Ilves roster 2018-19

Mutta eikös Meskaselle tehty juuri uusi sopimus, joka ei välttämättä enää niin halpa ole? Toki saman tason pelimiestä voi silti olla todella vaikea naarata.

Marraskuussa ilmoitettiin kahden vuoden jatkosta. Ei siis mikään verkkaripalkka enää. Mutta ei tuo sopimus Meskasen nykytasoon nähden voi oikein olla kallis tai oikein edes markkinahintainen, jos Ilves ei päättänyt maksaa reilusti potentiaalista. Meskasen näytöt alkukaudesta / ennen tätä kautta olivat kuitenkin rajalliset. Enemmänkin välähdyksiä potentiaalista.

1 tykkäys

Ville Meskanen ja NY Rangers kahden vuoden ja kahden suunnan sopimukseen.

12 tykkäystä
10 tykkäystä

Eipä tullut yllätyksenä tämä siirto, niin hyvä Meskanen on ollut ja kehittynyt
pelaajana koko ajan. Liiga on nyt käyty läpi ja kohti isoja valoja.
Meskanen jos kuka tämän on ansainnut…

3 tykkäystä

Paha menetys Ilvekselle. Ei noita “varmoja” 20 maalin miehiä liikaa Ilveksessä ole. Toki rahaahan Ilves saa korvaajan metsätykseen.

Myös markkinoinnin kannalta menetys.

Edit: Meskaselle hieno juttu, toivottavasti onnistuu.

1 tykkäys

Tulevan kauden pelaajabudjetti on jo naulattu. Ei ne ala hulluttelemaan. Eihän siinä olisi mitään järkeä.

Jatkiksen Ilvestä kannattavat kirjoittajat hulluttelee. Onneksi joukkueen johto ei tätä tee.

jatkoaika.com Ilvesosio koskien ensi kauden rosteria. En edes viitsi mennä sanomaan tuonne että valoja päälle. Käsittääkseni ne rahat tulee myöhemmin kuitenkin eikä ns huomenna.

Liuksialan Juholta on lupa odottaa jotain ensi kaudella. Potentiaalinen 20 maalin peluri,

1 tykkäys

Nyt tuli kyllä hyvät naurut kun siellä on kovat shoppailut jo päällä. Paras olisikin jos rahat tuhlattaisiin ennakkoon :smiley:

Ja Tapparako ostojengi!

1 tykkäys

Montakos niitä Tapparalla oli viime kaudella :slight_smile: Koko Liigassa oli 11 kpl 20 maalin miestä ja maalipössissä seuraavana olikin Ilveksen mies.

Toki Meskasen lähtö on iso menetys, mutta laitureista löytyy maalintekopotentiaalia jos vaan sentteripeli saadaan kuosiin ja siihen nyt on käytettävissä jonkin verran enemmän rahaa.

2 tykkäystä

Ei kannata verrata Tapparaan. Tapparalla on laajempi materiaali ja Ilveksessä kärkipelaajien lähtö tuntuu enemmän.

Sandell ja Meskanen on hurjia menetyksiä Ilvekselle. Korvaaminen yksi yhteen lähes mahdotonta Ilveksen resursseilla varsinkin.

Onhan siellä potentiaalisia pelaajia toki.

3 tykkäystä

Ette viä sitten meiän TheSenaa :grin: No hyvä Ipallekkin että myös sieltä saatiin ponnistettua länteenkin. Ei tartte junnuja välttämättä päästää Hifkiin höntsään.

Sieltähän se Meskanen lähti, niin kuin arvelinkin. Ilveksen kannalta ensi kausi näyttää helkutin surullliselta.

1 tykkäys

Joo, kyllä Meskasen ja Sandellin poistuminen on mahdottoman kova kolaus ilvekselle. Varsinkin jos tähän ei oltu kunnolla varauduttu, ja tässä vaiheessa pitäis maailmalta uutta maalitykkiä löytää Meskasta korvaamaan.

Siihen vielä lisättynä, ettei edes Meskasella ja Sandelilla vahvistettu ilves päässyt pleijareihin…Nyt joukkue on heikentynyt ja vaikka ilves löytäisi Meskaselle ja Sandelille edes välttävät korvaajat, niin vielä pitäisi löytää Piskulan tasoinen pakkikin…Silloinkaan joukkue ei vielä ole viime kauden tasoa…

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille

Oliskohan Damigon paluun aika, kun Meskanen lähti? Siitä vapautui Meskasesta noin 100k palkka ja voitaisiin myös käyttää osa tuosta siirtokorvauksesta(200k) Damigon palkkaan?

Voi toki olla, että Damigolla on jo sopimus takataskussa jonnekin muualle…

Eikös joskus Ilveksessäkin pelannut Matias Myttynen ole hakemassa uutta seuraa? Toki palkkapyyntö voi olla luokkaa kova KHL-kauden jälkeen…

Onko Karri Kivi vaihtamassa maisemaa? En jaksa uskoa, että D’Amigo olisi tulossa takaisin, kun jo kerran itseään tarjosi ja Karri Kivi sanoi no thank you.