Jatkoaika.com on tehnyt syväluotaavan artikkelin Ilveksestä. Mielestäni tässä oli hyvää ja juurevaa analyysiä miksi Ilves toimii tietyllä toimintamallilla. Siellä on raskaat laahusankkurit, jotka ohjaavat vielä laivaa.
Minusta oikein hyvä juttu. Herätti itsenikin ajattelemaan. Vaikka Tapparallakin on noita heikkoja korpivaellusjaksoja, ja meidänkin viimeinen dynastiamme polkaistiin käyntiin melko nopeasti 2012 keväällä, niin Tapparayhteisöstä löytyy kuitenkin iso määrä porukkaa, joilla on se aiempi menestys selkänojana. Itseni luen tähän joukkoon. Muistan 80-luvun huippuvuodet kuin eilisen päivän. On myös 2000-luvun alun lyhyehkö “dynastia” koettuna. Vaikka on uitu syvällä, en muista ajatelleeni, että menestystä tai mestaruuksia ei enää tulisikaan.
Jos taas mietitään Ilvestä, niin se sukupolvi joka oli -85 kokemassa mestaruutta ei enää pelaa. Raipe oli vielä nyt jopa valmennuksessa. Pian kuitenkin tämä porukka on enää korkeintaan hallintohommissa kuten Jalo tai vanhempaa kannattajakuntaa. Itse täytän 50 (eli olen aika vanha kiekkofani ) ja minun ikäpolveni vielä juuri muistaa tuon -85 mestaruuden. Nelikymppiset eivät sitä enää ole itse kokeneet. Toisin sanoen Ilves yhteisön selkänoja menestysmielessä on todella seitinohut. Kyllä tämä aika paljon selittää meidän yhteisöjemme erilaisuutta ja ajatusmailmoja.
Eikä tuo 85 ollut mitenkään dynastia tai voittojen jakso ymmärtääkseni vaan yksi suonenveto ja parivuotta myöhemmin oli saumaa mutta se sössittiin tai sulettiin kuten Ilveksellä on tapana.
Mietin tässä juuri ihan samaa. Se on SM-liigakauden ainoa mestaruus Ilvekselle. Toki mitaleita on.
Niin aina joskus kun tulee ajauduttua väittelyn tuoksintaan naapurin edustajien kanssa niin huomautan heille aina vuodesta 1972. Sieltä on se edeltävä mestaruus. Sopii siis miettiä että oliko legendaarinen 85 pelkkä suonenveto kuten vaikka Ässien 2013 tai Kerhon 2019.
Erittäin pettynyt olen että ei hoitanut oman osuutensa Tamperelaisten finaaliin. Käsittämätöntä kun ajattelee että ei ole voittanut mitään 38 vuoteen ja mitä me olemme saavuttaneet. On kyllä pikkuseura vielä.
Ei se ollut suonenveto, kova porukka oli silloin Ilveksellä ja mestaruutta auttoi vielä vuoden 1972 tapaan Alkon lakko.
Sen jälkeenhän ei ole Alko lakkoillut eikä llves juhlinut😇
Ilves voittaa mestaruuden joka 13. vuosi - jos on Alkon lakko…
Tai siis…
No tämä tappion sulattelu sujuikin odotettua nopeammin niin palataanpa sitten foorumeillekin takaisin.
Tässä kun Ilvestä nyt on lyöty oikealta ja vasemmalta, niin mediassa kuin kaikkialla muuallakin… Toki varmasti aiheestakin, mutta myös aika paljon ihan aiheetta. Juu, tähtäin oli mestaruudessa, mutta niinhän sen pitikin olla. Ihan ei onnistuttu, mutta sen verran liki päästiin kuitenkin, että ei nyt ihan farssista voida puhua. Niitä mestareita voi kuitenkin olla vain yksi per vuosi, eli 14 jengiä aina epäonnistuu sen tavoittelussa. Toiset enemmän toiset vähemmän. Välillä tuntuu ihmisiltä unohtuvan pieni realistisuus asioista, niin meiltä ilvesläisiltä itseltämme, kuin muiltakin.
