Lupaukset vuodelle 2018

Lupaan olla entistäkin minääni positiivisempi ja lopettaa turhan murjottamisen Tapparan hävitessä tai pelatessa huonommin kuin kuin omat liian rajut odotukseni edellyttivät😁!!

2 tykkäystä

Lupaan olla edelleen polttamatta, viimeisestä sikarista on nyt reilu 10 vuotta, toki jos tulee varpajaiset, häät tai vastaavat niin juhlan kuniaksi voin sen yhden polttaa jos tarjotaan, ei ole kyllä mitään toistaiseksi tiedossa.
Painon pidän alle 100 kilon ja tavoittelen alle 90 kilon pääsyä, kaljasta en luovu.

2 tykkäystä

Olen joka vuosi asettanut joitain tavoitteita uudelle vuodelle. Sellaisia tavoitteita, joiden täyttyminen on mahdollisuuden rajoissa, jotta ne eivät jää pelkiksi lupauksiksi. Pari vuotta sitten päätin esimerkiksi muuttaa kahvinjuontitapojani (kahvia kului silloin se pannu päivässä) ja se onnistui Charles Duhiggin Tapojen voima -kirjan avulla melko helposti. Viime vuoden yksi tavoite oli alkaa syödä aamupala joka aamu, sillä olen aina ollut hieman mattimyöhäinen ja sekin onnistui suht hyvin, joskaan ei täydellisesti. Rutiineja en saanut edelleenkään täysin kuntoon, vaikka aamupala tuli mukaan, joten siitä on hyvä lähteä uuteen vuoteen.

Tavoitteet vuodelle 2018:

  • Säännöllisten arkirutiinien saavuttaminen hyödyntäen joululahjaksi ostamaani Philips Hue -älyvalaistusta herätyksessä: Asunnon valot kirkastuvat hiljalleen täyteen kirkkauteen (kirkasvalolampun tavoin) joka aamu samaan aikaan ja himmenevät illalla luoden luontaisen rytmin riippumatta vuodenajasta.
  • Samalla tavoitteena on unirytmin ja unen laadun sekä määrän optimointi älyteknologioita apuna käyttäen.
  • Ylittää vuoden 2017 liikuntamäärät kk-tasolla. Apple Watch on kerännyt dataa aktiivisuudestani lähes koko viime vuoden ajan, joten nyt tavoitteena on ylittää viime vuoden tasot ja saada tavoiteympyrät päivittäin täyteen.
  • Ylittää alkoholittomien jaksojen määrä viime vuodesta. