Kuinka suomalaisen urheilun kunnia palautetaan?

Akateemiset äidit pois kentän laidalta ja äkkiä. Näin saadaan suomen urheilu nousuun.Petterin mietintää asiasta:
https://blog.paf.com/petterisihvonen/2016/08/21/akateemiset-aidit-pilasivat-suomalaisen-huippu-urheilun/

Otin toisesta ketjusta yhden sinne sopimattoman viestin uudeksi ketjukseen ja otsikoin sen käsittelemään aihetta, joka tulee olemaan tulikuuma puheenaihe seuraavan viikon ajan Suomessa.

2 tykkäystä

Voiko tasoa riittää kaikkiin mahdollisiin lajeihin näin pienessä maassa? Meillä on nyt hyvä meininki useammassa pallopelissä, mutta hiihto ja yleisurheilu alamaissa.

Muistelen että Espanjassa on tai on ollut ohjelma jossa kalastelevat futiksesta pudonneita yleisurheiluun. Olisiko jossain tällaisessa ideaa?

Eikös meidän hiihto ole aika hyvässä kuosissa? Edellinen olympiavoitto tuli kahden mieshiihtäjän voimin ja naisilla on pari-kolme kautta ollu top10:ssä kolmekin hiihtäjää. Mäkihypyn tila sen sijaan luokkaa katastrofaalinen.

Ammattimaisuutta meillä kaivataan. Monessa lajissa harrastellaan edelleenkin eli töiden ja opiskeluiden ohessa treenataan miten enää jaksetaan ja kukkaron nyörit antavat myöden. Kun sitten arvokisoissa vastaan tulee ammattilaisia, tulokset ovat mallia Rio. Toki henkiselläkin puolella työtä on, kun otetaan esimerkeiksi vaikkapa Sandra Erikssonin, Sanni Utriaisen ja Minna Nikkasen alisuorittamiset arvokisoissa vs. kansallisissa kilpailuissa.

Hyvä otto.

Jos monta vuotta sitten saatiin kova riita aikaiseksi töissä,kaikki pelaa ajattelusta. Jossain lehdessä oli muistaakseni jonkun futisvalmentajan ajatuksia asiasta ja itse ajattelin samoin. Eli kaikki pelaa - lahjakkuudet ei kehity tarpeeksi tai lopettavat aikaisin lajin.

Mitä Suomeen tulee,verrataan vaikka Tanskaan. Tanska sai monessa lajissa Riossa mitalisijoja ja pistesijoja.

Wanha Iki-Wanha-juttuhan tämä, mutta olisikohan nämä 2,5 miljoonaa euroa (100.000 euroa per raportin sivu) voitu käyttää toisinkin:


ja

Eteenpäin ei ole menty, ja taitaa Kojonkoski&co jatkaa hommissaan. Hieman on outoa myös Petteri S:n syytökset, koskakohan Suomi on saanut kesäolympiakisoista joukkuelajimitaleita? Liekö huippu-urheilussa hyvät saunavoitelujoukot hyväpalkkaisiin hommiin, joissa ei tarvitse vastuuta kantaa.

Tanskassa keskitytään niihin lajeihin joissa maalla on mitalisaumoja.

http://www.mtv.fi/sport/rio2016/uutiset/artikkeli/mitalitavoite-ylittyi-50-prosenttia-tanskan-menestykselle-yksinkertainen-selitys/6037956

Vähän vertailua muihin pohjoismaihin. Joukkueiden koko Riossa ja saadut mitalit suluissa. Aika karua touhua.

Tanska 119 (28) = 32%
Norja 64 (19) = 30%
Ruotsi 152 (26) = 17%
Suomi 54 (1) = 2%

Raha ja rahkeet ja ei vaan riitä näin pienessä maassa joka lajiin. Fokus kouralliseen lajeja ja kotiin mitalit kaulassa. Kisoihin vain realistiset mitalitoivot.

Edit: Lähde luvuille, en ota vastuuta oikeellisuudesta.

Ei kannatakaan, sillä muiden maiden mitalimäärät ovat yläkanttiin. Norjalla kisat eivät menneet myöskään erityisen nappiin, mutta he ovatkin talviurheilukansaa.

Tanska 2 + 6 + 7 = 15
Ruotsi 2 + 6 + 3 = 11
Norja  0 + 0 + 4 =  4
Suomi  0 + 0 + 1 =  1

Karua kertomaa joka tapauksessa.

Edit. Jaa, niissä oli laskettu kisoista tuodun jalometallin määrää. Käsipallosta tuli siis aika monta kultamitalia Tanskaan. Pidän omasta laskutavastani enemmän.

