– Ylilyönneistä kuten kyynärpäällä päähän, kiekottoman tai kuolleesta kulmasta taklaamisesta sekä tietyistä poikittaisista mailoista pitää tulla penaltia. Sitä en millään ymmärrä, että jos joku kuljettaa keskialueella kiekkoa ja häntä taklataan sääntöjenmukaisesti, miksi siitä täytyy yhtäkkiä ruveta rankaisemaan aika kovalla kädellä.
– Kun suojaa kiekkoa, syöttää tai ottaa haltuun, täytyy pystyä suorittamaan teknisesti ja taktisesti sillä tavalla, että on koko ajan varuillaan. Kentällä voi aina tulla myös ylilyöntejä: sitä suuremmalla syyllä on oltava varuillaan. Jääkiekko on pelinä sellainen, että huolettomasti ei voi pää alhaalla mennä.
– Tämä on mielestäni puhtaasti valintakysymys. Jos rupeamme pelaamaan kaukalopallosäännöillä, pelaajatuotantomme ehtyy kovaa vauhtia. Jäämme kyykkyyn ennen kaikkea kaksinkamppailupelaamisessa sekä taklausten vastaanottamisessa ja antamisessa, Lehkonen sanoo.
…
– Jääkiekko on kontakti- ja taklauspeli. Varsinkin ammattilaissarjassa pelaajan tärkein tehtävä on suojella itseään ja samalla ammattiaan jatkuvasti, koko 60 tehokasta peliminuuttia. Tekniseltä tai fyysiseltä puolelta ei voi asettaa itseään vaaratilanteisiin.
…
– A ja O on siinä, että pitää pystyä pelaamaan kiekon kanssa katse ylhäällä. Katson välillä nuorten harjoituksia, joissa opetetaan pehmeitä käsiä. Syöttöjen haltuunotossa se tarkoittaa, että tuijotetaan saman tien kiekkoa. Lopettakaa se nyt perkele hyvissä ajoin.
– Tätä ei tapahdu koripallossa tai futiksessakaan, vaan katse on aina ylhäällä. Kun pelivälinettä kuljetetaan, ammatikseen pelaavan pitää pystyä hahmottamaan kenttä ja näkemään sivulta sivulle. Koko näkökentän täytyy olla käytössä ja pitää havainnoida, missä pelaajat ovat. Ammattilaissarjaa ei voi pelata putkinäöllä. Jos sen tekee, tekee ammattiaan tosi huonosti.
– Kyllähän jääkiekkoa pelatessa pelaajan tehtäviin kuuluu tiedostaa, ketkä vastapuolelta ovat jäällä. Kuuluu havainnoida ympäristöään, eikä saattaa itseään asemaan, jossa voi käydä huonosti. Se on jokaisen pelaajan henkilökohtainen vastuu.
– Samaan aikaan tietysti taklaajalla on vastuunsa. Taklauksen päätehtävä on irrottaa kiekollinen vastustaja kiekosta. Oliko Varakkaan taklaus mielestäni likainen? Ei. Olen nähnyt Liigassa monta paljon likaisempaa taklausta, joista ei ole tullut lainkaan pelikieltoa. Mutta Varakas kyllä tuli tilanteeseen toiselta puolelta leikaten, jolloin hän kulma oli automaattisesti vähintään osittain kuollut. Silloin hänellä on vastuu eritoten taklausliikkeestään.
Onko neljän ottelun – jotka tulivat suoraan teosta – panna mielestäsi liian pitkä?
– Nämä ovat kurinpidon päätöksiä. Nähdäkseni olennaisinta on linjakkuus. Sen sanon, että Liigan kurinpito ohjaa lajia. Sitä, miten lajia pelataan Suomessa. Tämä oli nyt vain yksi tuomio, ja teko oli harmillinen ja loukkaantuminen erittäin valitettava. Varmaankin olisi hyvä jossain vaiheessa kerääntyä Suomessa yhteen pohtimaan isolla joukolla, mihin suuntaan haluamme lajia viedä. Pääosumat ovat kyllä mielestäni asiana keskustelemisen arvoinen koko suomalaiselle jääkiekkoyhteisölle.
Jos Stråka olisi HIFK:n pelaaja ja Varakas JYPin pelaaja, olisitko sitä mieltä, että pelikielto on liian pitkä?
– No, sanotaan näin, että kyllä minua kismittäisi. Pelikielloista päättää kurinpito, emme me. Seurat tyytyvät näihin.