Ilveksen peliesitykset 2022-23

Suomi ja Ikonen ovat tosiaan sellaisia pelaajia, joita menestyvät joukkueet kaipaavat. Erinomaisia pelaajia Liigaan, mutta eivät kuitenkaan niin hyviä, että veto ulkomaille olisi vastustamaton.

Varsinkin Suomen kohdalla olen ihmetellyt jo pari kautta, että kaveri ei lähde minnekään mittaamaan tasoansa (ja tilipussinsa kokoa), mutta siellä se Eemeli kaudesta toiseen takoo tulosta. Tulee vähän mieleen Kristian Kuusela, paitsi että Krisu sentään kävi pikaisesti 23-vuotiaana Ruotsissa, ennen paluuta Suomeen, josta vasta kymmenen vuoden päästä lähti uudelleen ulkomaille.

Ikonen vasta tänä vuonna noussut esille, mutta ilmeisen tärkeitä kavereita Ilvekselle, peliesitykset huomioiden ja varmasti Suomellakin jonkinlainen pyrkimys on saavuttaa menestystä Ilveksessä, ennen reissuun lähtöä.

1 tykkäys

Tietenkin pitää. Ilveksen osalta menestys on ollut erityisen paljon noiden kolmen varassa vrt Tapparan top2 + ykkösmolke.

Kyllä täällä on ainakin arvostettu. Se ärsyttävyys ja inhokin pitää ansaita. Silloin kun oot kaikkien mielestä sympaattinen, useimmiten tarkoittaa sitä, että et menesty.

Tämä on kyllä hienoa juttu. On se jotenkin hiukan eri, kun tälläiset kaverit kannattelevat joukkuetta.

En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta sellaista huhua kuullut, että Suomi ei puhu sanaakaan englantia. Sinänsä voisi pitääkin, että eihän Eemeli osaa oikein olla haastateltavana edes suomeksi. Naamasta näkee kauas, että ei ole kotonaan kameran ja mikin edessä. Siinä ehkä syy miksi sitkeästi jatkaa vuodesta toiseen Ilveksessä.

Kyllä näin keltavihreiden lasien takaa Ikonen on esille noussut jo aiemmin. Sieltä löytyy 35 tehopisteen kautta jne. Toki nyt mennään sitten jo liki potensiin kaksi tahdissa. Ikonen on vielä pelaaja jonka arvo ei tule esiin pelkästään tehopisteiden valossa. Hän on myös armoton taistelija. Erinomainen alivoimapelaaja. Ei ikinä anna tuumaakaan periksi. Meidän piireissä puhuttu köyhänmiehen Jere Lehtiseksi.

Tämän saman olen kuullut kanssa suhteellisen luotettavasta lähteestä. Ilmeisesti ollut yksi aika iso syy siihen miksi mies on Ilvekseen jäänyt, vaikka kyselyitä on ollut.

5 tykkäystä

Kuulostaa kyllä vähän erikoiselta ettei herran vuonna 2022 suomalainen jääkiekkoilija puhu sanaakaan englantia.

Toisaalta ei se kai mikään mahdottomuus ole. Olihan tuossa muutama vuosi sitten case Puljujärvi tapetilla.

1 tykkäys

No juu. Ja ehkä ei ole kyse, etteikö sanaakaan puhuisi. Mutta sillä sanoin tuosta kameran edessä olemisesta, että kun kaverin ulosanti on muutenkin heikkoa, niin ehkä se puheen tuottaminen vieraalla kielellä on jotenkin ylitsepääsemätön asia. Suomi on eittämättä hyvin ujo ja ehkä jopa hieman epäsosiaalinen ihminen. En siis tunne henkilökohtaisesti, mutta tälläinen kuva minulle on muodostunut. Tuohon yhdistettynä vieras kieli, niin ei välttämättä lähde.

Tuo kuitenkin siis vain huhua ja omaa spekulaatiota.

2 tykkäystä

Eikai Levtchinkää lontoo kovin kaksinen ole huhujen mukaan.

Taitotaso kyllä riittäisi heittämällä ulkomaille. Onhan se tietysti vieraalla kielellä kommunikointi suorassa tv-lähetyksessä tietysti haastava paikka jos sellaiseen ei ole tottunut edes omalla äidinkielellä. Tuplasti kiusallinen tilanne.

