Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Vaihdan sujuvasti ketjua, koska viittaat ilmeisesti tähän.

Haluan nyt vielä erikseen sanoa, että ne muutokset, joita Rautakorpi pelaamiseen ajaa ovat mielestäni pakollisia.

Täytyy nyt ottaa kuitenkin isompi viitekehys matkaan mukaan:

Tapolan peli perustui vahvaan rakenteeseen, jossa ensisijainen vaihtoehto oli trap ja vastustajan seuraaminen. Aloite luovutettiin ensisijaisesti vastustajalle, joka sai tulla kiekon kanssa. Keskialueen tarkka pelaaminen, jossa oli tarkoitus riistää kiekko.

Oma hyökkäyspelaaminen taas perustui vahvaan rakenteeseen omalla alueella, jossa otettiin koko viisikko kokoon ja ensisijaisesti lähdettiin viiveellä yhdessä. Tapolan pelitapa oli kerrassaan loistava ja joukkue osasi pelata sitä erinomaisesti. Kuitenkin pelitavan tietyn heikkouden haistoi jopa Ilves 2017, joka lähes tiputti Tapparan jatkossa “tolppatrapillaan.” Kun vastustaja pakotti Tapparan avaamaan tietyllä tavalla niin muita vaihtoehtoja ei enää löytynyt.

Pelitapa oli tavallaan jo murrettu - kuten se on murrettu myös Leijonilta kansainväliseltä tasolta. Peli kehittyy ja pelaajat kehittyvät - kaikki oppii koko ajan. Tapparan muutos (jota Rautakorpi lähti määrätietoisesti ajamaan) oli tarpeellinen, mutta prosessi on edelleen kesken. Isoja muutoksia ei voi tehdä kaudessa - ei aina edes kahdessa tai kolmessa.

Rautakorpi teki mielestäni oikean ratkaisun, vaikka hänen ratkaisujaan onkin kyseenalaistettu ja parjattu - myös täällä - ja paljon. Aika aikansa kutakin: et voi täysin samalla sapluunalla mennä kovinkaan kauaa kovatasoisessa sarjassa. Manner otti parhaat opit Tapolalta, mutta erityisesti hyökkäyspelaamisessa hän otti rohkean irtioton, joka oli viime kaudella Tapparaa parempaa ja monipuolisempaa.

12 tykkäystä