Ilvestä tietenkin aina verrataan Tapparaan ja ehkä oletetaan, että meidän pitäisi olla nyt jo samalla viivalla likimain Tapparan kanssa. Moni tuntuu ajattelevan, että meidän pitäisi jo olla uusi Tappara. Fakta on kuitenkin, että 5 vuotta sitten oltiin tekemässä konkurssia. Kyyti ylöspäin sieltä on ollut jopa yllättävänkin kovaa. Varmaan monelle välillä iskenyt pieni vauhtisokeuskin.
Mielestäni kuitenkin tällä lyhyellä periodilla sieltä konkurssin partaalta, kaksi välieräpaikkaa on jo varsin kelvollinen suoritus. Lisäksi moni urheilun ulkopuolinen asia kielii vahvasti siitä, että urheilullista menestymistä on mahdollisuus odottaa jatkossakin.
Syitä tämän kauden “epäonnistumiselle” voidaan toki hakea ja on varmasti syytäkin, jotta ensi kaudella niitä virheitä ei toisteta. Loppupeleissä kuitenkin Ilveksen meno näyttää hyvältä.
Edit. Pahoittelut vähän pomppivasta ajatuksenjuoksusta tuossa viestissä. Oli paljon ajatuksia päässä, mutta en saanut niitä oikein pudoteltua ihan loogiseen järjestykseen.
Samaa mieltä. Ilveksellä on hienoja vuosia edessä ja kannattajilla varmasti tulevina vuosina hienoja kokemuksia edessä.
Tampere on noussut takaisin jalustalle suomalaisessa jääkiekossa ja siitä on iso kiitos myös Ilvekselle.
Jos väki löytää jatkossakin Areenalle, nousee Ilves käytännössä konkurssikunnosta taloudelliseen tilaan, jossa suora playoff-paikka ja välierät on perussuoritus. Ja siellä kun pysyy jonkin aikaa, niin väkisinkin tulee kausi jolloin kaikki nastaa ja/tai muilla ei.
Tämähän oli siitä erikoinen sesonki, että Kärppien, Lukon ja Tepsin kriisiytyminen avasi latua. Siinä mielessä iso mahdollisuus. Ensi kaudella urheilullinen haaste voi taas olla kovempi.
Tämä on täysin totta. Kieltämättä tässä olisi ollut iskunpaikkaa sen puolesta. Mutta Ilveksen mestaruus olisi tainnut vaatia vielä pientä kriisiä Tapparaankin. Puhumattakaan Pelicansin kriisistä.
Mutta kyllä varmasti urheilullinen kilpailu on kovempaa taas ensi kaudella. Vaikka toki aina toiset kyykkää ja toiset porskuttaa, mutta ehkä niitä kyykkääjiä tänävuonna oli tavallista enemmän.
No 1988 oli runkosarjan voitto(se ainoa ) ja latu oli auki mestaruuteen,noh Lukko löi jauhot suuhun,ja noh Tappara otti kultaa
. 1990 oltiin finaalissa,joten ei se 85,nyt sillä tavalla mikään suonenveto ollut. Toki Tapparan 80-luvun joukkueet oli aika Terästä.
Jos olisin ilves Oy:n pukumies, niin laittaisin ensi kaudelle ns. all-in pienellä riskilläkin olettaen, että talouteen on saatu riittävästi selkänojaa.
Syy on tietysti Tapparassa, joka myllää oma-aloitteisesti kuvionsa täysin uusiksi, ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan (2012-13). Tämä on ehdottomasti iskun paikka kaikille ensisijaisille kilpailijoille ja erityisesti Ilvekselle.
