Lähetti- ja kuljetuspalvelut (Posti, DHL, UPS, Matkahuolto, PostNord, Wolt ym.)

Saas nähdä millaista damage controllia joutuu nyt tämän postin yllättäneen joulusesongin töppäyksen vuoksi tekemään kohtuu moni heidän palveluitaan käyttävä pelikauppa tekemään kun tulee bumerangina ennakkotilauksia takaisin ovista ja ikkunoista.
Omasta lähipiiristä useat ennakkotilanneet kävivät ostamassa ko. pelin kaupasta kun postilaatikot ammottivat perjantainakin tyhjyyttään. Tätän vielä hieman skaalataan isompaan mittakaavaan niin palautusten määrän voidaan arvioida nousevan tuhansiin.
Mukava pikku lovi loppuvuoden myyntiin kun rahaa menee ulospäin ja postilta varmaan eivät tule saamaan minkäänlaista kompensaatiota vaan saman selityksen kuin yksityishenkilöt että “tää nyt vaan on tällästä”.

Jännä nähdä saako tänään jo laittaa palautuksen matkaan vai odotellaanko joulun pyhien jälkeiseen aikaan.

Onpa kurjan kuuloista… :frowning:

Jäin miettimään vaan tuota tilannetta, että samasta verkkokaupasta on useamman tilaajan toimitukset viivästynyt. Tuo kuulostaa siltä, että postilla on täytynyt olla laajempiakin häiriöitä jakelussa. He eivät ole kuitenkaan sellaisista viime viikolla ilmoittanut, ja oman verkkokauppakokemukseni perusteella posti onnistuu sentään ilmoittamaan häiriöistä jakelussa. Joten kuulostaa tuon perusteella, että olisikohan putiikin puolella kuitenkin tapahtunut virhe tai häiriö?

Lupasiko siis kauppa toimittaa kahdessa päivässä tilauksen? Ja heidän mukaansa vika on postin päässä?

Edit. Sympatiani ovat kyllä pääsääntöisesti verkkokauppojen puolella, mutta se ei aina tarkoita että vika ei olisi heidän päässään. Jokatapauksessa mun mielestäni on uskaliasta verkkokaupoilta luvata ei-seurattaville lähetyksille kahden päivän toimitusaikaa, kun kauppa on kuitenkin viime vastuussa toimituslupauksensa täyttämisestä. Verkkokauppayrittäjänä en antaisi sellaista lupausta, vaikka olisikin postin kanssa soppari.

Peli luvattu ennakkotilaajille, toimitustavasya huolimatta julkaisupäiväksi joka oli viime vkon torstai. Toki tämä lupaus voidaan tehdä lähettipalvelun verkkokaupalle lupaaman toimitusajan puitteissa.
Nyt on muute se peruskirjeen 4pvä myös paukkunut yli.

Ok. Kai niissä sitten useimmiten toimitusajat pitää, jos kauppa uskaltaa luvata asiakkailleen toimituksen sen mukaisesti.

Toki postin mukaan näköjään 97% yritysten kirjeistä onnistutaan jakamaan siinä luvatussa kahdessa päivässä. Oma mielikuva on vähän heikompi.

Nyt on Ylekin tarttunut näihin ongelmiin ja tulossa on ohjelmaa yms

“Aiheesta keskustellaan A-studiossa tiistaina 15.12. kello 21.”

1 tykkäys

Jahas, aihe kuumenee. Nyt Kauppalehti:

Jengi alkaa näemmä pikkuhiljaa avautua tajutessaan, että Posti ei suorita ainoaa toimintoaan (pakettien perille kuljettaminen), vaan jakelee niitä minne sattuu ja pistää ihmiset juoksemaan niiden perässä ja jonottamaan niitå. Aivan hölmöläisen hommaa.

Tässä on varmaan enemmänkin syyttäminen Trafia. Itellä jäi joskus saamatta autoverolaput, kun olin muuttanut ja tehnyt muutoilmoituksen yli puoli vuotta aikaisemmin. Posti kuljetti sitten kaksi päivää kameratolppaan ajamisen jälkeen samassa jaossa rangaistusvaatimukset ylinopeudesta ja ajokiellossa olleen ajoneuvon luovuttamisesta ja karhukirjeen autoverosta.

