Kuvien lisääminen on mahdollista joko lähettämällä se liitetiedostoksi, tai kopioimalla linkki Imgur -kuvapalveluun.
Kuvan tulee olla ketjun sisältöön olennaisesti liittyvä ja siihen lisäarvoa tuottava.
Ns. meemit ja muut itsensä ilmaisuun käytetyt, mutta sisällön kannalta epäolennaiset kuvat eivät ole sallittuja.
Käyttäjä on itse laillisessa vastuussa kuvan tekijänoikeuksien noudattamisesta.
Jos lähetät kuvan liitetiedostoksi, varmistu sen asianmukaisesta resoluutiosta ja optimaalisesta kuvaformaatista/tiedostokoosta. Korkean tarkkuudet PNG-kuvat ovat huomattavan isoja tiedostoja, jotka lisäävät suoraan palvelun ylläpitokustannuksia.
Ei sitä osaa kukaan selittää kattavasti, mitä tuo tarkoittaa. Viimeksi kun tästä käyttäjien kanssa kokoustettiin todettiin, ettei ideaalia ratkaisua ole. Pöydällä oli erinäisiä selkeyttäviä linjausvaihtoehtoja - myös täyskielto - ja niihin oli henkilökunnan enemmistö silloin kallellaan. Käyttäjäkunnan selvä enemmistö kuitenkin halusi tätä häilyvää mielivaltaa, joten saamanne pitää. Olennaisinta on, että tyhjänpäiväisimmät reaktiomeemit on kiellettyjä. Oikein nokkelat, ketjun aiheeseen sopivat tunnelmankeventäjät on sallittuja. Siihen väliin jää harmaa alue väistämättä.
Palvelinsyyt oli päällimmäinen huoli silloin näitä linjauksia tehdessä. Tekijänoikeudet oli enemmänkin teoreettinen huoli silloin, mutta nykyään ei ole enää. Lehtikuva on värvännyt jonkun bulvaanitoimiston etsimään netistä yksityishenkilöiden tekemiä meemejä. Ahdistelee niiden tekijöitä lähettämällä 237,50 euron korvausvaatimuksia ja uhkailee käräjillä. Ja jos käräjille mentäisiin, arvailen että vastaaja voisi olla heikoilla, kiitos etenkin GDPR:n artiklan 13.
Olkaa siis erityisen tarkkana mitä materiaalia internetiin tallennatte. Jos noiden robotit löytävät tekijänoikeusloukkaukset blogeistakin, miksei myös tältä palstalta. Itse olette vastuussa, muistakaa.
Viestisi liputettiin sopimattomaksi : se koetaan loukkaavaksi, herjaavaksi tai palstan sääntöjen vastaiseksi.
Jälleen kerran se perinteinen, tyypillinen & klassinen kysymys. Mitä sääntöjä rikotaan? Tässä viestissä ei ole mitään herjaavaa, loukkaavaa eikä vähimmässäkään määrin mitään sääntöjen vastaista.
Edit: pahoittelut, että spammaan asiaan. Jos joku @valvojat jossakin välissä ehtii niin olisi oikeasti kiva kuulla, mikä tuossa viestissä menee pieleen ja mitä sääntöjä siinä on rikottu.
Huom: En ole osallistunut viestisi käsittelyyn missään vaiheessa.
Hankala tapaus, jossa valvojan on täytynyt lukea peliä. Ongelman purkamisen voisi aloittaa pykälistä §4 tai §5, mutta ratkaisevin on ehkä kuitenkin §0, jossa edellytetään sivistynyttä keskustelua. Eli mitä arvoa tällainen toistuvasti jankkaava tai paasaava tyylisuunta tuo kyseiseen keskusteluun?
Lippu on nyt saanut vähintään kahden silmäparin tarkastelun, enkä muuta alkuperäistä lipun hyväksyntää.
Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä arvoa se tuo keskusteluun. Se, että minun kanssani ei olla samaa mieltä ei ole osa keskustelun tavoitetta ja sillä ei ole mitään merkitystä. Mikäli yksi keskustelun tyylisuunta poistetaan muutenkin erittäin yksipuolisesta ja toiselta puolelta varsin jankkaavasta keskustelusta niin silloin se ei ole keskustelu ensinkään.
Odotan, että toiminta on kaikkien kommenttien kohdalla täysin samanlaista. Samanlaista jankkausta kun löytyy sieltä toisestakin ääripäästä. Puuttukaapa myös niihin sitten, joissa vaaditaan lisää rajoituksia. Kommentti sisälsi täysin aiheeseen kuuluvan ja äärimmäisen tärkeän ja olennaisen kysymyksen. Mitä rajoituksia - mitä pitää tuoda peliin. Tuo sama asia kiinnostaa todella montaa ihmistä itseni lisäksi.
Minun on turha odottaa (enkä minä sitä vaadikaan), että lippu perutaan. Siirryn odottamaan, että käsittely on toisen suunnan jankkaamista kohdan samanlaista, jota se nyt ei tällä hetkellä ole.
Edit:
Ja olen ihan aidosti sitä mieltä, että keskustelu on viimeisen kuukauden tai parin aikana kehittynyt hyvin voimakkaasti siihen suuntaan, jossa ainoastaan valvojien tai useamman omaa mielipidettä tai näkemystä tukevat kommentit ovat relevantteja tai keskustelun kannalta tärkeitä. Omasta puolestani siis toivon, että myös valvojat miettivät keskustelua moderoidessaan, että tekeekö jonkun kommentin vääräksi sen edustama näkökulma keskustelussa.
Valtavirran käsityksen vastainen kommentti on todennäköisemmin sääntöjen vastainen, vaikka asioilla ei pitäisi olla mitään tekemistä keskenään.
