Ja toisaalta, vaikka osa keskustelijoista nimillä ei spekuloi - ainostaan tyylisuunnasta, niin eikai sillä ole mitään tekemistä tämän hetken nautintojen kanssa?
Täällä keskustellaan mitä ihmeellisimmistä aiheista ja sittenhän itselle mielenkiinnottomiin ei kannata osallistua, jos ne tuntuu turhanpäiväisiltä.
Ja riippuen RG:n sopimustyypistä (lähinnä milloin katkaistavissa ja millä ehdoin) sekä urheilullisesta menestyksestä, voi kesken sopimuskauden siirtyminen tulla ajankohtaiseksi. Edelleenkään silti ei estä minun nauttimista tästä hetkestä.
Minua kyllä kiinnostaa Tappara-organisaation suunta, koska tämä nykyinen liikku oli yllättävän raikas ja se on osoittautunut todella onnistuneeksi valinnaksi (jo tässä vaiheessa kautta, kävi miten kävi).
En, mutta käsittääkseni aika saman tyylistä kuin Suomessakin. Sveitsissä saa varmaan hyvät näkymät siihen miten Tapolan kiekko toimii ja mitä uudistuksia siihen voi tehdä, jotta sillä pärjää ulkomaalaisia jengejä vastaan.
Pointti kuitenkin, ettei Tapola ole naulinnut itseään mihinkään Meidän Peliin, vaan ihan käyttänyt pystysuunnan kiekkoa omassa joukkueessaan ennenkin.
Munkin mielestä nyt ollaan lievästi sanottuna etupellossa tän aiheen suhteen, mutta nyt kun tässä kerran haaveillaan…
Olen erittäin suuresti eri mieltä. Tosin mulla on suht vahvat kaverilasit päässä, mutta hyvyys riittää loistavasti mun mielestä. On nuorempi kuin vanhimmat pelaajat, mutta kaikki arvostaa; bussikuskista huoltajien kautta pelaajiin. Lisäksi taktinen ymmärrys on todella hyvällä tasolla, se yhdistettynä sosiaalisiin- sekä johtamistaitoihin tekee Masosta minun silmissäni todellakin riittävän hyvän valmentajan Tapparan peräsimeen.
” TAPPARAN ongelma on, että suomalaisilla valmentajilla on toistaiseksi varsin vähän näyttöjä tuloksekkaasta aktiivisesta, aggressiivisesta jääkiekosta. Sen huomaavat nyt jo suomalaiset valmentajat itse. Yksi töitä Euroopasta hakeva suomalaisluotsi kertoi aiemmin syksyllä, että töitä ei löydy, koska eurooppalaisten seurajohtajien mielestä kaikki suomalaisvalmentajat peluuttavat ”tylsää jukkajalosjääkiekkoa”.”
Hyvä kolumni ja näkökulma kiinnostavan ja eteenpäin vievän uuden valmentajan löytymistä.
Toinen suora lainaus: “Tappara on menestysputkensa ja areenan vuoksi tilanteessa, jossa pelkkä voittaminen ei riitä. Jotta yleisö jaksaa tulla areenalle ja kassakone kilisee, pelin pitää myös olla laadukasta.”
Hyvä teksti mutta hieman huvittava dramatisointi, sillä kai se seuraavan valmentaja valinta on aina ja kaikille joukkueille melkomoinen kohtalonkysymys?
Varmasti Tapparassa sitä jo nyt pohditaan, mutta valmentajamarkkinat voi näyttää varsin erilaiselta vuoden päästä. Grönborgin palkkaus mielestäni osoitti sen, että Tapparassa uskalletaan tehdä rohkeita valintoja. Ja lähes väkisin seuraava valmentaja on Grönborgia nimettömämpi.
Tuskin kukaan siitä varsinaisesti yllättyisi, sellaiset näytöt Tapola lyönyt Tapparassa pöytään. Sopimus loppuu -26, vaatisi sen, ettei Bern tai Tapola halua tehdä jatkosopimusta. Lisäksi Tapolan maajoukkuekuviot voi muuttaa tilanteita, kun Pennasen sopimus maajoukkueeseen loppuu myös -26 kisoihin. Pennasen sopimus sisältää toki option vielä vuoden jatkosta.
Kuten sanoin, tässä vaiheessa on vielä liikaa liikkuvia palasia ja liian paljon aikaa siihen, kun Grönborgin sopimus loppuu. Sitä pitäisin huolestuttavana, mikäli Tappara ei ”jo” tässä vaiheessa pohtisi seuraavaa nimeä päävalmentajaksi.
Edit. @Rane oliko Grönborgiin joku optio Tapparalla myös 2026-27 kaudelle?
Itse veikkaan Tapolaa, mutta toiseksi mieluisin vaihtoehto olisi ehkä Puistola. On ollut kahden niin hyvän päävalmentajan opissa, että tuota kokemuspankkia ei kannattaisi päästää kilpailijoiden hyödynnettäväksi. Eihän Passo minkään Juujärven apulaiseksi ole jäämässä…
Kyllä Tapola aika varmasti jossain kohtaa Tapparassa taas valmentaa. Liekö jotain jo alustavasti sovittukin. Tietysti aika paljon muuttujia on tässä bisneksessä.