2 tykkäystä

Tuskin loppuu, riippuu varmaan tapauksesta ja tilanteesta, ei voi ihmisiä tien viereen jättää ja kyllä se autokin pitää saada jotenkin pois sieltä liikennettä häiritsemästä! todennäköisesti kotio saa ajella, matkasta riippuen montako tuntia annetaan aikaa, lomareissulle ei kyllä kannata kiitää!

Samaistun kovasti “tulevat minne sattuu” -lausahdukseen.
Eilen tuli tekstari että paketti toimitettu lähimpään vapaaseen toimituspisteeseen, toiselle puolelle kaupunkia alkuperäisestä. Alkuperäisessä mestassa ei ole automaattia vaan ihan perusasiamiesposti, joka muuten löytyy myös tien toisella puolella olevasta pikkumarketistakin. Itseäni lähempänä myös ainakin 3 toimipaikkaa mihin tuon jättimäisen ,30x30x30, paketin olisi ehkä voinut juuri ja juuri mahduttaa.

Postin uusi tunnuslause on “sä tilaat, mä piilotan”.

5 tykkäystä

Onko kokemuksia Matkahuollon palvelun toimivuudesta? Tuli tarve tilata jotain ja toiveena että ehtisi vielä jouluksi. MH lupaa sivuillaan, että huomenna lähtevät paketit ehtivät perille. Onkohan kuinka luotettavaa?

Oma kokemus matkahuollosta on lievästi positiivisen puolella. Varmempi kuin posti. Yleensä viivästys on tullut matkahuollosta riippumattomasti lähtöpäässä kun pakettia ei ole viety kuljetettavaksi ajoissa. Välillä viivästys johtuu siirrosta asiamiehelle jolloin saattaa tulla reilu päivä lisää matkahuollon ja asiamiehen välille.

3 tykkäystä

Jakaavat täällä keski-suomessa usein väärään toimipisteeseen. 8km sijasta 27km päähän. Ainut positiivinen asia että töistä on matkaa 1km tähän toiseen pisteeseen.

1 tykkäys

Kyllä Matkahuolto on hyvin toiminut. Tilasin torstaina Varustelekalta Matkahuollon paketin, joka seurannan mukaan on perjantai-iltana tullut Helsingistä tänne Jyväskylään. Viikonloppu taitaa aiheuttaa lisäaikaa täällä Jyväskylän päässä. Odotan paketin olevan noudettavissa huomenna K-Marketista tuosta 200 metrin päästä.

1 tykkäys

Matkahuolto on ollut vireessä joulun alla. Pelkästään hyviä kokemuksia itsellä ja muilta kuultuna. Viimeksi perjantaiaamuna postitus verkkokaupasta ja eilen iltapäivällä noudettavissa Matkahuollon automaatista. Luottaisin kyllä.

1 tykkäys

Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut Postin pakettien kanssa mitään ongelmia, vaikka tilaan käytännössä kaiken verkkokaupasta, mitä tänä päivänä ylipäätään ostan. Taidan kuulua siihen hiljaiseen porukkaan, joka ei näy eikä kuulu, koska homma on toiminut hyvin.

10 tykkäystä

Läheinen K-Market sattuu olemaan toimituspiste, joten Matkahuolto on on ollut omissa muutamissa paketeissani parempi kuin Posti. Toimitusajat nopeat, eikä kertaakaan kuljetus ole mennyt satunnaiseen toiseen noutopisteeseen.

3 tykkäystä

Itse suosin nykyään yksinomaan matkahuoltoa. Huomattavasti nopeampi kuin posti.

6 tykkäystä

FedExin pakettia odottelin tälle päivälle. Oli yöllä Turussa, josta jostain syystä siirrettiin Vantaalle. Vantaalla oli “FedExin ajoneuvossa toimitusta varten”. Tunteja myöhemmin illalla… edelleen Vantaalla statuksella “toimituspoikkeus”.

Posti toiminut paremmin tässä joulun* alla meikän kohdalla.

*black friday

Hell to the yes! 8.12.-20 yritysasiakkaan priority luokassa postitettu kirjeeni on tänään 22.12.-20, 10 täyttä arkipäivää myöhemmin, rumpujen pärinää: vieläkin jossakin matkalla. Seuraava virstanpylväs on sitten kait 31.12. jolloin saavutamme 15päivän maagisen 3vkon arkipäivät rajan.

Posti, huikeaa toimintaa!

2 tykkäystä