Maahockeyhyn joukkue kasaan ja hakeen kulta kuleksimasta.

4 tykkäystä

Tätä olen myös miettinyt. Olisi niiiin suomalaisen näköinen laji. Sarjaa tänne tuskin saa pystyyn mutta luulisi pelaajia löytyvän ja sitten vaan turnauksia kiertämään.

Valmennuksessa taitaa henkisen valmennuksen alueella olla iso puute. Siis muut lajit kuin jääkiekko. Sitä juoruaa nuo isojen kisojen alisuorittajat omaan kisoihin pääsyn tulosrajaan nähden. Ehkä nykyisin on tekeminen liian siloiteltua, se Seppo Rätymäinen “heitä niin että kusi lentää” ote puuttuu.
Niin tai näin, kaikki lähtee suorittavasta urheilijasta. Maailman mestaruuden ensimmäinen edellytys on että urheilijalla itsellään on se palava halu voittaa ja tietysti lahjakkuutta lajiinsa. Kaikki muu on tukitoimia tavoitteiden saavuttamiseksi.

1 tykkäys

Ai maahockeystäkö puhutte Labrys ja Reierson? Pelasin ko. lajia 80-luvulla Suomessa. Plakkarissa pari-kolme SM-mitaliakin. Tuolloin 80-luvulla oli jopa SM-sarja ja 1.divari…nyt on enää viikonlopputurnauksittain järjestettävä SM-sarja.

Muistikuva on, että vastustajina olivat mm. Kölli Kortelainen ja Veikko Niemikorpi. Muuten tuolloista 80-luvun maahockeyn SM-sarjaa voisi tasoltaan kuvailla sellaiseksi 3. tai 4. divarin jalkapalloksi.

3 tykkäystä

Väkiluvun taakse on ainakin ihan turha mennä piiloon. Tanskassa suurin piirtein saman verran asukkaita ja mitaleita 15x enemmän kuin suomella. Toki raha näyttelee isoa osaa mutta silläkin pääsee vain tiettyyn pisteeseen asti. Kaikki lähtee junioritoiminnasta. Pitää muistaa että 1984 suomi otti 4+2+6=12 mitalia, joten ryminällä ollaan tultu alas niistä ajoista. Toki voihan se olla niin, että muilla kilpaveljillä ja siskoilla on paremmat mömmöt käytössä.

.

En mitään isompaa tyydytystä saisi siitä, että alettaisiin valtiollisesti panostaa vain höpöhöpölajeihin, joista olisi helpolla mitaleita raavittavissa. Ei ole kestävä ratkaisu.

En myöskään osta Sihvosen Nuori Suomi -teoriaa kuin joiltain osin. Olen sitä saagaa seurannut varsin paljon ensin Urheilulehdestä ja sittemmin Jatkoajasta. Sihvosen äärikanta asian tiimoilta on kaiken aikaa ollut trollauksen puolella ja tärkein keskustelumetodinsa on ollut ihmisten luokittelu omiin ja vihollisiin. Sihvonen on vetänyt karsean huonojakin johtopäätöksiä ja saarnannut niitä ihan liiallisin äänenpainoin.

Sen voinee kaikki osapuolet myöntää, että ei-niin-vakavamielisten juniorijoukkueiden olemassaolo voi ajauttaa teini-ikäisiä huippulahjakkuuksiakin harrasteurheilun pariin, mikä on hyvin ongelmallista. Sihvonen on ratkaisuna tarjonnut nuorten harrasteurheilun alasajoa, missä menisi minusta lapsi pesuveden mukana. Ja ei, en muista hänen oikeasti täsmälleen noin sanoneen, mutten mielestäni silti juurikaan valehtele. Kestävämpi ratkaisu olisi tietenkin löytää niistä 10-12-vuotiaista ne lahjakkuudet ja saada heidät kilpaurheilun ja motivoituneen harjoittelun pariin, ja antaa loppujen harrastella. Se ei ole huipuilta pois vaan on pidemmällä aikavälillä paitsi kansanterveydelle, myös urheilufaniudelle elintärkeää!

