Koripallossa ja lentopallossa Suomen täytyisi kyllä vielä kehittyä todella paljon, että pystyttäisiin mitaleista taistelemaan.
Taso oli kyllä todella kova näissäkin Olympialaisissa kummassakin lajissa.
Kyllähän se näin on. Lentopallossa suomi sentään maailmanrankingin 18. joten ei se kisapaikan lunastaminen ihan toiveajattelua välttämättä olisi. Koriksessa on vielä paljon työtä tehtävänä jos suomi mielisi kisoihin selviytyä.
mutta jos mitaleista puhutaan niin kaukana ollaan molemmissa lajeissa.
Maanosakiintiöt on käytössä ja niiden sisällä paikat jaettiin U21-maanosakisojen tulosten mukaan. Euroopan mestaruuskisoissahan pelaa vain kahdeksan maata, ja niiden joukkoonhan Suomikin onnistui kerran pääsemään kymmenisen vuotta sitten Sparvin ja kumppaneiden voimin. Tällä kertaa ei päässyt, eikä muuten päässyt noista luettelemistasi maista kuin Englanti. Se ja muun muassa Italia jäivät alkulohkoon. Olympialaisiin oli paikat välieräjoukkueille eli Saksalle, Portugalille, Ruotsille ja Tanskalle. Mestaruuden muuten pokkasi Ruotsi.
Maanosamestaruuskisoista nuo muutkin ovat paikkansa hankkineet. Fiji tosin hämmingin kautta, kun alueen vähiten surkea joukkue Uusi-Seelanti peluutti edustuskelvotonta pelaajaa ja diskattiin.
Koripallossa ja lentopallossa hävitään harrastajamäärissä niin paljon, ettei liikoja sovi odottaa. Uskoakseni ollaan jo nyt aika lähellä äärirajoilla, kun me ei olla mikään Liettua, jossa koripallo on samassa asemassa kuin jääkiekko Suomessa. Lentopallon MM-kisoissa Suomi oli viimeksi yhdeksäs, mutta siinäkin lajissa maanosakiintiöt kyllä estävät Suomen olympiakisoihin pääsyn jatkossakin. Ainakin vaatisi vuosisadan ihmeen, jotta Suomi voisi olla Euroopan kolmen parhaan joukossa. Viimeistään kisoissa realiteetti on se, että mitali olisi täysi mahdottomuus.
Pienemmissä pallopeleissä kuten käsipallossa, vesipallossa, maahockeyssä jne. mitali olisi helpommin saavutettavissa. Se ei kuitenkaan minusta saa määritellä resurssien jakoa. Pitää olla ylpeä siitä, että Suomi pelasi samaan aikaan lentopallon ja koripallon MM-kisoissa. Euroopassa ei ole montaa maata, jotka tekivät saman, olikohan peräti vain Saksa ja Serbia? Edit. Ne, ja Ranska.
2 tykkäystä
Heitetäänpä vastakysymys: Miksi suomalaisen urheilun “kunniaa” pitäsi lainkaan palauttaa?
Aika vähän jää mitään konkreettista niistä veikkausvoittovaroista, jotka huippu-urheiluun satsataan; nimiä tilastoihin, joita tavallinen kansalainen ei hetken päästä muista lainkaan.
Samalla kun säästetään urheilusta, voitaisiin säästää myös kulttuurista: ei mitään Guggenheimejä eikä tukea oopperalle yms. korkeakulltturille.
Näin veikkausvoittovaroja voitaisiin siirtää paikkaamaan valtion budjettia ja mahdollisesti keventämään kansalaisten verotusta.
Korkeakulttuuri (ooppera, taidenäyttelyt), uudet rakennusprojektit (Guggenheim), urheilu, nämä kaikki luovat suomalaisille uusia työpaikkoja, sekä mahdollistavat että suomalaiset saavat mahdollisuuden toteuttaa unelmiaan. Unelmiaan kuten, kirjailijan ammatti, taiteilija, oman urheilulajinsa huippuammattilainen, valmentaja.
Niin ja tietenkään ei sovi unohtaa korkeakultturien ja urheilun tuomaa henkistä puolta. Jotkut nollaavat ajatuksensa, rentoutuvat, unohtavat työ-, kouluasiat taidenäyttelyissä, siinä missä mä Tapparan pelejä seuratessa. On hyvä päästää aina välillä arjesta irti ja rentoutua. Miellyttävät harrastukset parantavat ihmisten mielialoja sekä vähentävät liiallisen stressin määrää. Tämä taas näkyy kansanterveydessä, ihmiset ovat terveempiä (henkisesti että myös fyysisesti)–> he jaksavat tehdä töitä paremmin ja pitempään.