Ilveksen kriisi tosiaan oikeni vaivihkaa. Valitettavasti nyt ei ole päässyt pelejä näkemään naapurilta ja ovat taineet olla usein samana päivänä kuin Tapparan.

Runkosarjassa tilanne on tietysti identtinen meihin nähden, eli hyvissä kyttäysasemissa runkosarjan voitonkin suhteen ja kosolti aikaa saada peli raiteilleen.

3 tykkäystä

Totta. Ja tietysti täytyy huomioida, että myös vieraassa maassa asuminen kaikkine toimineen voi tuntua ikävältä ajatukselta, jos puhut vain suomea. Siihen kun yhdistetään tietynlainen ujo/sosiaalisesti arka luonne, niin kupissa on jo asioita, jotka kallistavat herkästi vaakaa kotimaan suuntaan, vaikka muualta jonkin verran enemmän rahaa saisikin.

Kyllähän Eemeli olisi ulkomaille jo tienaamaan päässyt, mutta joistakin syistä, joihin voitaneen laskea mukaan tässä ketjussa spekuloidut, on pysynyt Suomessa.

1 tykkäys

En tiedä lopulta Eemeli Suomen koulusivistystasosta, mutta Laine puhui hyvää englantia jo Suomessa NHL:n varaustilaisuuden aikoihin. Haastattelut sujuivat erinomaisesti lukion päättäneeltä kaverilta.

Yleensä kiekkojunnuista puhutaan, ettei kouluun panosteta - kiekkoon vaan- ja siitäkin on merkkejä paljon. Tosin poikkeuksista puhutaan harvemmin tässäkin kontekstissa.

Ilveksen peliesityksiä en ole ehtinyt seurailemaan muuta kuin Kouvolan reissun osalta ottelun alkupuolta. Ko. ottelun oerusteella viime kaudelta tuttu maalipaikkojen roima hyödyntäminen oli tuossa ottelussa kovalla tasolla. Tunnelma selvästi kääntynyt Haapalan myötä ja yv:kin parantunut. Eemeli Suomi näytti kevään pelaajan merkkejä jo marraskuussa. Eli eiköhän ahdistus poistunut työnohjaus- tms keskusteluilla, kun pisteitä ropisi 9:9 viime viikolta.

2 tykkäystä

Hiukan yskii Ilveksen kone nyt. En silti huolissani varsinaisesti ole, mutta pientä ryhtiliikettä kaivattaisiin jos meinataan kotiedusta kiinni pitää. Varsinkin kärkipään jengeiltä on viimeaikoina saatu järjestäen kuonoon. Noh, huomenna on taas mahdollisuus parantaa.

3 tykkäystä

Vähän pääsi yllättämään Ilveksen “alavireisyys”. Vastahan Ilves voitti kahdeksan putkeen. Sen jälkeen näemmä kuusi peliä, joista plakkariin vain viisi pistettä.

Kotona on mennyt kuitenkin ihan okeidosti. Tänään kuntopuntareissa edukseen esiintyvä Pelicans käy testaamassa siipiään Nokia Arenalla.

1 tykkäys

Tappiot Lukolle x2, Tapparalle ja eilen TPS:lle, eli kärkipään porukoille. Hain eilisestä pelistä asiantuntijalausunnon Ilvese-leiristä ja oli kuulemma pelillisesti OK, mutta ei mennyt mistään sisään.

Kohta on oiva tilaisuus scouttailla asiaa, kun Ilves pelaa tänään 18:30 ja Tappara ei.

4 tykkäystä

Toki noita kahta Lukko matsia voi selitellä, että ekassa oli hirvittävä otteruuhka ja toisessa kentällinen eturivin pelaajia maajoukkueen matkassa. Ja siinä ehkä osa syy miksi en, niin mahdottoman huolissani ole. Mutta jokatapauksessa pientä ryhtiliikettä tarvittaisiin nyt.