Uskon, että tässä tunnistamisessa ja urheilijaksi ohjaamisessa ollaan jäljessä. Tässä auttaisi myös, jos saataisiin resursseja nuorten urheilijoiden käyttöön siinä määrin missä muissa maissa. Niissä muutamissa lajeissa, joissa meillä on osaamista, tulee olla tarjolla huippuvalmennusosaamista varhaisteini-iästä lähtien, niin kotimaisille kuin ulkomaisille lahjakkuuksillekin. Puhutaan jääkiekosta, keihäänheitosta ja muutamasta muusta lajista, ja ainakin jääkiekossa tähän onkin herätty jo viime vuosien aikana. Tanska loistaa sulkapallossa tällä tavalla. Muissa lajeissa on oltava realistinen taloudellinen mahdollisuus lähteä itse asumaan ulkomaille hakemaan sitä valmennusta. Kaikkea ei tarvitse yrittää osata itse. Tällä hetkellä parhaillakaan olympiatoivoilla ei ole aina mahdollisuutta lähteä kilpailemaan ulkomaille, saati harjoittelemaan.

Valtion panostus huippu-urheiluun on jonkin kokoinen, mutta kyllä sitä olisi varaa kasvattaakin. Veikkausvoittovaroista mielletään usein tuettavan ennen kaikkea urheilua, mutta oikeasti se on yllättävänkin pieni. Osuus on yksi 25 prosenttia, ja siitäkin tietenkin leijonanosa on liikunnan osuutta ja vain pieni siivu huippu-urheilun. Diktaattorina höyläisin taiteen 38,5 prosentin siivusta pienen osan huippu-urheilulle ja ratkaisisin resurssipulan sillä. Rahan määrä on tietysti vain yksi osa ongelmaa, ja herraosastoltakin on pystyttävä leikkaamaan, vaikka se tässäkin maassa on aina helvetin hankalaa. Kun tehtaillaan useiden miljoonien arvoisia raportteja, ei olla köyhiä eikä kipeitä.

Yksi vaihtoehto toki voisi olla vain luovuttaa ja todeta ettei menetetä mitään vaikkei mitaleja tulisikaan. Tavallaan totta, mutta minusta sillä on sivistysvaltiossa itseisarvo, että jos yksilöllä on lahjoja yltää maailman huipulle jossain urheilulajissa, hänellä tulee olla mahdollisuus yrittää. Näin asian uskoakseni asian näkee yhä enemmistö suomalaisista ja sehän demokratiassa riittää. Siksi tätä keskustelua käydään. Avainsana ongelmiin on matkiminen: siinä on epäonnistuttu pahasti jollain tasolla, kun näin pahasti muille vastaavan kokoisille maille hävitään melkein joka lajissa. Poikkeuksiakin on, kuten koripallo ja lentopallo, joissa tehdään hyvää työtä.

3 tykkäystä

Tehdään kuten osa maista teki EM-kisoissa; ostetaan ulkomailta huiput. Neljä vuotta aikaa hankkia Jamaikan top20 pikajuoksia, Venälältä voimistelija, koripalloilijat, voimanostajat… Brasiliasta rantalentopalloilijat, Kenista juoksijoita.

Vähemmän urheilujohtoa ja ei lähetetä niitä kisoihin

Tanskan saavutuksiin on kyllä vielä pitkä matka… Mitä Suomenkin täytyisi tehdä toisin?

http://m.mtv.fi/sport/rio2016/uutiset/artikkeli/mita-he-tekevat-oikein-tanskalla-jo-15-mitalia-riosta/6037132

Kummolakin jyrähtää aiheesta: Keskittäminen, kansainvälistyminen ja harjoituskeskukset lääke ongelmaan?

Jännä fakta joukkuelajien osalta on, että Suomi oli viimeksi mukana kesäolympialaisten joukkueturnauksessa vuonna 1980 Moskovassa ja laji oli jalkapallo… Löytyisikö Suomelle kesäolympialaisiin oma “jääkiekko”, missä olisi mahdollista pärjätä joukkueena?

US: Rion olympialaiset: Muilla Pohjoismailla sitä, mistä Suomi vain haaveilee

Suomalainen palloilujoukkue kesäolympiakisoissa tuntuu nykyään epärealistiselta asialta. Sen ei pitäisi olla, jos Ruotsi, Norja, Tanska ja Liettua ovat Rion palloiluissa mukana.

Suunnan kääntäminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhden olympiadin aikana tuskin kovin isoja tuloksia saadaan aikaan. Aina toki voi tulla yllättäjiä “puskan takaa” tyyliin Potkonen…

Lajissa kestomenestyminen kansainvälisellä tasolla vaatii työtä ja resursseja. Esimerkiksi keihäänheitto oli tätä ennen, mutta nyt muut maat ovat tulleet tässäkin lajissa ryminällä ohi…

Jos tilastoilla leikitään, niin Suomi on kuitenkin ollut menestynein maa Olympialaisissa suhteutettuna väkilukuun.

