Ilvesfoorumi

Eiköhän kissanhiekkalaatikolla liene suunnilleen sama osuus niitä, jotka haaveilevat loppuottelusta paikallispeliä ja naapurin nöyryyttämistä seitsemännessä pelissä kuin täälläkin. Loputhan sitten luonnollisesti toivovat naapurin putoamista Mestikseen. :laughing: Sielläkin.
(Areenahanketta ei oteta huomioon, tämä menee tunteella.)

Ilveksen foorumilla on toitotettu Ilveksen merkitystä Areena-hankkeelle, ei muutaman kirjoittajan mukaan tule kantta eikä areenaa ilman Ilvestä. Siellä ollaan keskitytty ihan siihen oman seuran jatkuvuuden sumuun ettei ymmärrys riitä laajempiin asioihin.
Kansi ja Areena hankkeen kokonaislaajuus on 110.000 neliömetriä ja yli 500 miljoonaa euroa. Siitä Monitoimiareenan kokonaislaajuus on lähes 50.000 neliömetriä. Se ensimmäine areenayritys oli muistaakseni jotain 125 miljoonaa euroa, eli väittäisin että Tappara riittää areena ja kansi hankkeelle. Tämänhetken tilassa Ilves ei.
Päättyneen tilikauden Tapparan liikevaihto oli 7.5 miljoonaa ja Ilveksen 4.84 miljoonaa. Ilman Ilvestä teoriassa saatavila 12,34 miljoon liikevaihto Tapparalle, no realismia lienee puolet lv:stä eli noin 10 miljoonaa. Paikallispelt Tapparalla ei o enää olleet loppuunmyytyjä (muistanko oikein?)…taisi Ilveksen ensimmäinen peli viimekaudella olla ainut täydellä tuvalla. Ilves on tippunut tuottoisamman vastustajan paikalta.
Kun päästään uuteen Areenaan niin esimerkiksi VR-yhteistyöllä voisi saada hyvinkin paljon parempaa tulosta muilla seuroilla kuin paikallisvastustajalla.
Näin noihin foorumien juttuihin. Totuutta ei tiedä kuin aika sitten joskus.

4 tykkäystä

Onko havaintoa mikä oli tuomio Kääriäisen Petrin kuulutuksille?

Niin paljon ei asia kiinnosta, että vaivautuisin itse menemään naapurin foorumille…

Kääriäistä kait ihan kelvollisena tuuraajana pitäneet ennakko-kommenteissa. Siellä on enemmän pärinää joukkueesta ja johdosta…

1 tykkäys

Otteluseurantaketjussa oli kyllä hauskoja kommentteja, kuten: “Kivahan tätä on katsella. Sama kuin viiltelisi itseään.”

Vaihtoehtoista keskustelua Ilveksestä…

http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=15&t=275976

1 tykkäys

Taitaa olla kopioitu Pedron tarinasta ala Tuomas Virkkunen. Kannattaa kuunnella, ihan legentaa

7 tykkäystä

Otsikon mukaisella foorumilla oli useampikin kirjoittaja uskonut/toivonut, että Keräsen pelatessa hifk vastaan, saattaa halli olla loppuun myyty ja jatkossa Keränen imee magneetin lailla yleisöä halliin. Ei ihan ollut tänään täys. 4381, vähän jäi vajaaksi :sweat_smile:

Samaan kiinnitin huomion, mutta negatiivista ei saa kirjoittaa täällä edes ipasta :slight_smile:

1 tykkäys

Jonkun yksittäisen pelaajan tuoma lisäkatsoja määrä pyörii max. 500 nurkilla. Toki hc-faneilla nuo oletukset aina ampuvat yli. Ilveksen keskiarvo just tuo 4300, oletettavasti kuitenkin jonkun lisäkatsojan tuonne veti. Enemmän veikkaan, että satunnaiskävijät ovat valinneet Ulkojäät tämän sijaan.

Noihin yleisöryntäys-kuvitelmiin Ilvesfoorumilla otan sen verran kantaa, että tottakai se vaikuttaa “hyvältä pöhinältä”, kun foorumilla omassa porukassa heitetään kommentteja tyyliin “En ole kolmeen kauteen käynyt pelissä, mutta nyt liput hankittu!”, “Nyt kun omistajat on vaihtumassa, niin Ilvesperhe isoin joukoin tungeksii hallille”.
Suuri yleisö ei vaan tunne tätä “hyvää pöhinää”, ennen kuin oikeasti jotain hyvää tapahtuu ja siitä valtakunnallisesti tiedotetaan.

Näköjään Keräsen saapuminen ei ihan niin hieno uutinen ollutkaan, että se ison pahan IFK:n kanssa olisi keskiviikkoon vetänyt porukkaa.
Ilveksen ilmapiiriin liittyvät ongelmat taitavat olla vielä isommat, mitä jotkut Ilvesfoorumin syväkurkut kuvittelevat pilvilinnoja rakennellessaan. Joukkue on rämpinyt jo niin monta vuotta putkeen, että pelkillä kivakiva-pöhinöillä, ei väkeä halliin saada houkuteltua.

