Pakko muuten mainita aiheeseen liittyen, että ikä todellakin on vain numero. Ihmiset nimittäin ikääntyvät tutkitusti eri tahtia ja omien empiiristen havaintojeni perusteella ikä kertoo kovin vähän myöskään ihmisen henkisestä kehityksestä. Tämä on loogistakin, sillä muutoinhan kukaan ei näyttäisi ikäistään nuoremmalta tai vanhemmalta, vaan kaikki näyttäisivät ikäisiltään.
Tässä yksi tutkimus
Tulosten perusteella selvisi, että ero ikääntymisessä oli suurimmilaan koehenkilöiden ollessa 38-vuotiaita. Tällöin heidän biologiset ikänsä vaihtelivat alle kolmekymppisestä lähes kuusikymppiseen.
Ens vuonna ollaan veteraani-ikäisiä, eli 35-v.
Jos sitä pudottas 20kg painoa ja kävis polvileikkauksessa, niin pääsis tekeen paluun on tässä ollukki about 15-vuotta taukoa. Tuli lyötyä kamat kassiin junnuvuosien jälkeen kokonaan.
Vähän se harmittaa, toki polvivaivat ollu aika pahoja, mutta tietenkin kevyempi olemus helpottais osin niitäkin.
Ikää 59 jaTapparaa kannatettu Hakametsän alkuajoista. Koulukadun kentältä hajanaisia muistoja peleistä. Junnuna siellä omia pelejä ollut jonkinverran. Henkisesti vielä alle 50, jonkun mielestä leikki-ikäinen
22 vuotta Tampereella syntynyt ja kasvanut Tapparaa kannustaen. Ensimmäiset muistikuvat 2002 finaalit narreja vastaan ja suunnaton pettymys. Jälkeen päin Enlund - Lehterä - Lucenius kentällinen sai ajoittain jopa nuoren pojan herkäksi. 2010 - luku ollut silti kiinnostavinta, kun organisaatiossa tehtiin panostus urheilupuoleen ja pelaajakehitys nostettiin keskiöön. Toivon jatkoa ajatellen, että toimistolla ei aleta ahnehtimaan, vaan pidetään urheilullisuuden ja pelajaamateriaalin kilpailukyky huipussa.
Tänä vuonna 19 vuotta mittariin. Ensimmäinen matsi paikanpäällä syksyllä 2009 oli Tappara-KalPa ja siitä se sitten lähti. Tuo ottelu päättyi muuten 0-3, mutta se ei lannistanut ja hyvä niin.
Ikää tulee mittariin toukokuussa 20 vuotta. Jos ei ensimmäinen, niin jokatapauksessa ihan ensimmäisiä Tapparan matseja paikan päällä seurattuna, ei enempää, eikä vähempää, kuin 2003 keväältä 2. loppuottelu Tappara-Kärpät. Hirveästi ei muistikuvia tuosta tapahtumasta löydy, mutta jälkeenpäin kuultuna itku oli siinä mellakassa ollut lähestulkoon hysteeristä
Jo sieltä asti Tappara on kulkenut mukana, kuulemani mukaan nimenomaan Tappara oli yksi keskeisistä syitä että opin aikoinaan lukemaan, kun tuli teksti-tv:tä ensin tutkittua ja arvailtua, että mitä siellä mahtaa lukea. Nykyisin käsivartta komistaa Kirves-tatuointi, jotta ei dementoituneena , vanhana ukkonakaan tule unohdettua sitä oikeaa joukkuetta
Kohta 28 mittarissa. Ensimmäinen peli Hakametsässä Tappara-HPK vuonna -95 tai -96, Jutila oli silloin kapteenina. Ei suurempia muistikuvia, mutta onneksi porukoilla oli kamera mukana.
31 tulee täyteen huhtikuussa. Tapparan kelkassa noin 22 vuotta. Pikkupoikana “fanitin” Jokereita koska Ari Sulander oli silloin minun silmissä jumalasta seuraava. Onneksi setä vei mut aikanaan Tappara-Jokerit peliin. Tappara voitti ja Sulo sai nöyrtyä. Sen jälkeen vain kirves rinnassa.
Voihan olla lukemassa mutta noi 60-luvulla syntyneet harvemmin kovin paljoo palstoja seurailee. Ei siinä silti, pitkä ja hieno kannatusura herralla takana (Y)
Jotain rotia nyt noihin juttuihin, kyllä me iäkkäämmätkin näitä palstoja seurataan ja ymmärretään joitakin asioita🤪
Ja kohta kun eläkeikä koittaa niin aikaa on vielä enemmänkin😉
Hieno kuulla! Minkäs ikäisiä herrat ovat? Enkä minä sitä ikää meinaa vaan sitä aikaa mitä on elänyt. Vanha koira ei opi uusia temppuja yms.
Kyllähän nuorempi sukupolvi varmasti vielä eläkeiässä pelailee konsoli/tietokone pelejä ja pyörii sosiaalisessa mediassa enemmän mitä vanhempi sukupolvi nyt.