Pukukoppikäytävillä oli taas huhun tynkää, että saataisiin taskuraketti Granath pidettyä Tapparassa vielä ensikaudella. Ilmeisesti kiinnostusta olisi ollut myös muualta kohtuu paljon. Vaikka huhut ovat olleet tälläkaudella aika epävarmoja, niin oma toive olisi, että vaikka kaksivuotisella pahvilla jatkaisi, on kyllä pelaajana sellainen josta todella pidän. Varmaan aika moni muukin.
Kelpaa
Hiukan oli puhetta myös, että velipoika Felix Granath voisi tulla Tapparaan myös, mutta mitään sen uskottavampaa informaatiota tästä ei vielä ollut. Tulisi sitten varmaan A-junioreihin, jos tulisi pelipaikaltaan sentteri. Mutta tosiaan tämä ei ollut mikään varma tieto…
Toivottavasti 2v pahvi. Loistava pelaaja ja sopii hyvin pelityyliinkin.
Tässä on mainio esimerkki siitä, että meidän urheilujohto tietää mitä tekee. Kuinkas moni meistä tylytti hankintaa julkaisuhetkellä tai ekan 3-4kk:n aikana (osa varmaan edelleen) kun pojalle ensimmäistä kertaa annettiin reilu mahku ottaa roolia aikuisten jengissä ja opetteli sitä, sekä suomalaista kamppailupelaamista.
En usko 2v. pahviin, vaikka toivon sitä. 1v. pahvi olisi jopa Philipille järkevä. Hän on aivan siinä kinthaalla että breikkaa isosti ja tiettyjä kehityskohteita vielä on. Jos Tappara onnistuisi leipomaan 2v. pahvin, siinä todennäköisimmin on ulkomaan pykälä, joka ilman takapakkeja lunastettaisiin.
Kyseessä on täysin poikkeuksellinen lahjakkuus, joka oli havaittavisa oikeastaan heti saavuttuaan. Isoja steppejä ottanut kamppailupelaamisessaan ja suora luistelu sekä terien liu’un hyötökäyttöon todella hienoa seurattavaa. Myös räjähtävyysominaisuudet ovat luontaisesti hyviä, mutta kehittyneet entisestään.
Pelifiksu Granath on ollut aina. Nykyään hänellä on vaan myös parempia avuja hyödyntää niitä. Sitten, kun yhteinen matka Tapparan kanssa loppuu, on hieno katsella taaksepäin ja toivottavasti moni nautii nyt kun vielä voi. Kaveri ei todellakaan ole mikään luovuttaja.
Norjalainen, ruotsalainen ja Suomi ottivat yhteen…
Suomi hävisi.
Jos tuo ohkainen huhu velipoikansa sapumisesta Tapparaan pitää paikkansa niin sillon 2v lappu hyvinkin mahdollinen?
Kerrassaan loistava juttu! Tästä tullaan hyötymään ja isosti
Päivän paras uutinen
Parantanut pelitaitojaan aivan älyttömästi tässä parin vuoden aikana, aina hieno kattoo kentällä
Samanlaista kuului jokin aika sitten. Erinomainen jatko kyllä. Alkaa olla hyökkäysosasto myös ensi kaudeksi jo hyvällä mallilla.
Lisäksi Granathilla on jo 2x CHL-mestaruus ja liigamestaruus - reilusti kokemusta voittamisesta.
Agenttinsa on pelannut kortit oikein, kun tehnyt vain vuoden soppareita samalla kun pelaajan taso nousee.
Hyvää jatkumoa Tappara saa tehtyä. Nyt on hyökkäys todella hyvällä mallilla ensikautta ajatellen.
Ei varmaan veljen Tappara-sopimuksella suurta merkitystä ole, Grahath tekee omaa uraansa. Hyvä jatko, jos siinä on onnistuttu. Nyt pitäisi vaan saada laukaus reenattua edes hieman paremmaksi, niin kaikki eväät löydä samalla tavalla läpi kuin Juuso Mäenpää tällä kaudella, eli sinne 40 pisteen tasolle ja kärkiketjuihin.
Kyllähän Granaatti on ehdottomasti omia suosikkeja joukkueesta ja jatko olisi hieno homma! Mutta omasta mielestä Tapparalla on ihan hyvät kortit kädessä jatkojen suhteen, kun Granath ei kuitenkaan ole vielä ihan sellainen pelaaja, josta kannattaisi esim. ruotsalaisten maksaa mitään ylihintoja.
Granath on kyllä yksi joukkueen isoimmista sytyttäjistä ja muutenkin todella pidettävä pelaaja! Kova kiinnitys olisi.
Tämä on aika älytön saldo 21-vuotiaalle. Ja tänä keväänä tulossa yksi lisää.
Ensi kaudella ei varmasti pelaa enää juniorin palkalla, eikä ”nelosketjun” palkalla myöskään. Saa sommitella heti kärjen taakse. 20 maaliin on eväitä.
Omalla listalla toivotuimpien jatkosopimusten joukossa tämä.
Granath pääsi kehittymään Tapolan aikana, ja ehkä Grönborgin 2.0 on se juttu, millä saadaan se soppari tehtyä. Kypsyy nyt uudessa kulttuurissa, ja sopinut hienosti Riken peliin, ja saanut hyviä näyttöpaikkoja.
Tarviiko pelätä ettei jatkakkaan kun muut jatkot julkistettiin torijuhlissa?
Ei voi päätellä juuta eikä jaata. Viimekin vuonna torilla julkastiin 2 sopimusta ja muut sitten erillisessä tilaisuudessa parin viikon päästä tms…
Ei tuota nyt vielä osaa sanoa…varmaan muutaman viikon päästä tiedetään paremmin.