Liigaseurojen taloudet

En ihan varma ole mitä tarkoitat, mutta tuo konserniavustus vastaavasti näkyy Tamhockeyn puolella myös liikevoiton jälkeen satunnaisena tuottona. Eli ei siis mukana liikevaihdossa tai liikevoittoprosentissa.

Pistän jonkun excelin kun pääsen joskus kotiin…

Eli Ylen luvut on ennen satunnaisia tuottoja.

Tulos on tärkeä tekijä taloudessa mutta toinen tärkeä tekijä on liikevaihdon kehitys.
6 vuotta sitten Tapparan liikevaihto oli samaa luokkaa kuin Ilveksen mutta sen jälkeen Tapparan liikevaihto on kasvanut yli 60% ja Ilves on jämähtänyt menneisyytensä.
Hyvä liikevaihdon kasvu antaa pelivaraa eikä olla jatkuvassa kulukuurin paineessa.
Tappara ja Ilves taitavat olla ainoat joukkueet joiden liikevaihtoon ei sisälly ravintolamyyntiä (joillakin ollut 1,5 milliä) koska se kuuluu Restelille.
Liigaseurojen on helppo vähentää kulujaan palkkaamalla halvempia pelaajia mutta sillä kaavalla ei menestytä pitkän päälle urheilullisesti eikä myöskään taloudellisesti.

Nuo viiden viimeisimmän kauden tappiot/voitot olivat tosiaan ennen tuota konserniavusta jota Yle ei ollut katsonut toimintaan liittyväksi.

Luvut varmaan tempaistu suoraan Tamhockeyn erillistilinpäätöksestä vaikka oikea paperi olisi ollut Tamhockey/Tappara Sports Oy konsernitilinpäätös.

Nyt täytyy sanoa, että en tavoita jäsen @_Linden_16:n Yle-kritiikkiä tässä yhteydessä lainkaan. Uutisoinnin yksityiskohtia voi tietysti moittia. Ainahan mediaa voi - ja ilman muuta saa - arvostella. Se on itsestäänselvää vaikkapa Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa.

Mielestäni Yle harrasti liigaseurojen talouslukuja penkoessaan ihan hyvää tutkivaa journalismia. Selvittelyn tulos tosin ei sinänsä ketään yllättänyt. Jääkiekko bisneksenä on hemmetin huonoa. Se tuli kristallinkirkkaasti esiin tässäkin selvityksessä.

Ihan oma juttunsa jos ja kun hyväntahtoiset mesenaatit haluavat upottaa rahaa kiekkoseuroihin ilman minkäänlaisia tuottovaatimuksia millään tolkullisella aikajänteellä. Niinhän Atlantin takanakin rahamiehet tapaavat tehdä. Liiketaloudellisesti siinä ei ole tietenkään vähäisintäkään järkeä, mutta kun tässä touhussa tuppaavat olla tunteet niin vahvasti mukana.

Takaisin Yle-kriitiikkiin. Ajatuskulku “kun me kerran rahoitamme Yleä, se ei saa tämmmöisiä juttuja tehdä” on mielestäni perustaltaan täydellisen kestämätön. Pitäisikö verovaroilla rahoitettavan Ylen siis nuoleskella kansalaisia, jotka tämän lystin rahoittavat? Tässä tapauksessa jopa yksittäisten jääkiekkoseurojen kannattajia! Ei kai sentään.

Juttuihin sisältyvät yksittäiset virheet ovat ihan kokonaan toinen juttu. Niistä kuuluukin antaa pyyhkeitä. Sekin on todettava, että mediassa esiintyvät virheet eivät useinkaan ole toimittajien pahantahtoisuutta. Ne ovat virheitä. Ihan niin kuin joskus veskarikin päästää siniseltä tulleen maskittoman laukauksen sisään.

Niinhän ei saisi käydä. Vaan kun käy.

1 tykkäys

Ulkojäät 2016 lipunmyynti on jo alkanut. Väkisinkin tulee mieleen ajatus siitä, että etupainotteinen tulovirta saattaa olla Ilvekselle tässä vaiheessa hyvin tärkeä asia - kenties tärkeäkin motivaattori hankkeessa.

Minä kyllä tavoitan jäsen lindenin yle-kritiikin. Otsikointi sisältöä peilaten olisi osuvampi että Tapparan omistuksen Zabludowicz on järjestellyt liechtensteinilaisen trustin kautta. Se trustihan oli selvitetty ihan ok ja myöskin että maailmalla on tapauksia liittyen harmaan alueen toimintaa. Jota ei tässä tapauksessa ole. Mutta se oftopikista.

Ilveksellän on nyt muuten pitempi tilikausi, 13 kuukautta, kun eikös tilikauden päätöspäivämäärän muutos lyhentäny viime tilikauden 11 kuukauteen. Saas nähdä mitä lukuja puskee ja millä selityksillä. Ulkojäät2016 voi pienen lisän tuoda tuloja mutta luulen kauden päättymisen runkosarjaan hillitsevän tulovirtaa tälle tilikaudelle. Arvelisin lipunmyynnin sesongin olevan seuraavan kauden runkossarjan alettua kun Ilveksen joukkue on antanut työnäytteen.

2 tykkäystä

4_TRA selvittikin asian ylhäällä. Eli en jatka enempää offtopicia tähän.