2 tykkäystä
1984 oli boikottikisat, itä-blokki ei osallistunut, josta johtuen mitaleja oli tietyissä lajeissa alennusmyynnissä. Esim. Juha Tiainen heitti moukarissa 78 metriä ja risat ja voitti olympiakultaa, mahdollisesti ei olisi riittänyt edes mitalille jos Neuvostoliiton ja muun Itä-Euroopan heittäjät olisi ollut mukana. Ei Tiaiselta silti mitään pois, olympiakulta ratkaistaan paikallaolijoiden kesken, mutta osoittaapa vain sen, että Suomen mitalisaldossa oli hieman ilmaa noissa kisoissa.
Soulin kisoista 1988 eteenpäin Suomi on saanut 2-5 mitalia kesäkisoista, mikä on kai se normaali tasomme. Nyt jäätiin alapuolelle. Talvikisoista on tullut viime vuosikymmeninä 5-12 mitalia, tosin parista viimeisimmistä talviolympialaisista vain juuri tuo 5 mitalia kummastaskin.
Tanska puolestaan samalla ajanjaksolla on saanut 4-8 mitalia kesäkisoista, mutta Lontoosta jo 9 mitalia, ja nyt sitten vielä reilusti enemmän. Nähtäväksi jää, onko kyseessä ohimenevä korkeasuhdanne, vai ottaako ne tästälähtien aina kesäolympialaisista 15 mitalia.
Jos laskee kesä- ja talviolympialaisten mitalit yhteen, niin Suomi on pärjännyt ihan hyvin Tanskalle… tähän asti.
Suomella on kyllä siitä erikoinen tilanne, että joka ikinen perinteinen suomalaisten menestyslaji tuntuu olevan alamaissa.
Syvimmälle on haudattu kestävyysjuoksu, tuo 20-, 30- ja 70-lukujen mitalisampo. Afrikassa on paljon populaa, jolla on kivenkova motivaatio nousta kansakunnan kaapin päälle ja kotikylää parempiin oloihin kestävyysjuoksijana. Siitä massasta sitten lahjakkaimmat seuloutuu huipulle. Vaikeahan noiden kanssa on kilpailla. Em-kisat lienee realistisempi tavoite harvoille suomalaisille kestävyysjuoksijoille.
Paini on toinen perinteinen kesäolympialaisten mitalisampo. Kilpailu tuntuu käyneen tälläkin saralla liian kovaksi suomalaisille - NL:n hajoamisella saattaa olla yhteyttä asiaan. Toisaalta naisten paini ilmaantui olympiaohjelmaan 2004, joten sikäli on tullut uusia mahdollisuuksia. Kauan vain saatiin odottaa ensimmäistä varteenotettavaa suomalaista naispainijaa olympialaisiin, eikä Petra Olli onnistunut vielä ensimmäisellä yrityksellä.
Yleisurheilun heittolajit, etenkin keihäänheitto ovat olleet luotettava mitalintuoja, mutta nyt jäätiin silläkin saralla ilman. Moukarinheitto ja kuulantyöntö ovat hieman doping-ongelmaisia lajeja, joten en osaa niin pahakseni pistää, vaikkei suomalaisia noissa lajeissa paljon näykään. Mutta keihäässä olisi mukava menestyä. Huonolta vain näyttää, kun Ruuskanen ja Pitkämäki käyvät vanhoiksi eikä nuoremmista kukaan osoita mestariksi kehittymisen elkeitä. Naiskeihäänheittäjissä on paljon 55 metrin heittäjää, mutta kun pitäisi heittää 65 metriä ja yli menestyäkseen. Mutta toivo ei ole menetetty, Suomella on edelleen paljon tietotaitoa keihäänheittoon liittyen, sekä yleinen mielenkiinto, lajin yleinen asema ja kaiketi harrastajien määräkin ovat vielä hyviä.
