Olis ny antanu kunnon tuomion, olis päässy lähtee kotiinsa
Taklaus päähän on järjestäen nykyään viisi peliä pannaa.
Poikkari kasvoihin ja yksi matsi. Siis wtf?
Aivan liian halvalla pääsi tällä kertaa. Varsinkin kun tuolle Christofferille tällaisia ylilyöntejä sattuu joka kolmannessa pelissä.
Jatkoajan puolella joku kirjoitti et uusijanlisät alkaisi 2 ottelun pelikiellosta. Liiga sitten pesi kätensä ettei tarvitse antaa isompaa kakkua ja hankaloittaa JYPin taistelua? Aika usein näistä on kyllä nimenomaan saanut ainakin tuon kaksi peliä. Bertrand sai aikoinaan viisi.
Tuon Ottosonin taklauksen näin ja jännä ettei tuossa nähty mitään lievenväntäviä asianhaaroja. Kyllä tuossa mielestäni Pelicansin pelaaja hukkaa kiekon ikävään aikaan ja alkaa kaivamaan sitä jaloistansa jolloin hänen asento muuttuu, samaan aikaan Ottoson tulee tilanteeseen ihan ok.
Ei kurinpidolle hommia tältä kierrokselta.
Pelissä tuli 5+20 tästä. Ihan hyvä ettei tullut lisää. Kiekon pomputtelu temput sitten reeneissä.
Miten tosta on voitu taikoa pelissä 5+20? Ihan huumoria taas…
Eli jälleen kerran voimme todeta, että Tapparoita päähän taklatessa selviää max. 2 minuutin rangaistuksella.
Hienoa Liiga!
Tämähän ei ole eka kerta, mutta Merelä on aika matalassa asennossa, kun Luhanka taklaa. Selvää on se, ettei näissä pitänyt olla tulkintaa, mutta päähän osuu lähinnä sen takia, että Merelä on alhaalla.
7 viestiä siirrettiin ketjuun: Liigan tuomaritoiminta 2022-23
Eli tämä tarkennus tuli tarpeelliseksi case Jasekin takia. Nyt se on todettu, että seurajoukkueessa saatu pelikielto ei lyhene, mikäli pelikiellossa oleva pelaaja on maajoukkueen matkassa ja edustamallaan seuralla olisi otteluita maaotteluiden aikana.
Lisäisivät vielä kohdan että yksi pelikiellon otteluista tulisi kärsiä sitä joukkuetta vastaan jonka pelaajaa rikottiin niin olisin tyytyväinen. Vähintään näin jos pelikieltoa määrätään mutta matsissa selvittiin ilman suihkukomennusta.
Mutta jos rike tapahtuu vaikka runkosarjan lopulla ja ei ole enää pelejä ko seuraa vastaan, niin sittenkö seuraavalla kaudella ja rikkonut siirtyy vaikka toiseen seuraan tai ulkomaille, niin ei voi oikein soveltaa.
Ehkä tämä tulisi huomioitua ehdolla, että jos joukkueilla on keskinäisiä otteluita kaudella jäljellä.
Tuo on hyvä pointti, ei ole aivan mutkaton tuollainen skenaario. Välillä vain tuntuu että siitä on rikotulle joukkueelle enemmän haittaa kuin hyötyä jos joku Kantola saa itse matsissa vain kahden minuutin boksikomennuksen jos sitäkään mutta on Tapparan kilpailijoita vastaan pelatessa pelikiellossa.
Samaa mieltä kuin edelliset. Mutta kuten edellä sanoin, niin melko mahdoton toteuttaa.
En usko tällaista muutosta oltavan tekemässä jo senkään vuoksi, että veikkaan pelikieltojen funktion olevan lähtökohtaisesti nimenomaan preventiivinen, jolloin siis tarkoitus on rangaistuksen uhalla ennaltaehkäistä epätoivottua toimintaa. En usko järjestelmän tarkoituksena olevan sinänsä pyrkiä jotenkin “hyvittämään” tehtyä rikettä siitä kärsineelle joukkueelle/pelaajalle.
Rangaistun pelaajan näkökulmastahan ei sinänsä ole sen suurempaa merkitystä, mitä joukkueita vastaan pelikielto kärsitään - ainakaan mitä rangaistuksen estävyyteen siis tulee. Toki kyynisenä voisi ajatella, että joku “taktikoisi” sikailujaan otteluihin, joiden jälkeen ohjelmassa on heikkotasoisempia vastustajia, mutta tällaisia tapauksia tuskin koskaan tapahtuu. Ja käsittääkseni pelaajat kai menettävät osan palkastaan pelikiellon aikana, vai onkohan tätä sääntöä muutettu?
Sitten on tietenkin vielä nuo yllä kanssakeskustelijoiden esille nostamat käytännön syyt. Sitä paitsi olisihan se muutoinkin hassua, jos vaikkapa jonkun lokakuussa isketyn poikkarin takia missaisikin pelin joulun jälkeen.
Joo onhan se kai ihan julkisesti linjattukin että pelikieltojen tarkoitus on ennaltaehkäistä vaarallisia taklauksia jne. ja täten parantaa turvallisuutta eikä niinkään antaa etua rikotulle joukkueelle. En minäkään usko että sikailujen kohdalla kukaan taktikoi mitään, itse tulee toki tarkasteltua asioita lähinnä oman joukkueen edun kautta niin näkemys on sen mukainen monesti.
Toisaalta automaattinen jälkitarkastus on ehkä johtanut siihen, että tuomari herkemmin jättää viheltämättä tai antaa vain 2 min, koska mahdollinen isompi kakku tulee kuitenkin myöhemmin. Ja tällöin tosiaan menetetään vaikutusta ottelussa, jossa rike tapahtuu.