Tapolan lähtiessä Kiinaan uutisoitiin, että palatessaan jatkaa Urheilutoimenjohtajana ja Rautakorven esimiehenä.
Leinosen jatkajaa on pohdittu tässä ketjussa:
Sekin oli monelle yllätys aikoinaan, että Tapolasta tuli urheilutoimenjohtaja ja Rautakorpi palasi valmennushommiin - eikä toisinpäin. Omien sanojensa mukaan Tapola tuolloin halusi ladata akkuja valmentamisesta ja Tappara halusi Tapolan kehittävän organisaatiota alhaalta ylöspäin, mutta raha veti Kiinaan…
On tässä ollut käänteitä, mutta kuitenkin jatkuvuutta on turvattu ja tietty linja on pysynyt. Tämä kausi on Rautakorven 11. - kausi Tapparassa, joista 7. kertaa ollaan oltu finaaleissa. Tätäkin saavutusta voisi verrata moneen muuhun nykyiseen valmentajaan. Ei taida olla montaa, jolla alkaa 12. -kausi samassa seurassa ilman potkuja kesken kauden (…vaikka joskus otsikoista voisi päätellä toisin) tai vastaavaa pudotuspelikokemusta.
Toki Tappara-kausien välissä J.R. on pitänyt valmentamisesta taukoa täysin toisissa tehtävissä ja käynyt valmentamassa muissa seuroissa ja maajoukkueissa.