Jääkiekkovarusteet

Nykyään ei taida enää saada muita kuin muoviluistimia? Sama homma luultavasti edessä ensi kesänä.

Nykyiset on Bauer Nexus 500(?), jotka olivat aikoinaan vanhanaikaiset retromallit, nahka-kangasverkko kengällä.

Et uunittanut liikkeessä?

Sit viä taivutat läppiä eteenpäin ja vaihdat keltaset nauhat.

1 tykkäys

En hirveästi perannut valikoimaa, vaan otin ne mitkä nyt omaan jalkaan parhaiten sopii. En myöskään näe tarvetta näillä pelimäärillä upottaa mitään 600€ luistimiin.

Eli vastaukseni on, että en osaa sanoa.

Mikä on luistinten malli ja hinta?

CCM FT460 Jetspeed ja 199€. On muuten painossa vähän eroa noihin vanhoihin. Nyt mulla jatkossa kevyet jalat.

@Jussip95 en uunittanut. Suosittelivat vetämään muutaman vuoron ensiksi ja sitten tarvittaessa uunitus. Toisaalta olen tuohon saunaan aikanaan tottunut ja hyväksi todennut.

3 tykkäystä

Mulla on Bauerin 2S Prot. Ne uunitettiin ja ekasta kerrasta alkaen istuneet kuin sukka. En tiedä miten nää uudet vs. vanhat nahkaluistimet suhtautuu saunomiseen.

Kerron, kun olen kokeillut. Ei vaan, kyllä noita on ainakin meidän porukassa saunottaneet. Tai sitten vedän pari vuoroa ja menen sitten tarvittaessa uunittamaan, kuittia vastaan onnistuu myös myöhemmin.

Kauanko tuollainen operaatio kestää ja miten se tapahtuu? Ei ole mitään kokemusta tuosta.

1 tykkäys

Luistinta lämmitetään uunissa 10min ja sitten seisoskellaan ne jalassa kunnes ovat jäähtyneet. Pari kertaa on tullut seisoskeltua ja kymmeniä kertoja ollut uunin käyttäjänä.

Onnistuu toki kotonakin, mutta aina on joku rajalämpö jota ei saa ylittää (liimaukset).

3 tykkäystä

Ei siinä uunituksessa tosiaan kauaa kestä. Jalkoja ei vaan saa liikuttaa yhtään kun on uunin jälkeen vedetty jalkaan, että muotoutuu mahdollisimman hyvin. Tosin eipä siinä kauaa kestä. Itse olen tehnyt aina uusille luistimille ja voin kyllä suositella. Sen jälkeen ei ainakaan purista mistään.
Samana päivänä kun luistimet on uunitettu niin ei saisi mennä jäälle. Vasta seuraavana päivänä.

Ei uunituksella kuitenkaan ihmeitä tehdä. Jos luistin ei sovi jalkaan tai tuntuu epämukavalta se on sitä myös uunituksen jälkeen. Haaste luistinten hankinnassa on se, että vasta jäällä huomaa minkälaiset luistimet tuli ostettua. Luistimet vaativat käyttötunteja. Joskus tuskaisen paljon - joskus niin paljon, että on miellytävämpi yrittää etsiä uudet sopivammat kaupasta. Oma mielipide on, että jos on löytänyt itselleen sopivan merkin ja mallin on turha lähteä kikkailemaan ja kokeilemaan itselle uutta mallia tyylillä ”jos olisi parempi”. Kun hankki luistimet päivittää vain uudempaan tuttuun malliin.