Aiemmissa kesäolympialaisissa Suomeen on tullut mitaleita myös mm. jousiammunnasta, erilaisista ammunnoista ja purjehduksista, sekä souduista. Sekä tietysti uinnista Sievisen & Kasvion aikaan. Tällä kertaa purjehtijoista joku pääsi pistesijoille, mutta siinäpä se. Nämä lajit on sellaisia, joita ei tule seurattua kuin olympialaisissa, joten vähän on paha sanoa, olisiko mitään tehtävissä mitalikantaan palaamiseksi. Kilpailu on kireää kaikissa näissäkin lajeissa, se on selvää.
Talviurheilupuolella hiihdossa menee kohtalaisesti, muttei tietysti mitään Norjaan verrattuna. Sen sijaan mäkihyppy, yksi suomalaisen urheiluhistorian kaikkein kunniakkaimmista lajeista, on ihan henkitoreissaan. Tälle pitäisi tehdä jotain. Myös yhdistetty on aika pohjalla, mutta on siellä sentään lupaava Ilkka Herola.
Olympiakisojen ulkopuolella olevista lajeista Suomi on yleensä menestynyt hyvin moottoriurheiluissa. Onhan siellä edelleen rallissa ja formuloissa suomalaisedustus, mutta menestys ei ole parhaiden päivien veroista sielläkään. Jotenkin kollektiivinen lama tuntuu suomalaisessa urheiluelämässä olevan.
Vaikea sanoa, mihin lajeihin pitäisi panostaa - Tanska otti mitaleja aika monista lajeista näissä kisoissa, joistain sellaisistakin joista ei luulisi olevan mahdollista (esim. sulkapallosta pronssi - laji on täynnä kivenkovia kiinalaisia, joten voisi kuvitella, että tuohon ei ainakaan kannata panostaa).
Luulen, että Suomen mitaliköyhyys on osin rakenteellista - perinteiset menestyslajit ovat joko käyneet mahdottomiksi (kestävyysjuoksu) tai vaikeiksi (paini) menestymisen kannalta, tai sitten menestystä edelleen tulee, mutta se max. 1 mitali/olympiakisat (keihäänheitto). Osa sitten johtuu siitä, että Suomi on tällainen sarvikuonojen maa kuin on. On hirveän riitaista menoa monien lajien sisällä, ja kyllä tuo suomalainen urheiluyleisökin on aika ankaraa ja vaativaa porukkaa. Yhteen hiileen puhaltaminen ja urheilijoiden kannustaminen on uskoakseni ihan toisella tasolla Tanskassa/Ruotsissa/Norjassa, josta johtuen lahjakkuuksia ei putoile urheilijapolun sivuun siihen tahtiin kuin Suomessa.
Lisäksi systeemmimme on varmaan yksi konservatiivisimmista ja mukautumattomimmista maailmassa - suomalaisethan tunnetusti luottivat puupohjaisiin suksiin, kun muut menivät jo lasikuidulla, luottivat perinteiseen tyyliin kun muualla opeteltiin luistelutyyliä jne. Mäkihypyn sukelluksen taustalla epäillään olevan vanhanaikaisen tekniikan itsepintainen opettaminen hyppääjille, vaikka tiedossa on, ettei sillä enää pärjää. Ja yleensä ottaen, melkeinpä lajista riippumatta, henkisen valmennuksen tärkeyteen on herätty myöhään tai ei vielä ollenkaan.
6 tykkäystä
Tunnistetaan vahvuutemme. Heitän heti kaksi ehdotusta pöydälle:
- Paavo Lipponen vesipallon lajijohtajaksi. MRRH ja puheet muuttuvat teoiksi.
- Suomalaiset lapsiperhepihat ovat väärällään trampoliineja. Trampoliinivoimistelu on ollut olympialaji jo jonkun aikaa. 1+1, miksei ole jo reagoitu?
Vertauskuvallisesti näin. Lyhyesti muotoillen ja tosissaan, laatu korvaa määrän.
Raha ratkaisee! Mutta jos vähätkin rahat käytetään herrain suhmurointiin niin eihän siitä tule mitään. Ainoa mitalistimme valmentautui 10 tonnilla vuodessa olympialaisiin kun samaan aikaan lurppasilmä Kojonkoski kumppaneineen laatii järisyttävän 18-sivuisen pokloomin (joka sisälsi runsaasti lainauksia edellisestä rahan haaskausraporttista) urheilun kehittämisestä 450 tuhannella eurolla, niin kyllä jotain on pielessä ja pahasti!
