Kai se ihmisestäkin riippuu. Oma isä on jonkun verran päälle 60 ja sillä ei ole edes älypuhelinta. Eikä ole Facessa ja ei tule koskaan olemaankaan. Älypuhelimen aikoo kai ostaa, kun jää eläkkeelle. “On sitten aikaa leikkiä sen kanssa”
Oon syntynyt samana vuonna kuin saarivaltio Kiribati itsenäistyi Isosta-britanista!
1979 Syntymäaika tuntematon!
Ikää olis 61v Tapparan matkassa 73 vuodesta alkaen.
Kannattanut Tapparaa vuodesta 1973,ikää on 56 vuotta.
Ikää on kertynyt 48 vee ja Tapparan kelkkaan lähdin vanhempien opastuksella joskus 70-puolenvälin jälkeen tai lopulla. Muistan hämärästi ensimmäiset Tappara-kokemukset jostain Ässät ja Hifk peleistä.
- Eka muisto Hakametsästä kauden avaus 70-luvun alkupuolella ja taitava nuorisolainen, joka pelasi numerolla 21. Hänestä kohistiin siinä ympärillä.
Tänä vuonna täysi-ikäinen. Tapparan mukana ollu oikeestaan niin kauan kun vaan muistan, aivopesty jo nuorena
Tapparaa kannattanut verenperintönä syntymävuodesta 1975
Ensi kuussa tulee mittariin 50 vuotta. Ensimmäinen peli jossa muistan olleeni paikan päällä on finaaliottelu Ässiä vastaan 1979. Hakametsässä tuolloin katsojia reilu 10 000…
Vuosimallia Tsernobyl ja Tapparaan aivopesty hyvin nuoren jo isseen toimesta Vaikkakin ala-asteen alku vuosina tulikin niin sanotusti fanitettua Jokereita koska koulussa muut kannusti. Aika äkkiä kuitenkin oppi elämän totuuden ja Tapparan
Kohta 47v
35 vuotias.
Kohta 52 mittariin, liiga ajan seurannut
53 tulee täyteen tänä vuonna. Tapparaa seurannut 1. luokalta, kun isot kakkosen pojat hakivat lisää kannattajakuntaa, lähdin sitten sen porukan mukaan.
Tasan kolmen viikon päästä 51 v.
Tapparan takin sain ekalla luokalla -78 ja silloin käytiin välillä isän ja veljen kanssa peleissä. Joten siitä asti Tapparan-miäs.
Elokuussa 40v.
Mitäs me -66 syntyneet Tapparan fanitus itselläkin alkanut noin kymmenen vuotiaana
Kesäkuussa 17 eli aika nuori vielä oon.
Nooh,tulee vielä sekin aika eteen kun kysyt itseltäsi,mihin se nuoruus hävisi?
41 v tulee huhtikuussa täyteen. 40 jäi juhlimatta koska korona. No jospa tää helpottaisi siihen mennessä että pääsisi sitten aikanaan 50 juhliin isosti