Enkä tarkoita tällä kommentilla pelkästään Ilveksen foorumilla tapahtuvaa keskustelua, vaan kyllähän sama kuvitelma leimaa myös muita “pienen piirin” keskustelupalstoja. Eikä tämä varmaan meidänkään palstalla täysin vieras ilmiö ole.:wink:

4 tykkäystä

Juu ja kun kyseisellä foorumilla kun on poikennut, viimeksi tunti sitten, niin tulee kyllä hieman ihmeellinen kuva, esim.ulkojäistä.
Välillä on kaikki aitiot loppuun myyty, välillä on tilaa…tulee mieleen ne kuuluisat Tukion luistimet…

1 tykkäys

Ilves Foorumilla huomattavissa jo pientä syyttelyä Kiveä kohtaan :smiley:

pitäisiköhän antaa Kivelle kenkää?

Kivi on varmasti viimeinen jonka tuosta seurasta pitäisi lähteä :smiley:

1 tykkäys

En mä tiedä, mutta joka kausi tuntuu olevan todella korkeat odotukset Ilveksen materiaalista ja joka kerta johdolla menee jossain vaiheessa kuppi nurin ja kengitään valmentaja. Fanit kyl osittain viime kaudella puolustivat Tuokkolaa, mutta esim. kun KooKooseen meni niin aika paljon Ilvesfoorumilla alkoi juttua tulla Tuokkolan huonoista puolista ja heikosta johtamiskyvystä jne. jne. Kyllä Ilves faneja myöten vähä semmonen “valmentajalle kenkää” paikka on.

Ihan normaali ilmiö tälläkin foorumilla jo siinä vaiheessa kun jostain pelaajasta alkaa siirtohuhut pyörimään. Siirron jälkeen Tapparan pelimenestys sanelee miten lähtijöihin suhtaudutaan: jos peli kulkee ja pisteitä tulee niin eihän se lähtijä oikeasti mitenkään erikoinen pelaaja ollut ja kuulemma ihan mulkkukin. Sit jos taas pelit ei kulje ja Tappara konttaa niin koutsit, Mikki ja kaikki muut onkin ihan idiootteja paskoja kun päästi moisen helmen lähtemään, ihan sama minkä tasoinen pelaaja on kyseessä. :smiley:

7 tykkäystä

Jatkiksen puolella Ilves- fanit kritisoivat seuran tapaa lanseerata uj-tapahtuma. Sen sijaan että olisi markkinoitu itse tapahtumaa, niin tuotiinkin esille tämä talouden pelastus puoli. Ja kyllä se kieltämättä hieman leimaa kyseistä tapahtumaa. Mottona voisi olla “rahallisesti, ei pelillisesti tärkeä”. Tällainen asenne, vaikka se totta olisikin, ei kyllä ole mitään parasta mainosta tapahtumalle.

Sääli, sillä kenttärakennelma näyttää todella hyvältä ja jos/kun sää on suosiollinen, niin tapahtuma tullee oleen napakymppi. Ainakin jos verrataan kankeisiin Ratinan ja Stadion(Hifk-Jokerit) tapahtumiin, joissa suurin arvo oli olla vain paikalla, koska peli jäi liian kauas katsomosta seurattavaksi.

2 tykkäystä

Jarkki puhuu asiaa. Tottakai tällaisilla palstoilla tulee aina perspektiiviharhaa, kun ollaan samanmielisten kanssa koolla ja halutaan juttuja nähdä oman väristen silmälasien läpi, olivatpa ne sitten sinioransseja tai keltavihreitä ne lasit.

Itseasiassa tuo omistajanvaihdoskuvio minua hieman ihmetyttää. Mielestäni VM ollut varsin pitkämielinen ja ymmärtäväinen omistaja, joka tarvittaessa on aina kaivanut kuvetta.

Kun kaikki ei aina mene kuin elokuvissa, niin tappiota voi tulla uusienkin omistajien aikana. Jos Vincent ei tällöin ole kuvioissa, niin ketkä ovat silloin valmiita lisärahoittamaan toimintaa ja kuinka paljon? Voisiko rahoitukseen osallistujat jo tehdä esimerkiksi osakassopimuksen, jonka mukaan ovat sijoituksen suhteessa ainakin seuraavat X tilikautta lisärahoittaa yhtiötä, jos tarve vaatii. Se tosin voisi pahimmillaan tarkoittaa, että joka vuosi iso siivu rahaa lyödään firmaan kiinni lisää ja osakassopimus lähtökohtaisesti poppoota sitoisi. Itseäni toisin sanoen ihmetyttää, että ovatko nyt tuolla omistajanvaihdoskuviolla oikeasti saamassa asioita kuntoon, vai onko pieni porukka löytänyt sijaissyyllisen (VM), josta nyt halutaan eroon ja sitten hymy hyytyy kun VM:n sijasta täytyisikin itse koko ajan lompakonnyörejä availla. En tiedä, nämä nyt ovat vaan tällaista minun mutuiluani. Toivottavasti olen väärässä ja mahdolliset uudet omistajat saavat rakkaan naapurimme asioita oikeasti kuntoon.

Arkinen esimerkki:
Jos Hegelle myydään aitioista "Ei oota ", ja si sama kaveri katselee Hämeenkyrön ärrältä ostama irtokarkki pussi sylissä seisomakatsomosta tyhjiä aitiokoppeja, ei tässä auta enään mikään :smiley: ei Karrin kenkiminen, ei pelastetaan talous ulkojäillä, ei Keränen, ei Risto Jalo.

Ihan suotta täällä hurskastellaan että " kunnon Tappara fani ei hauku lyötyä.

Seuraa johdetaan ja markkinoidaan kuin Oriveden Fortunaa.

Sääli on sairautta.

Ugh, olen puhunut .

16 tykkäystä