Verkkouutiset.fi: Suomella eniten olympiamitaleja väkilukuun suhteutettuna

Suomalaisurheilijat ovat voittaneet eniten olympiamitaleja maailmassa suhteessa maan väkilukuun, kertoo brittilehti The Guardian.

Tämän tilaston kakkosen Viron kanssa yhteistä oli, että kumpikin maa sai Riosta vain pronssia…

Edit. Kännykällä pitkä teksti :kissing_heart:

Kisathan oli lähes katastrofi. Mitaliehdokkaat floppasivat pahasti Potkosta lukuunottamatta, toki muutamia onnistujia oli niiden joukossa, jotka eivät mitaleista taistelleet.

Jos Kojonkoski julkisesti sanoo, ettei ole tavoitteita ja mennään pitämään vaan kivaa, niin ollaan pahasti pielessä. Sinne pitää mennä voittamaan ja tehdä kaikki sen eteen.

Ehdottaisin kunnon satsausta urheilijoihin ja lajeihin, joissa on mahdollisuudet saada mitaleita. Lisäksi kunnon palkinnot menestyksestä, ei mitään kymppitonnia mitä nyt saa, vaan kymmeniä tuhansia, jotka jo motivoivat reenaamaan.

Liveseurantaketjussa olikin puhetta joukkuekohtaisista mitalitavoitteista, ja mun on kallistuttava sille kannalle, ettei sellaisia voi olla olemassa. Jokainen urheilija tekee yksilönä parhaansa ja se riittää mitaliin tai sitten ei, joukkuetoiminnan kanssa ei asialla ole mitään tekemistä. Oikeampi kysymys olisi mitalitavoitteen sijaan se, montaako mitalia johtaja odottaa tjsp.

Ne hölmöimmät lausunnot on Kojonkoski antanut jo vuosia sitten. Meni uhoamaan liikaa vuonna 2012 YLE:n haastattelussa:

Huippu-urheiluun on etsitty muutosta jo neljä vuotta ja huippu-urheiluyksikön johtajan valinta on yksi sysäys eteenpäin. Tuore johtaja on ollut itse vahvasti rakentamassa tulos tai ulos -maailmaa ja aikoo itsekin noudattaa tätä.

– Nämä ovat projektihommia. Jos neljässä vuodessa ei saada oleellisia muutoksia aikaan, niin sitten täytyy vaihtaa miehiä, Kojonkoski sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

– Loppupeleissä vain ja ainoastaan kansainvälinen menestys on mittari. Rakennamme varmasti erilaisia mittareita, jotka liittyvät osaamisen kasvuun, toimintatapoihin ja niin edelleen, mutta loppupeleissä näitä
mitataan kansainvälisellä menestyksellä.Lontoon olympiakisoja ei vielä lasketa mukaan tähän projektiin, vaikka Lontoon kisasuoritukset analysoidaankin kisojen jälkeen tarkasti. Huippu-urheiluyksikköä rakennetaan konkreettisesti syksyn aikana ja toiminta alkaa 1. tammikuuta.

– Haasteet, tavoitteet ja tulokset pitää oleellisesti parantua nykyisestä. Uskomme, että Sotshissa (2014) jo pystymme tekemään parempaa tulosta, tai viimeistään Riossa (2016).

Sellaisia sanoja, joita ei vaan voi vetää takaisin. Eroa.

1 tykkäys

Tohon jalkapalloon otan sen verran kiinni, että milläköhän tavalla noi olympiajalkapallon maatkin oikein määräytyy kun niitä osallistujia katselin niin suurin osa maailman parhaista futismaajoukkueista loistaa poissaolollaan. Siellä on Irakia, Nigeriaa, Hondurasia, Fijiä ym mitäänsanomatonta futiskääpiötä. Missä ovat Englanti, Espanja, Ranska, Hollanti jotka oikeasti edustavat lajin kermaa?

Voisi jopa suomenkin futisjengillä olla ihan realistiset saumat jotenkin pärjätä siellä. Vaikka kyllä se syö mielenkiintoa kyseisestä lajista jos lajin parhaat eivät saa osallistua ja vain 3 yli 23-vuotiasta saa olla mukana.

jos suomelle varteenotettavia palloilulajeja kesäolympialaisiin aletaan hakemaan niin ensimmäisenä tulee mieleen koripallo sekä lentopallo. Kyllähän niissä ollaan ihan kohtalaisella tasolla.

1 tykkäys