Liputuksesta ja yhteisön valvonnasta

Jotenkin musta tuntuu että Messillä on maalivahdin kuohuva tempperamentti joka kiehahtaa kokiessaan vääryyttä, oli se sitten aiheesta tullutta tai aiheetta tullutta palautetta. Tää ihan vaan tämmösenä pilipalitsykolookina sivusta seurattuna huomiona. Ei pahalla.

1 tykkäys

Aika usein Messin viestit liputetaan aivan turhaan. Joillakin vaan on pinna kireellä ja katkeria jostakin. Älä välitä Messi, oot hyvä äijä :muscle:

1 tykkäys

Tämähän on foorumi, jonka sääntöjen noudattamista valvovat periaatteessa jäsenet. Tämän vuoksi syntyy myös aina riitoja siitä, miten erilaisia viestejä “duumataan” ja “tulkitaan.” Käsittääkseni kaksi kertaa pitää sama viesti liputtaa, jotta se piilotetaan. Tämä siis tarkoittaa ainakin näennäisesti sitä, että sisältö on ollut useamman kuin yhden mielestä kyseenalainen.

Lähtökohtaisesti kuitenkin käyttäjävetoisuus ja käyttäjät valvomassa sääntöjen noudattamista on jokaiselle nettiympäristölle haaste, koska se pelikirja on jokaiselle oma. Minä en esim. varmaan ikinä liputa yhtäkään viestiä - olivat ne asiallisia tai ei. Puutun yleensä erimielisyyteen enemmän verbaalisesti ja vastaan viesteihin kuin alkaisin liputella. Uskoakseni minunlaisiani käyttäjiä on paljon, jotka eivät liputtele ollenkaan.

Tämä on myös aina syy siihen, miksi nämä aiheuttavat paljon tunteita, kun se on aika subjektiivista, mikä liputetaan ja mistä tykätään. Parasta on se, että yhteisön piilottaman viestit ovat usein vielä tykättyjä. Tämä tekee tästä entistä vaikeampaa. Paras on siis vaan ottaa liput vastaan sellaisenaan, tulivat aiheesta tai ei. Olen itse aika usein eri mieltä minulta poistetuista viesteistä, mutta eipä sillä kai ole merkitystä.

2 tykkäystä

Tämä taas ei tarkoita sitä, että viesti olisi huono, asiaankuulumaton tai jotain muuta negatiivista.

Mielestäni tuota pitäisi nostaa kahdesta esim. vähintään viiteen liputukseen ja vasta sitten piiloon.

1 tykkäys

Liputus-viestiketjussa @rizka kertoo, että käyttäjien liputuksia tarvitaan kolme. Mutta jo yhden jälkeen valvoja voi käsitellä sen.

2 tykkäystä

Tuossa kauden “tiukimmilla” hetkillä lippujen määrää laskettiin kahteen lippuun, mutta nyt on palattu kesän kunniaksi kolmen lipun linjaan.

Verrattuna moneen muuhun palstaan täällä on annettu ihan hyvin tavalliselle käyttäjälle mahdollisuuksia vaikuttaa palstan linjaan. Viestien liputus, ketjujen piilotus, mahdollisuus antaa palautetta suoraan ylläpidolle (johon pyritään myös vastaamaan) ja viimeisimpänä VIP- käyttäjien mukaan ottaminen palstan kehitykseen.

Kyllä se niin menee, että palstan luo lopulta käyttäjät eli juuri sinä joka luet tätä viestiä. Pidetään palsta siistinä ja viihtyisänä :slight_smile: .

8 tykkäystä

Kauden ensimmäisellä kierroksella nähtiin SaiPan C.Kunykin taklaus KooKoon M.Keräseen, josta syntyi varsin kärkeväksi yltynyt keskusteluketju.

SaiPan Cody Kunykin taklaus KooKoon Michael Keräseen 08.09.2017

Tunteiden voimakkaan kuumenemisen tekee erikoiseksi se, että kyseessä ei ollut Tapparan eikä vieraskannattajiemme joukkueen peli ja keskustelu lähti silti lapasesta.