2 tykkäystä
Oma mielipiteeni on että tätä pitäisi lähteä kehittämään ihan ruohonjuuritasolta, eli koululiikunnan määrää ja laatua tuntuvasti lisäämällä.
Myös opettajien ja valmentajien ammattitaitoa pitää kehittää.
Julkisen sektorin rahaa ei todennäköisesti ole hirveästi jaossa, joten rahoituksen suhteen katseet pitää kääntää enemmän ja enemmän yksityiselle puolelle eli yrityksiin.
Pitää vielä enemmän kehittää urheilijan ja yrityksen välisiä toimintatapoja siten että se on yhteistyötä, ei pelkkää sponsorointia.
Guggenheim -hankkeet yms pois julkisen rahoituksen piiristä ja nekin roposet urheilun kehittämiseen. Pihtiputaan mummo ei Stadin moderneista museoista kostu millään tavalla, mutta silmäkulma kostuu, kun kansan sankareita kukitetaan isojen kisojen palkintopallilla kansallishymnin soidessa.
Mielestäni taide\museo, mikä ei lipputuloillaan pysy pystyssä, joutaa kaatua. Noin niinku lähtökohtaisesti.
1 tykkäys
Joku taideukkeli voisi sanoa samaa urheilusta. Kyse on arvottamisesta. Meneekö urheilu kulttuurin edelle. Luultavasti ainakin tämän palstan käyttäjien mielestä menee, mutta jossain toisaalla ollaan ehkä sitä mieltä, että taidetta ja kulttuuria pitäisi lisätä kouluissa liikunnan sijaan. Itse vihasin koululiikuntaa, mutta noin niinkuin kansanterveyden kannalta liikunnan opetus kuuluu kouluun. Ei ainkaan ensisijaisesti sen takia, että voitettaisiin mitaleita jossain karkeloissa.
Näen itse asian niin, että urheiluun panostaminen lisää urheilua ylipäätään ja parantaa hyvinvointia sitä kautta.
Kuolleen kissan katsominen Kiasmassa ei tee yhtä paljon hyvää koko kansakunnalle. 
Omasta puolesta koko huippu-urheilun rahoittamisen verovaroin voisi lopettaa. Liikunta sitten eri tasoilla toinen juttu. Esim. koululiikunnan määrää pitäisi ehdottomasti lisätä.
Näkisin, että urheilu menee tällä hetkellä samassa alhossa missä lähestulkoon koko Suomi. Yleinen ilmapiiri niin urheilussa, kun kaikessa muussakin on tunkkainen ja eikä tuota uusia menestystarinoita. Suomi on kansakuntana lamassa, enkä tarkoita pelkkää taloutta.
Nyt on muotia olla Suomi kriittinen, kadota ulkomaille ja valittaa kaikesta mitä täällä tehdään. Suomi on hukannu identiteettinsä työteliäänä ja innovatiivisena kansana. Euroopan mallioppilaana, joka sotien jälkeen nousi tuhkasta ylvääksi pohjoismaaksi. Jonka urheilua, koulutusta, hyvinvointia ja yrityksiä kehuttiin kilpaa.
Sodat on kuitenkin unohdettu ja nykyään suomalainen ihminen on tottunut saamaan paljon ja mukavuusalueellaan toimien. Ei tyydytä vähään ja kaikkeen tekemiseen pitää olla viimeisen päälle edellytykset.
Mitä urheiluun tulee, niin urheilun kanssa ihan perustasolla on tullut niin paljon muita kilpailevia virikkeitä niin lapsille, kun muillekin.
Rehellisesti sanottuna nykyään jokainen olympia- ja mm-tason mitali yhtäänkään kilpillummissa lajeissa pitää ostaa RAHALLA. Näin ollen ei saada kun hajamitaleita sillon tällöin jostain lajista.
Suomen urheilun uskon nousevan sinne 80-90 luvun tason tuntumaan vasta, kun saadaan täällä talous ja yleinen ilmapiiri kuntoon.
3 tykkäystä
Samalla voitaisiinkin sitten haudata loputkin mitalitoiveet. Olen täysin päin vastaista mieltä. Rahaa pitää panostaa reilusti lisää huippu-urheiluun ja nimenomaan niihin, joilla on edellyksiä pärjätä. Kilpailu maailmalla on vaan niin kovaa, että sinne on päästävä mukaan entistä enemmän, sekä harjoittelemaan, että kiertämään kisoja. Muuten tämä on jatkossakin vähän tällaista puuhastelua, esim. triatlonissa ei olympialaisiin ole asiaa, ellei ole varaa kiertää karsintakilpailuja parin vuoden ajan.