Toki Ilves ja Tappara ovat niin eri kohdissa janalla kehityksen suhteen että on epäreilua verrata mutta mielestäni Tapparan voittamisen kulttuurista kertoo se että ensi kaudella meillä uskalletaan laittaa kaikki uusiksi ja ymmärretään että uusi menestys sitten saapuu ajallaan kun vaatimustaso ja rutiini ollaan vedetty niin tappiin. Ilveksessä kun sitä ensimmäistäkin uuden ajan pokaalia odotellaan niin ei tietenkään uskalleta ottaa samanlaista alkua puhtaalta pöydältä vaan paineet menestykselle ovat valtavat heti, varsinkin kun tällaista “iskun paikkaa” tarjotaan Tapparan uudistuessa.
Tapparalla oli hallitustason päätös, että Areenan ensimmäinen mestaruus tulee oikeaan osoitteeseen. Se onnistui. CHL myös iso tavoite ja sekin onnistui. Nyt otetaan tietoinen riski putsaamalla pöytä.
Melkein kaikki Liigan isot ovat tämän kauden jäljiltä käymistilassa. Kärpät ja Lukko sukelsivat. TPS kenki Ahokkaan, oltuaan kahdesti finaaleissa (Raipe, Ahokas). Yllättäin IFK on nyt stabiili, kun Peltonen onnistui mukiinmenevästi.
Nyt isosti pelimerkkejä pöydälle, kun paikka on.
Samaa mieltä, siellä on jopa todennäköistä, että Tappara sukeltaa ensi kaudella ihan huolella. Sen osalta toivotan ylläpidolla jaksamisia
Mutta nyt jos koskaan Ilveksen kannattaa panostaa, nyt on mahdollisuus iskeä koneitaan käynnistelevää Tapparaa vastaan ja painella ens kaudella mestaruuteen. Sen jälkeen Ilves Oy:llä onkin se maha täynnä ja seuraava sukupolvi odottelee taas sen 40 vuotta.
Paljon on puhuttu, että Tappara on uuden edessä ja, että voi tulla pientä pudotusta tuloskuntoon lähitulevaisuudessa. Tämä on tietenkin totta, että ovat uuden edessä ja tietenkin se voi lyödä hieman jarrua menestyksellekin. En silti usko, että Tappara ihan hirveästi tulee ottamaan takapakkia. Rahaa on rakentaa erittäin laadukas joukkue ja ei tämä mahdollinen ruotsalais koutsikaan vissiin ihan eilisen teeren poika ole. Olen aika varma, että Tappara on neljän sakissa myös ensi keväänä.
(yllä oleva oli jo aika paljon toisen ketjun asiaa, joten ei tartuta tässä ketjussa siihen sen enempää)
Mutta siitäkin olen jäsen @ljpp kanssa samaa mieltä, että ensi kauteen kannattaisi kyllä hiukan ottaa riskiäkin, jos rahakirstu yhtään antaa myöden. Nyt olisi siinäkin mielessä hyvä paikka, että nyt tässä on jo päästy hiukan harjoittelemaan näitä kevään pelejä ja vaatimustaso on tiedossa. Ensi kaudella kaikki peliin vaan. Vai maltetaanko sitten vielä ja jätetään all In Pendon viimeiselle kaudelle?
Vaikka otettaisiinkin vähän tai vähän enemmänkin rahallista riskiä niin ne rahat pitää myös osata käyttää oikeisiin pelaajiin. Aina se isoin hintalappu ei tarkoita parasta pelaajaa joukkueeseen. Siitä toki samaa mieltä, että nyt Ilveksen kannattaa panostaa mutta sekin tarvitsee tehdä huolella ja tarkkaan harkiten. Olisi niin Ilvesläinen ratkaisu pistää mottipäinen jollekkin ”Konnalle” ja kädet ristissä toivoa parasta.
Mutta kenellä se kokemus on? Tuskin ensi kauden joukkueessa hirveästi johtavia pelaajia on tämän ja viime kauden joukkueista. Kannattajilla toki kokemusta on ja johdolla.