Jukka Rautakorpi - Tapparan päävalmentaja 2017-20

Rautakorven kohdalla on lisäksi se, että vaikka Tappara olis voittanu runkosarjan pystyyn ja noussut joka pelissä, missä tarve vaatii. Ei se riitä, jos mestaruutta ei tule. Siellä Jukka ja Tappara mitataan, hetki vielä odottelua ennen niitä pelejä. Hyvistä asemista Tappara sinne starttaa.

Viime kauden jälkeen on todella paljon näytettävää, koska kyllä me edelleen ihan hävittiin HPK:lle nimenomaan valmennuksessa. Tällä kaudella ei ole varaa tehdä vesiperää ja toivoisin, ettei annettais ihan näin paljoa tasoitusta muille.

7 tykkäystä

Osittain samaa mieltä. Hyökkäyspelin pitäisi olla sellaista että se antaisi edes mahdollisuuden.

Eniten olen huolissani nimenomaan tuosta. Hyökkäyspelissä ei ole mitää määrää. Ajetaan sisään ja ajaudutaan kulmaan, siitä käännös ja rystyllä ränniin minne harva on edes menossa. Toinen vaihtoehto antaa pakille joka heittää sen ränniä pitkin maalin taakse. Niin kauan tuota on nyt hinkattu, mutta minulle ei ole auennut mitä sillä haetaan. Maalillehan ei ajeta enään alkukauden tyyliin ollenkaan.

14 tykkäystä

Oliko Jukan vikaa vai hyvyyttä kauden aloitus. Peli kulki ja nyt Jukka on sanonut että vetäkää päin persettä. Epäilen

Siksi kirjoitinkin, että mahkuja on. Ei välttämättä siltikään riitä.

Sitä en oikeasti osaa sanoa, miksi alkukauden peli hukattiin ja nyt pelataan yhtä paskaa lätkää kuin viime keväällä. Oikeasti pelottaa

1 tykkäys

Ei, mutta ei se nyt ihan eka kerta ole, kun kesken kauden tai jopa pudotuspelisarjan ruvetaan tekemään muutoksia peliin. Muutos tarvitsee perusteen, mutta Rautakorpi kokeilee eri juttuja, mutta sitten kuitenkin kesken pelin ei esimerkiksi osaa reagoida yhtään tai muuttaa harjoitettua strategiaa. Ja se tiedetään ja vastustajien parhaat valmentajat myös iskevät siihen.

1 tykkäys

Tampereen peli oli aivan toista maata, täysin Tapparan hallinnassa ennen hölmöjä jäähyjä. Tänäänkin lopulta ratkesi ylivoimamaaliin. Eikä ole ollut pakotettuja jäähyjä, eikä Rautakorvesta taatusti kiinni.

Rautakorvella omat heikkoutensa on, kuten Pennasellakin. Ei yksikään joukkue ole liian vahva Tapparalle pudotuspeleissä, kuten Tapparakaan ei ole liian vahva Kärpille esimerkiksi.

Hyviä, todella hyviä, valmentajia Rautakorpi ja Pennanen ovat, toinen pitkään menestynyt Nestori ja toinen nouseva kyky. Pennanen ulosmittaa pelaajistosta, tai ainakin viime kaudella ulosmittasi, todella hyvin kaiken potentiaalin. Vastaavasti Rautakorpi saa liikaa kritiikkiä, vaikka ne tietyt heikkoudet jokaiselta löytyy. Runkosarja on iso kuva, jos pelätään jonkun ohittavan Tapparan taulukossa ja edelleen ollaan toisena, minä ainakin annan puhtaat paperit valmennukselle ja joukkueelle. Kaikkien ei tietenkään tarvitse.

5 tykkäystä

Jukan vika on seisoa penkin takana suolapatsaana. Maalivahti ulos kun pelikellossa aikaa 17 sekunttia. HPK pisti pitkääkiekkoa noin kolmen minuuttia ennen varsinaista peliaikaa. Ei kelvannut silloin vaikka tilastofaktat kertovat, että maalivahti kannattaa ottaa ulos ajoissa, jos hakee tasoitusta. Pitkän jälkeen on paras mahdollisuus, kun saat tuoretta miestä kentälle ja varmuudella tiedät ketkä vastapuolella on kentällä.

9 tykkäystä

Alkukausi meni hyvin, mutta peli tiukentui kun vastustajat saivat peliänsä uomiinsa. Loukkaantumisista kärsitty joten pitää jaksaa veivaa kärsivellisesti kohti pleijareita. Tällä kaudella on kova taso ja useampi jengi saa 100 pistettä rikki.

1 tykkäys

Alkukaudesta tiedettiin mitä tehdään. Käykää katsomassa maaleja siltä ajalta. Jokaisella äijällä kristallinkirkas mihin mies menossa ja osasivat antaa pienillä siirroilla jopa selkä pelille kiekon omalle pelaajalle.

Mielestäni mitään ei tehdä nyt nopeasti ja ytimellä, vaan hitaasti ja miettin. Tämä tuo ison eron peliin ja oli myös tänään pelin ero. Tapparan pelaajat ei haistele tilanteita, vaan ensin pitää tapahtua kun reagoidaan.

6 tykkäystä

Sinä siis todella uskot, että kesken pelien Rautakorvella olisi oikeasti jotain taikatemppuja? Sen mää ymmärrän, että kritisoidaan, kun ei ota aikalisää ajoissa tai maalivahtia pois, mutta melko harhaisia kuvitelmia täällä liikkuu, kuinka paljon yhden ottelun aikana valmentaja voi peliin vaikuttaa. Jos voisi, Tami Tamminen olisi edelleen Liigassa kärkivalmentajia.