YLE Puheesta tuli pari kuukautta sitten hyvä ohjelma, jossa keskusteltiin USA:n järjestelmästä. Studiossa oli muistaakseni ainakin uimahyppääjä Joona Puhakka ja Koripalloilija Hanno Möttölä. Kuten tiedetään, homma toimii siellä monessa lajissa yliopistojen kautta. Koululla on suuret joukkueet, johon todellakin stipendillä päästään, ei vaan mennä. Koulu sitten tarjoaa ammattimaisen valmennuksen ja olosuhteet. Urheilijat taistelevat koulun puolesta, ei minkään perinteisen seuran. Uimalajeissa esimerkiksi kaikki uimarit ja uimahyppääjät lähtevät aina joukkueena kisoihin ja kannustavat toisiaan. Tottahan tätä maksaa, mutta vaikea on Pyynikin Pallovalaiden uimarin kilpailla tällaista järjestelmää vastaan. Toki kouluihin pääsee myös lahjakkaita ulkomaalaisia. Mutta siinäpä se kysymys onkin, mistä löytyy nykyisellä järjestelmällä se taso, jolla stipendin urheilija saa? Kilpailu on maailmalla kovaa.
1 tykkäys
Henkisen ilmapiirin muuttuminen vie myös aikaa. Voitontahtoisen ja positiivisemman ajattelun ilmapiiriä lähestyttiin varmasti aimo harppaus, kun vuoden vaihteessa nuoret Leijonat näyttivät mallia. Epäonnistumista varmasti jollakin tasolla pelätään ja sitä yleistä ruoskintaa, mikä siitä seuraa. Sitten yritetään väkisin ja sen jälkeen itketään. Ei missään muussa maassa varmasti muistella lähes 40 vuoden takaista sadasosan tappioita, naapurimaata vastaan koettuja 30 vuoden takaisia johdon menetyksiä jääkiekossa tai nosteta uudelleen ja uudelleen pintaan 15 vuotta vanhoja joukkokäryjä. Juha Lindgrenin sanoin ei voi välillä todeta kuin “voi meitä”. Positiivisuutta ja uskoa tarvitaan siis yhä rutkasti lisää siihen kovan työn ja panostuksen kylkeen. Sekä tukea ja asiantuntevaa ymmärrystä myös ulkopuolisilta.
4 tykkäystä
Kun on marginaalilajeihin panostamisesta ollut puhetta, mulle valkeni äsken, että sellaista projektia ollaankin jo virittelemässä.
Uusi menestyslaji Suomelle Tokion olympialaisissa 2020? Pesäpalloliitolla on rohkea ajatus (Helsingin Sanomat viime keskiviikkona)
Jutussa on haastateltu pesäpalloliiton johtajaa suunnitelman tiimoilta, jonka tavoitteena olisi vihdoin saada suomalainen pallopelijoukkue olympialaisiin. Laji olisi naisten softball, joka palaa olympiaohjelmaan. (Miehet pelaavat vastaavasti baseballia)
Pääargumentit ovat, että meillä on valtava joukko urheilijoita, jotka osaavat heittää valmiiksi kovaa ja tarkasti. Euroopalle on vieläpä tarjolla omia kisapaikkoja, joille ei oikein ole ottajia nykyisellään. Mahdollisuuksia siis olisi. Avoimia kysymyksiä ovat, mistä kiinnostuneet pelaajat ja mistä rahoitus. Ulkomailla pitäisi leireillä ilmeisen paljon, kun ei kotimaassa ole valmennusosaamista eikä itse asiassa kunnollista kenttääkään. En ole kovin vakuuttunut, että tämä suomalaisen urheilun kunnian palauttaisi, mutta niin jännittävä projekti olisi, että ehdottamasti toteutettava! Haistan mielenkiintoisen urheilukokeilun lisäksi dokumenttielokuvan mahdollisuuden.
3 tykkäystä
Baseball scouttikin yllättyi suomalaisten pallonheittotaidosta ja urheilullisuudesta, kun kesällä 2015 poikkesi Suomessa Itä-Länsi -ottelussa…
Huippupesäpalloilijat heittivät baseballia, katso tulokset!
Joten ei ihan mahdoton ajatus…