Minulle harjus on hyvin tuttu, joten kirjoitanpa siitä tällaisen kalamiehen infopaketin.
Harjuksia löytää avovesiaikaan virtapaikoista: kosket, nivat, suvannot ja salmet. Yleensä ovat mieluummin niskalla tai loppuliu’ussa, mutta miehittävät varsinkin isomman taimenen poissaollessa koskien kiventakusia. Umpilammilla ovat usein lähellä rantaa, jopa rantapenkan alla. Järvillä myös karikot ovat hyviä paikkoja, ja myös rannan tuntumassa harjuksia liikkuu. Ei siis ole syvänteiden kala.
Suosituissa kohteissa eivät hätkähdäkään melua ja metelöintiä, ja mitenkään valtaisan varovaisia eivät mielestäni ole erämaisillakaan paikoilla, jos vaikka taimeneen verrataan. Esimerkiksi velipoika sai ennätysharjuksensa (54 cm) lohenkalastuksen sivutuotteena, kun pudotti perhon viereensä n. metrin päähän.
Hyvänä päivänä riittää, että perho tai lippa/pieni vaappu käy harjuksen näkökentässä, ja se syöksyy tyydyttämään nälkäänsä. Huonona päivänä perho pitää uittaa pitkälti naaman eteen, ja silloinkin väliä on lähinnä perhon koolla, ei niinkään värillä tai mallilla. Huononakin päivänä, vaikka vieläpä sataisi, voi harjuksen saada vaikka pintaperholla, jos se vaan osuu suoraan nenän eteen. Surkea päivä on ollut kerran - silloin harrit väistelivät perhoja, ja vasta kolmas tarjokas alkoi kelpaamaan.
Todella harvoin kalastan tarkoituksella harjusta, vaan niitä saa yleensä taimenen-, lohen- tai siiankalastuksen, joskus jopa hauenkalastuksen sivutuotteena. Toki, harjus on siinä 48-senttisestä ylöspäin oikein hauska kala siiman päässä. Jotkut puolimetriset vetävät kuin kolmekiloinen lohi.
Jos isoja harjuksia mielii, niin suunnaksi kannattaa valita Ruotsin, Norjan, käsivarren tai pään lappi. Kuusamosta ei enää nykyään isoja harjuksia saa, kuten ei isoja taimenia tai siikojakaan.