Vuoden Urheilija 2016

Keväällä saavutti monenlaista. Kohokohtia oli ainakin:

Nuorten maailmanmestari
Nuorten kisojen maalikuningas
Nuorten kisojen tähdistökentällisvalinta
Liigan runkosarjan tulokkaiden piste- ja maalikuningas
Suomen mestari
Liigan pudotuspelien maalikuningas
Liigan pudotuspelien arvokkain pelaaja
MM-hopeamitalisti
MM-kisojen maalikuningas
MM-kisojen arvokkain pelaaja

Nyt alistaa NHL:ää. Johtaa maalipörssiä ja keikkuu pistepörssissäkin korkealla maaliensa turvin. Kun ottaa huomioon suomalaisen urheiluvuoden katastrofivuoden, on herännyt spekulaatioita Vuoden Urheilija -valintaan liittyen. Voisiko olla vihdoin ensimmäisen jääkiekkoilijan vuoro? Muita spekulaatioissa pyörineitä nimiä on ainakin Leo-Pekka Tähti, Lotta Lepistö ja Mira Potkonen. Rima on siis alempana kuin koskaan aiemmin, mutta riittääkö siltikään?

Valitettavasti ei riitä. Leo-Pekka Tähti korjaa potin.

2 tykkäystä

Ite oon Leo-Pekka Tähden kannalla, on sen ansainnut. En pistä Lainetta pahakseni mutta kuitenkin.

8 tykkäystä

Yllätyskorttina mukaan myös Henri Kontinen. Itse kuitenkin myös Tähden kannalla. On niin monta kertaa sivuutettu ja menestystä on taas tältäkin vuodelta.

Oltava Leo-Pekka Tähti. Toivottavasti ei Patrik Laine,jotain rajaa sentään

Ja millähän meriiteillä Tähti olisi ansainnut sen ennemmin kuin Laine? 2 kultaa ja yksi hopea myös Laineelta kova saavutus ja muutamat MVP:t, sekä muita henkilökohtaisia saavutuksia.

Kunhan ei keihäspronssi tänä vuonna riitä titteliin. Tähti on varmaankin noussut ennakkosuosikiksi ja Laine tuskin tulee valituksi, kun ei ole yksilöurheilija.

Mustina hevosina Henri Kontinen sekä pyöräilijä Lotta Lepistö,

Eiköhän ainakin Vuoden läpimurto-titteli ole Laineen heiniä.

3 tykkäystä

Ai millähän? Käytäppä vaikka ystäväämme Googlea ja ihan maalaisjärkeä. Kova on Patrik, mutta valoja päälle nyt hehkuttamisen kanssa…

Käytin kyllä. Säälistäkö pitäisi titteleitä jakaa?

Säälistä… :slight_smile: Eiköhän moninkertainen Olympiakultamitalisti ansaitsisi pikkuhiljaa tunnustuksen. Lopeta nyt vain jo ennenkuin hölmömmän kuvan itsestäsi annat.

5 tykkäystä

Se on sun mielipide. Omani on jo ylempänä vuoden urheilijaksi.

Ei ole Tähdellä kyllä yhtään olympiakultaa… Noin muuten niin mulla ei oo mielipidettä, kuka pitäisi valita. Valintaan pitäisi mielestäni vaikuttaa myös se seikka, kuinka kilpailtu laji on kyseessä. Ite en nyt viitsi ja jaksa selvittää, kuinka kilpailtu laji esim pyörätuolikelaus on. Varmaan monikin jo ehdotetuista ansaitsisi palkinnon :slight_smile:

Tähti ei ole olympiamitalisti. Ei sekoiteta käsitteitä: Tähti on paralympiavoittaja. Paraurheilu on hyvin kapealle populaatiolle rajattua puuhaa, jota tehdään useimmissa paikoissa hyvin niukoin resurssein verrattuna vammattomien olympialajeihin. Kilpailu on siksi miedompaa, ja siksi pelkkä paralympiavoitto ei ole välttämättä tae siitä, että urheilija on ylivoimaisen kova.

Älkää lukeko mitään rivien välistä, kun luette ylempää kappaletta, koska siellä ei ole mitään. Kilpailun vähäisyys ja resurssien niukkuus johtavat vain ja ainoastaan ja lajin huippujen keskimääräisen tason suhteelliseen heikkouteen ja siten vertailun vaikeuteen. Se ei millään tavalla kahlitse yksittäistä urheilijaa olemasta vaikka kuinka hyvä. Sama pätee muihinkin marginaalilajeihin. Jos jostain nousisi vaikkapa saappaanheittäjä, joka viskoisi satametrisiä kaaria niin kyllä minä liputtaisin sitä Vuoden urheilijaksi.