3 tykkäystä

Ilveksen fanit on vaan tottunu liian hyvälle ku 1,1 maalin maaliodottamalla on tehty alkukaudella neljää maalia tai vastaavaa. No en tiedä tarkkoja lukemia, mutta semmonen mielikuva mulla on, että Ilves on todella monessa pelissä viimeistelly hirvittävän kovalla prosentilla. Sit ku se tasottuu, tuntuu äkkiä, että mistään ei mee sisään.

2 tykkäystä

Näyttää siltä, että sekä Pennasen että Myrrän Ilvestä tosiaan erityisesti runkosarjassa on seurannut jotenkin satumainen kyky tehdä maaleja. Olen miettinyt monesti Ilvestä katsoessa, olenko minä ymmärtänyt jääkiekon jotenkin aivan väärin. Viime kevät sai ajatukset kuitenkin palaamaan siihen, että jossakin vaiheessa tämä alkaa oikeasti tasoittua ja pelin lukemat muistuttavat sitä, mitä kentällä tapahtuu. Osa tästä vuodatuksesta menee varmasti sen piikkiin, että on Tappara-fani - ja meillähän on oikeus seurata Ilveksen peliä kuin piru raamattua. Huomio keskittyy hakemaan pelistä kaikenlaista epäloogisuutta ja huonoa, koska Ilves ei faktuaalisesti vain voi pelata hyvin.

Jos joku tilastoniilo tietää niin löytyisikö Pennasen HPK-kausilta jotain näyttöjä siitä, millaisia prosentteja HPK tuolloin taikoi? HPK oli muistaakseni kanssa mestaruuskaudellaan harvinaisen tehokas ilmestys. Toki Larmin avustuksella ja hieman venyttämällä sääntöjä maaleista. Katselin tänään vähän Ilveksen peliä ja ainakin Pennanen on onnistunut tuomaan joukkueeseen kohtalaisen ■■■■■■■■■■■ trapin. Ilves trappasi kuin Tappara parhaina päivinään kolmannessa erässä. Psts, tästä ei sitten kerrota, koska Ilveshän ei tuollaista tee.

3 tykkäystä

Tutkin hieman. Heidän laukaisu% 5vs.5 oli 8,3, eli ei nyt suoraan selitä. Tapparalla oli tuolloin 7,9. Torjunta% Kerholla oli 93,8% tasaviisikoin. Ylivoima oli hyvää 22,22% ja alivoima keskinkertaista 80,77%.

Mun mielestä (ja muistaakseni) Kerhon vahvuus oli tuolloin hyvä viisikkopuolustus ja keskustan tukkivat vahvasti, sekä olivat hyviä maalien edustoilla. Pelasivat kokoajan sääntöjen rajamailla etunenässä Karjalainen, Friman, Niemeläinen ja Nikkilä. Siellä kesti jänne, kun Tapparalla konsanaan silloin. Sietivät hyvin pitkiäkin pätkiä omissa ja monesti saivat vielä pelin käännettyä toiseen päähän niin, että pääsivät hyydyttämään vastustajaa joka oli ensin hyökännyt ja joutui sitten puolustamaan. Heidän pelithän oli pääosin maalin pelejä ja moni meni jatkoille silloin.

Varmasti tullaan näkemään Ilvekseltä vähämaalisempia pelejä mitä lähemmäksi kevättä mennään. Pennanen tätä myös toi esille joulua edeltävän pelin jälkeen haastattelussa. Sanoi kutakuinkin, että prosessi kesken ja paljon pitää tehdä töitä, että ymmärretään se että pitää pystyä voittamaan vähemmällä, kun 4-5 tehdyllä maalilla.

Edit. Nuo Kerhon tilastot siis pleijareista 18-19

1 tykkäys

Unohdit olennaisen asian: Kerho hyydytti vastustajan toisensa jälkeen helvetin tylsällä hyökkäyspelillä, jossa rännitettiin kiekkoa puolelta toiselle. Sitä vastaan olisi pitänyt mielestäni uskaltaa uhrata yksi äijä sinne katkomaan niitä pitkiä rännityksiä puolelta toiselle, muttei Rautakorpi Tapparassa suostunut siihen.

2 tykkäystä

Jep. Tuotahan se oli ja monesti vielä sitä kenttää vastaan joka oli ensin paininut itsensä hapoille näiden karjalaisten ja kumppaneiden kanssa😅

1 tykkäys