Jukkahan otti maalivahdin pois paljon ennen sitä. 17 sekuntia oli jäljellä, kun aikalisä otettiin.

8 tykkäystä

Jukka on tehnyt hienon työn Tapparan valmentajana ja on ollut ehkä isoin yksittäinen tekijä Tapparan uudelleentulemisessa 2010-luvulla. Seuraavaksi sanonkin siis jotain, mikä varmasti saattaa osaa ihmisistä ärsyttää: Alan vakavissani toivoa, että Rautakorpea ei tulla enää ikinä näkemään päävalmentajana Tapparassa tämän kauden jälkeen.

Miehellä on omat heikkoutensa, eikä vaikuta siltä, että mies tulisi näissä enää vanhoilla päivillä kehittymään. Vastustaja tietää nämä heikkoudet myös jo läpikotaisin, joten niihin on helppo iskeä.

Rautakorvessa on parasta ja huonointa se, että mies on jääkiekkovalmentaja hyvin stabiili. Reagointi on hyvin minimaalista. Muutoksia ei tehdä vasta, kun on aivan pakko. Samalla systeemillä mennään ryysyihin tai rikkauksiin. Usein sillä on menty rikkauksiin.

Mielestäni Rautakorven suosima riskittömyys ei ole enää tätä päivää jääkiekkovalmentamisessa. Sillä otetaan yleensä hyviä sijoja niin runkosarjassa kuin playoffeissakin, mutta yleensä se viimeinen napsu jää puuttumaan, sillä sitä ei oteta käyttöön.

Mielestäni Hopea-Jukka nimitys ei ole tuulesta temmattu. Se kuvastaa mielestäni hyvin sitä, mitä Rautakorpi on valmentajana. Tasainen, varma ja riskitön puurtaja, jolta puuttuu kuitenkin tarvittava rohkeus siihen, että voisi saavuttaa jotain oikeasti kirkkainta.

Me kannattajat ja Tappara seurana on paljon velkaa Jukalle, jolla on edelleen paljon annettavaa seuralle, mitä tulee urheilupuolen osaamiseen. Toivonkin siis, että Rautakorven ja Tapparan tie on vielä pitkä yhdessä. Mielestäni päävalmentajuuden tie alkaa olla kuitenkin loppuun kuljettu.

23 tykkäystä

Kahdessa viimepelissä meni motivaatioerolla vastustajalle. Tapparan kiinnostus näyttäisi olevan jo pudotuspeleissä. Tätä kiinnostusta Jukka tavallaan hallinnoi. Ei Hpk välttämättä olisi huono vastus meille vaikka kaikki tietysti kuolaavat KooKoon perään. Jukan saldo katsotaan kauden päätteeksi. Välierä-finaali olisi resurssien erinomainen hyödyntäminen tällä kaudella. Huipputaso on tällä kaudella ollut toistaiseksi erinomainen.

4 tykkäystä

Itse valmentajana tiedän, että jos yksittäinen peli lähtee lapasesta niin sitä on melkein mahdoton oikaista. Mutta mutta, kyllä silti pitää osata reagoida,
Keinoja ovat:
Peluutus, eli muutokset ja mahdollisesti tiivistys. Reagointi, 1.57 jäljellä, aloitus vihun päässä, niin ota nyt helvetti aikalisä ja veska pois. Mut ei.
Kokoonpano: Malinen ei ole enää lähelläkään pelaavaa kokoonpanoa, eli sääntö yksi, älä ota lellikkejä
Ei muuta

5 tykkäystä

Eikö Rautakorpi nimenomaan usein tiivistä, ja sitten kritisoidaan, kun junnut penkitetään? Aikalisän olisi tänään voinut ottaa aiemmin, mutta se mikä unohtuu, että silloin vastustajakin pääsee sopimaan niitä kuvioita ja pahimmillaan pitkän kiekon hyöty menetetään.

5 tykkäystä

Pakko tuottaa pettymys, mutta Jukka jää ikävästi pelin päähän eniten pelejä valmentaneesta Hannu Aravirrasta niin en yllättyisi jos Jukalle otetaan ennätys nimiin myöhemmin.

Mestaruutta muutenkin pidetään niin helppona hommana, eikä osata ymmärtää kuin hienoa työtä Jukka tehnyt. Kyllä siellä kritisoi monen joukkueen fani omiensa peliä mm. Ilveksen ja Kärppien kannattajat haukkuu joukkuettaan. Ei se lentoa oo muillakaan kokoajan.

Tälläkään hetkellä ei tiedetä mitä joukkueen sisällä tapahtuu mm. reenaamisen osalta. Katsotaan sitten keväällä taas kun tosipelit alkaa mikä on Tapparan kunto.

8 tykkäystä

Minusta Jukka on ottanut hyvin tulosta ulos tällä viimeisimmällä jaksollaan. Joku Pennanen on onnistunut hyvin mutta olisi todella himokasta, jos puolivälierässä katsottaisiin tämä vielä kerran. Löisin vetoa Jukan puolesta itse siinä.

3 tykkäystä

Mun mielestä aikalisä jätettiin fiksuun kohtaan, että saivat ladata akkuja. Eiköhän ammattimiehet nyt osaa pelata lopun ilmankin, että siellä valmentaja huutaa kurkku suorana 3min ennen erän loppua.

3 tykkäystä