Yle-kritiikkiä voisi esittää tuosta Poju-uutisoinnista.
Poju omistaa Tapparasta neljäsosan koska hän sijoitti Tapparaan kun Tamhockey perustettiin mutta ei hän ole satsannut Tapparaan sen jälkeen ja Tamhockey ei ole maksanut osinkoja hänelle.
Pojun liikekumppani Rikard Bjurström (uuden jäähallihankkeen johtomiehiä) ei ole enää Tamhockeyn hallituksessa.
Tapparan taustalla on muita rikkaita omistajia, jotka satsasivat joukkueeseen vuonna 2012 kun pelaajabudjettia nostettiin Rautakorven palatessa.
Näillä satsauksilla on kuitenkin saatu enemmän urheilullista menestystä ja liikevaihdon kasvua.

1 tykkäys

Jep. Oma kritiikkini Yle-kritiikistä perustui koko laajaan, kaikkia liigaseuroja koskevaan selvitykseen. Ei niinkään ja oikeastaan ollenkaan Poju/Tamhockey Oy/Tappara-uutisointiin. Minusta Yle teki tässä kokonaisselvityksessä sellaista duunia, jota sen pitääkin tehdä. Jos ja kun virheitä ja epätarkkuuksia esimerkiksi juttujen otsikoinnissa oli, niihin ilman muuta pitikin puuttua.

En vain ymmärtänyt, mitä tekemistä tällä selvityksellä ja siinä esimerkiksi juuri Tamhockey Oy/Tapparan kohdalla ilmenneilla virheillä on Ylen rahoituksen kanssa. Mielestäni ei mitään.

Se siitä. Lepään minäkin nyt keissini.

1 tykkäys

Yle on varsin vasemmistolainen järjestö,joka on ehkä se demareiden viimeinen linnake Suomessa .Tämä jatkuva toistelu näistä verosuunnitteluista ( joka on siis laillista toimintaa,yksityisellä henkilöllä vastaisi mm. työmatkakorvausten hakemista veroilmoituksessa) ynnä muista verokertymään liittyvistä asioista on todella rasittavaa. Itsekään en maksaisi enempää kuin tarvitsee. Halpamainen veto otsikoida Liechtenstein -Trustista.

Samoin jutussa ikään kuin moralisoidaan henkilöitä,jotka haluavat tukea suomalaista huippu-urheilua omasta pussista. Kyllähän toimittajarentun näkökulmasta ns. rikkaiden pitäisi suosiolla kääntää taskunsa ympäri valtion pohjattomaan Kirstuun…onhan se väärin jos ihminen itse päättää mihin rahansa käyttää.

Vasemmistolaisella medialla,joka saa rahoituksensa julkisista varoista ( koska maksavia asiakkaita ja mainostajia heille ei Löytyisikään…) on mahdollisuus tehdä sellaista aatteellista tuubaa,joka muualla johtaisi tilausten perumiseen ja toiminnan alasajoon.

No,eiköhän nämä samat toimittajat viihdy enemmän TTTn pystybaarissa korkeakulttuurin parissa ja pohjimmiltaan halveksivat jäähallilla käyvää kansaa. Ja ajatusta että tämä kansa saisi uuden jäähallin, vaikka uusiin baletteihin ei ole satsattu aikakausiin. .kamalinta olisi tietysti jos joku tienasi urheilulla…jos vaikka tyhmä kiekkoilija tienaisi enemmän kuin tiedotusoppia pääaineenaan lukenut journalisti. Kammottavaa! Miten muuten ne YLEn palkkamenot suhteessa taloudelliseen tulokseen,ilman avustuksia…

2 tykkäystä

Vertailun vuoksi Aamulehti julkaisi (kenties tämän palstan neuvoista viisastuneena) saman uutisen hieman erilaisella otsikolla. AL:n juttu on kuitenkin käytännössä nopeasti kyhätty kopio/lyhennelmä Ylen artikkelista.

http://www.aamulehti.fi/urheilu/miljardoori-omistaa-neljanneksen-tapparan-taustayhtiosta/

Tepsille tulossa taas parin miljoonan tappiot, mutta ei hätää, osakeannilla paikkaamme sen:

http://hc.tps.fi/uutiset/ajankohtaista/tpsn-tulos-tappiollinen-osakeannilla-edellytyksia-seuran-pitkajanteiselle-kehittamiselle/

Jäätäviä tappioita joka vuosi…

KooKoon oikeuskiista nousubonuksien maksusta päättyi ja KooKoo joutui maksumieheksi Kouvolan sanomien mukaan.

Eli pieni lovi tuli budjettiin jo ennen uuden kauden alkua…

http://www.kouvolansanomat.fi/m/Online/2016/05/20/Käräjäoikeus%3A%20KooKoo%20joutuu%20maksamaan%20bonukset%20pelaajille%20ja%20Juujärvelle/2016220789742/456

Ei se lukonkaan talous ihan kunnossa ole mutta RTK kuittaa velat.

Jyppi teki positiivisen tuloksen.

JYP Jyväskylän tilikausi 1.5. 2015 – 30.4. 2016 tuotti voittoa 52 000 euroa. Tulos parani edellisestä tilivuodesta, jolloin lopullinen tulos jäi lievästi miinukselle 23 000 euroa.

Yhtiön liikevaihto kasvoi edelliseen tilikauteen verrattuna 2,5 % ja oli hieman vajaat 7,2 miljoonaa euroa.

Miksei RTK ei kuittais tappioita, kun Raumalaiskiekkoilun Tuki ry. omistaa firman? Hyvin on Lukolla hommat hallussa…

Kysymys kuuluu: Onko Lukolla hommat hanskassa?