Leo-Pekka Tähti on osoittanut vuosien varrella, että pystyy olemaan parempi kuin kukaan muu lajissaan koskaan, mikä on ensimmäinen vaatimus, mikäli tuollaisesta lajista aikoo ponnistaa riittävään arvostukseen voittaakseen tämän skaban. Tiedämme myös, että hän harjoittelee kuten kuka tahansa muu huippu-urheilija. Loput on kunkin omien mielikuvien varassa.

Onko Tähti kovempi lahjakkuus lajissaan kuin Lotta Lepistö? Tai Mira Potkonen tai Patrik Laine? Kysymykset ovat mielettömiä, eikä niihin vastauksen löytäminen oikeasti tuota mitään hyvää tai käyttökelpoista. Koko tämän instituution voisi järjellä ajatellen lopettaa. Toisaalta, onhan mielikuvien vertailu itsessään mielenkiintoista puuhaa, kunhan ei liikaa provosoidu toisen mielipiteestä. Lopullisen valinnan tekee Urheilutoimittajien liiton jäsenet, joilla heilläkin kullakin on mielikuvansa. Jännä nähdä, miten käy.

Mitä Laineeseen tulee, tarvitsee hän vielä lisää NHL-näyttöjä. Maaleja on paukutettava seuraavat viikot liukuhihnalta. Hän on voittanut ihan riittävästi tälle vuodelle, mutta hän ei ole vielä vakuuttanut kaikkia siitä, että on lajinsa kovimpia urheilijoita maailmassa. Jos pystyy lähiviikot pitämään nykyistä maalitahtiaan yllä, hänellä on oikeasti mahdollisuus

4 tykkäystä

Kun puhutaan urheilusta niin jääkiekko on paljon haastavampi ja kilpaillumpi laji kuin pyörätuolikelaus. Ei ole mitenkään poikkeuksellista että suomessa on tällaisten marginaalilajien mestareita kuin Tähti tai esim Peetu Piiroinen.
Sen sijaan se millaisen meriittilistan Laine sai kasattua viimekeväänä 18 vuotiaana maailman vaikeimmassa pallopelissä on todella harvinaista, jopa kansainvälisellä tasolla.

1 tykkäys

Jääkiekkoko ei ole marginaalilaji? :smiley: Ja vaikeaa… Joo!

1 tykkäys

Useampi toimittaja jättää Tähden pois listalta perinteiseen tapaan. Veikkaan, että riittää silti ykkössijaan, sillä kunnon haastajaa ei ole. Ja ansaitusti toki Tähdelle menisi. Kontisella ei ole saumaa, sillä Jarkko Nieminenkään ei ollut lähelläkään äänestyksen kärkeä parhaalla kaudellaan, vaikka oli kaksinpelissä maailman huipun tuntumassa.

Sykähdyttävin urheiluhetki voisi mennä kiekolle ja se on Kapasen voittomaali mm-kisoissa.

Laineen pääsy 10 ehdokkaan listalle olisi jo kova juttu. Edes Selänne ei palkintoa aikanaan saanut tulokaskauden jälkeen, vaan muuan Juha Kankkunen. Läpimurto-palkintoon Laine on varmasti kova kanditaatti.

Fakta on se, että tänä vuonna siellä ei ole ketään todella kovaa ehdokasta. Välivuosi on tulossa, kun vertaa millä meriiteillä palkinnon on aiemmin saanut. Olympiapronssit yms ei vaan riitä. Ehdottomasti kovin on Leo-Pekka Tähti. Vaikka kyse on marginaalilajista, niin palkinto on saatu monesta muustakin marginaalilajista. Paitsi neljäs perättäinen kulta paraolympialaisista, myös pitkä ura ansaitsee arvostuksen. Tähden ongelma on varmasti se, että saanee ON/OFF ääniä, eli ykkössijoja tai sitten pudotetaan kokonaan pois listalta. Riittääkö?

1 tykkäys

Jari Kurri oli NHL:n pudotuspelien paras maalintekijä 84, 85, 87 ja 88. Kurri voitti viidennen Stanley Cupinsa 1990 ilman Gretzkyä. Tuolloinkin Päivi Alafrantti vei vuoden urheilija -tittelin voitettuaan keihään em-kullan. Leo-Pekka Tähti on saavutuksiltaan ihan eri tason urheilija kuin esim. Alafrantti. Tätä vuoden urheilija -titteliä kukin arvostakoot nykypäivänä miten haluaa. Minulle se on lähinnä faniäänestys, johon saavat osallistua vain toimittajat ja siihen sisältyy jäsenen @c_paaty mainitsemaa peliä on/off-äänestyksen muodossa.

Onko Vuoden urheilijaa valittaessa joskus painotettu pidemmän aikavälin saavutuksia? Luonnollisesti paraurheilussa on vähemmän kilpailua, mutta Tähti on dominoinut ratoja jo vuodesta 2004. Vastustajissa on luonnollisesti tapahtunut vaihtuvuutta matkan varrella, joten pitkäaikainen menestys tavallaan nostaa Tähden absoluuttista arvoa/tasoa urheilijana.