Itse hommasin noi nykyiset luistimet kaksi vuotta sitten. Lähdin ostamaan listan yläpään luistimia. Kaupassa jalkani skannattiin Bauerin skannerilla. Koneen mielestä paras oli Vapor. Ei muuta kun testaamaan, no ei se tuntunut hyvältä. Seuraavaksi jalkaan Supreme, no se oli hyvä. Kantapää istui paremmin, se oli suurin ero Vaporiin. Uunitukset, asiantuntijan (Tappara-legenda Niko Nieminen) avulla luistimet niin kireälle kuin saa ja sit odoteltiin. Seuraavana päivänä jäille ja aiettä! Ei yhtään rakkoa koskaan eikä puutumista. Ja se luistimen hinta, 799€…

3 tykkäystä

Itsellä on sen verran epästandardit jalat että hyvin istuvien luistinten löytäminen on äärimmäisen vaikeaa/mahdotonta. On käytännössä tullut mentyä “vähiten huonoilla”. Puolivakavissan on jopa tullut harkittua custom-putkia, mutta ~1000€ hinta pistää irvistämään aika paljon. Joku äijähän noita suomessa tekee ja sitten tietysti True.

1 tykkäys

Lähinnä uunituksessa nilkan pehmusteet muotoutuvat luiden malliin. Sama muotoutuminen tapahtuu myös yksinkertaisesti käyttön myötä.

2 tykkäystä

Tässä kun viettää etätyöpäiviä, niin olen pitänyt luistimia jalassa vähän väliä ja tallustellut ympäriinsä sekä istunut koneella. Kokoajan tuntuu paremmalta ja paremalta, joten voi olla, että en käytä saunassa lainkaan. Annan muokkautua käytössä. Mikäli se ei lopulta ole toimiva ratkaisu, niin sitten sauna tai uunitus liikkeessä.

E. Ja ensivaikutelma luistimista on hyvä. Katsotaan miltä tuntuu jäillä. Varmasti oudolta, mutta totutellaan. Luistimen jäykkyys, keveys ym. on minun makuuni. Varmasti kalliimmalla saisi enemmän laatua ja suojaa, mutta ei tässä nyt kiekon eteen olla hyppimässä enää. Ja pari kertaa viikossa höntsäävänä ei viitsi tosiaan isoja summia sijoittaa.

2 tykkäystä

Tänään tuli taas mieleeni se, että pitäisi varmaan ruveta pelaamaan häkillä. Kimmokkeella kiekko poskeen. Onneksi viisiri blokkasi suurimman voiman, mutta ihan hyvin punottaa poskipää.

Ja luistimet oli hyvät. Ei puutunut jalat juuri lainkaan, mutta huonosti oli teroitettu.

8 tykkäystä

Nyt on jo jokunen vuoro takana noilla uusilla luistimilla ja täytyy todeta, että turhaan kitkuttelin noilla vanhoilla luistimilla. On nämä uudet kyllä todellakin iso parannus vanhoihin. Hintalaatu suhde on ollut hyvä tällaiseen harrasteluun, eli ei aina tarvi maksaa useita satoja saadakseen hyvät luistimet. Hyvin on myös muotoutunut käytössä jalkaan ja yhtään ei enää purista.

3 tykkäystä

Hyvä kuulla, että parilla sadallakin saa harrastekäyttöön riittävät luistimet.

Itsellä ollut 10-15 vuotta 50 euron luistimet (perus Bauerit) joilla on tullut harrastelätkää ja kaukalopalloa pelailtua. Ihan ovat asiansa ajaneet, mutta ollut myös ajatuksena päivittää hiukan parempaan.

Yksi mitä olen kanssa harkinnut, että ostaisi Tepsin pukukoppimyynnistä vanhat pelaajan luistimet ja vaihtaisi niihin terät. Mutta pitäisi löytää 1) oikean kokoiset 2) omaan jalkaan sopivat 3) riittävän hyvässä kunnossa olevat.

Tuossa hieman paikallista spedeilyä Emil Larmin junnuille lahjoittamista varusteista:

1 tykkäys

Tuli hommattua uudet Bauerin Nexus luistimet. Monet jäät tullut kitkuteltua vanhoilla ribcoreilla, joissa toisesta takaläppä puoliksi poikki. Tänään sitten testaamaan jäille, toivottavasti ei purista liikaa. Myyjä totesi, että nykykenkää ei tarvitse uunissa muotoilla.

1 tykkäys