Ei ole täyttä meemikieltoa.
§9. Kuvien käyttö
Kuvien lisääminen on mahdollista joko lähettämällä se liitetiedostoksi, tai kopioimalla linkki Imgur -kuvapalveluun.
- Kuvan tulee olla ketjun sisältöön olennaisesti liittyvä ja siihen lisäarvoa tuottava.
- Ns. meemit ja muut itsensä ilmaisuun käytetyt, mutta sisällön kannalta epäolennaiset kuvat eivät ole sallittuja.
- Käyttäjä on itse laillisessa vastuussa kuvan tekijänoikeuksien noudattamisesta.
- Jos lähetät kuvan liitetiedostoksi, varmistu sen asianmukaisesta resoluutiosta ja optimaalisesta kuvaformaatista/tiedostokoosta. Korkean tarkkuudet PNG-kuvat ovat huomattavan isoja tiedostoja, jotka lisäävät suoraan palvelun ylläpitokustannuksia.
Ei sitä osaa kukaan selittää kattavasti, mitä tuo tarkoittaa. Viimeksi kun tästä käyttäjien kanssa kokoustettiin todettiin, ettei ideaalia ratkaisua ole. Pöydällä oli erinäisiä selkeyttäviä linjausvaihtoehtoja - myös täyskielto - ja niihin oli henkilökunnan enemmistö silloin kallellaan. Käyttäjäkunnan selvä enemmistö kuitenkin halusi tätä häilyvää mielivaltaa, joten saamanne pitää.
Olennaisinta on, että tyhjänpäiväisimmät reaktiomeemit on kiellettyjä. Oikein nokkelat, ketjun aiheeseen sopivat tunnelmankeventäjät on sallittuja. Siihen väliin jää harmaa alue väistämättä.
Palvelinsyyt oli päällimmäinen huoli silloin näitä linjauksia tehdessä. Tekijänoikeudet oli enemmänkin teoreettinen huoli silloin, mutta nykyään ei ole enää. Lehtikuva on värvännyt jonkun bulvaanitoimiston etsimään netistä yksityishenkilöiden tekemiä meemejä. Ahdistelee niiden tekijöitä lähettämällä 237,50 euron korvausvaatimuksia ja uhkailee käräjillä. Ja jos käräjille mentäisiin, arvailen että vastaaja voisi olla heikoilla, kiitos etenkin GDPR:n artiklan 13.
https://twitter.com/mranderssoni/status/1323657317590667264
Liittyi tähän meemiin, jossa on kuva Paavo Väyrysestä: https://memegenerator.net/instance/84711710/vyrynen-kuulinko-oikein-ett-hallitus-tarvitsee-uuden-valtiovarainministerin.
Tässä toinen vastaava naurettava tapaus, ja näitä on tullut vastaan enemmänkin viime aikoina.
https://twitter.com/pyrylahti/status/1330836116233183233
Olkaa siis erityisen tarkkana mitä materiaalia internetiin tallennatte. Jos noiden robotit löytävät tekijänoikeusloukkaukset blogeistakin, miksei myös tältä palstalta. Itse olette vastuussa, muistakaa.