Saman kirjoitustyylin kommentit ovat siis kategorisesti poissa ko. ketjusta? Onko näin?
Toisaalta - sekin on mielipidekysymys. Minä en koe minkäänlaista “pistoa sydämessäni” tällä hetkellä. Kirjoitustyylini on enemmän kuin asiallinen ja se on ollut myös koronaketjussa aivan koko ajan. Säännöt eivät käsittääkseni kiellä kirjoitustyyliä ja retoriikkaa - ja jos sellaiseen huutoäänestykseen mennään niin silloin ollaan jo aika kaukana semmosesta keskustelusta, jossa mitään järkeä olisikaan.
Mulle napsahti juuri lippu Vitsiä pukkaa -palstalta vitsistä, joka ei mielestäni ollut mitenkään erityisen törkeä tai loukkaava. Jälkikäteen ajatellen varmaan jonkun mielestä rasistinen.
Mietin vaan, että tuolla on kyllä melko paljon esimerkiksi K18 vitsejä ja muutakin materiaalia, mistä aloittelevakin mielensäpahoittaja pystyis jo kivasti pöyristymään.
Olisiko aihetta löysätä vähän ruuvia tuon ketjun suhteen vai halutaanko rajata vitsit ala-asteen Kumpi ja kampi tappeli -tyylisiksi?
Yritin poistaa viestin, mutta en ole varma osasinko, @ylläpitäjät voi varmaan hoitaa jos koette, ettei voi jäädä näkyville.
Meni vissiin itseltäni hyvä vitsi ohi. Paha sanoa mitään, kun ei ollut enää luettavissa.
Tuota “rasismia” aloin miettimään. Onkohan enää perisuomalaiset vitsit ruotsalaista, venäläisistä jne. sallittuja. Ja blondivitsit sattuu feministeihin. Pitäiskö kertoa vain miehisistä “blondeista”. Hmm. nykyään kaikki alkaa olla niin vaikeaa, kaikki on jotenkin “pumpulissa”.
Mä sain aikanaan kirjoituskieltoa vitsiketjusta, kun käytin ihan yleisesti suomen puhekielessä olevaa nimitystä eräälle maassamme asuvalle vähemmistölle. Termiä voisi verrata sanaan “saamelainen”.
Tuo oli kuulemma kuitenkin rasistinen ilmaisu. Toki tämän jälkeen olen nähnyt samaa termiä käytettävän täällä useasti ilman liputuksia. Nämä on vähän näitä. Joskus osuu jonkun silmään ja joskus ei. Tasan nämä ei tule koskaan menemään ja se on ihan ok.
Tätä mää just tarkoitin. Kohta puhutaan enää henkilöistä ja adjektiivejakaan ei oikein voi käyttää, koska korostaa pian jotain piirrettä, josta joku ei pidä.
@Oijennus, näinhän se menee, välillä osuu, välillä ei. Vahvasti jo eteenpäin menossa, en jää näihin rypemään. Jos tyyliin kerran vuodessa joku liputtaa, ni ei se huonosti keskimäärin mene.
Palauttakaa nyt tuo @Ioni n lähettämä viesti tai siirtäkää se toiseen topiciin. Ehän tässä oo mitään järkeä, kun kaveri asiallisesti kysyy, niin täällä äijät kyttää dormi liipasimella, että saadaan päteä.
Sama kävi aikanaan itsellekin ja jätin vitsit sen jälkeen sikseen. Nykyajan loukkaantumisyhteiskunnassa ei edes vitsit enää kelpaa ellei ne kerro pelkästään valkoisista heteromiehistä. Näin sitä ns. viatontakin hassuttelua ja huumoria kitketään pois. Ehdin nähdä vitsin ja ajattelin heti että kyllä siitä joku lipun laittaa koska oli hieman vastaava mistä aikanaan itse jouduin viestinpoistoon. Kai se nykypäivänä on vaikeaa se rajanveto mitä saa sanoa ja mitä ei.
Kiitos @Messi, mutta parempi antaa olla vaan. En halua, että sinut sotketaan tähän mukaan. Olet kuitenkin äärimmäisen arvokas kirjoittaja tälle forumille. Pakko vaan hyväksyä, että ne joilla on valta saavat päättää. Olisin ollut halukas osallistumaan poliittisiinkin keskusteluihin, koska oman taustani vuoksi koen niihin olevan enemmänkin annettavaa, mutta se on suljettu yhteisö ja asia sillä hyvä. En tiennyt missä kysyä, joten haun avulla sitten kommentoin siihen ketjuun jossa siitä oli maininta. Oma virheeni ettei kysymys liittynyt suoraan ketjun avaukseen.
Peruit viestin aivan oikein. Kun peruit viestin, lippu ei vaikuta ainakaan suoraan mihinkään. Turha jäädä sitä märehtimään. Jos muistat, vitsit-ketjun tarpeellisuutta on aiemminkin mietitty. Vitsien vuoksi Googlelta voi tulla helposti palstalle “lippua”. Sen takia rasismilla flirttailut poistetaan. Ollaan kuitenkin jääkiekkopalsta, ei vitsipalsta.
Jos porukka ymmärtäisi useamminkin perua viestinsä ja reagoisi lipun syyhyn, eikä vetäisi kilareita itse lipusta, palsta olisi parempi paikka.
Google ei ilmeisesti osaa katsoa oikeita “avainsanoja”, mutta vitsejä suurempi ongelma täällä tulee jatkossa olemaan politiikka. Itselleni riittäisi pelkkä jääkiekkopalsta. Kavahdan sitä, että tästä tulisi jonkun poliittisen agendan pelialusta. Meilläkin kun taas vaalit lähestyy…