Nyt kauden alettua on hyvä muistaa, että meillä on (verkkoyhteisöksi) aika korkeat tavoitteet sisällön ja käyttäytymisen suhteen, eli niin sanottu sääntöpykälä §0.

Viimeiltaisella ei ollut mitään tekemistä sivistyneen keskustelun kanssa. Tässä vaiheessa onkin hyvä kaikkien kerrata palstan säännöt: Säännöt ja UKK - Tappara.co

Asiasta on keskusteltu @valvojat kesken ja lisäksi Mestari-käyttäjien mielipidettä on kuultu. Tältä pohjalta tehtiin seuraavat päätökset:

  • Yksi käyttäjä poistettiin pysyvästi yksimielisellä päätöksellä.
  • Toinen käyttäjä poistettiin pysyvästi enemmistön päätöksellä.
  • Tapahtumaketjun jälkipyykistä annettiin yksi lyhyt pelikielto.
  • Ja pisteeksi i:n päälle annettiin vielä yksi varoitus.

Pysyvästi poistetuilla oli jo aiemmilta kausilta reilusti kurinpidollista historiaa.

Tiedoksi kaikille: @luottamustaso_0

13 tykkäystä

Ihav vaan uteliaisuuttani asioiden ilmaisemisesta, tarkoittaako tuo nimimerkin yhteydessä ilmaistu “hyllytetty noin maailmanloppuun* asti” kirjoitusoikeuksien poistamista, vai onko se kenties tapa ilmaista toistaiseksi, määräaikaisen sijaan?

*oli siellä joku päivämääräkin, mutta luulen ettei Suomea enää ole, tai ainakaan pelata jääkiekkoa enää tuolloin, tai varmasti Tappara on jo julistettu pysyväksi mestariksi.

1 tykkäys

Miten muuten huomataan jos kyseiset kaverit tulevat toisella nimimerkillä sisään?

Sitä ei kannata kertoa, että eivät opi kiertämään valvottavia asioita.

Useammalla eri tavalla tuota on mahdollista valvoa.

1 tykkäys

En nyt ulkoa muista Discoursen englanninkielisiä termejä estoihin, mutta Hyllytys (Suspended?) estää sisäänkirjautumisenkin. Lisäksi on Esto, jolla voidaan hiljentää käyttäjä, mutta hän pääsee silti sivustolle sisään.

1 tykkäys

Oisko mahdollista mainita nimimerkkejä, ainakin noiden pysyvästi poistettujen? Ihan mielenkiinnosta, eikä tarttis sit ihmetellä ku joltain käyttäjältä ei pukkaa uusia kirjotuksia.

2 tykkäystä

Aika helppo nuo on selvittää.

1 tykkäys

Ite rehellisesti myönnän että sain varoituksen, ja pyydän kaikilta nöyrästi anteeksi.

Koskee siis .co alusta tähän päivään.

10 tykkäystä

@Jupe ja @Jasperi. @Donizimo menetti ainakin mestari tittelin myös. Liekö liputuksien takia.

2 tykkäystä

Kyllähän nuo löysi, mutta ihan yleisenä linjauksena mietin että samahan ne olis kertoa, kun ei se mikään salaisuus ole.

1 tykkäys

Ollaan oltu sillä tavalla kohteliaita, että muistaakseni suunnilleen aina (varmaan joku poikkeus löytyy) on puhuttu vain käyttäjistä, nostamatta nimimerkkejä enää framille poiston jälkeen.

3 tykkäystä

Jos ei Liigan pelaajien kurinalaisuus ole oikein riittänyt taklauksissa, niin ei mene vahvasti täälläkään. Jälleen yksi pelikielto annettu taklaukseen liittyvästä asiattomasta kommentoinnista.

13 tykkäystä

Täällä päätöksiä ei sentään vatvota päivätolkulla.

22 tykkäystä

Täysin asiaton ja oikeastaan aika pitkälti aiheeseen liittymätön viestini liputettiin tuolla yhdessä ketjussa jostain itselle mysteeriksi jääneestä syystä.

Pitääkö minun tehdä asialle jotain vai katoaako viesti ajan myötä itsestään johonkin internetin syövereihin?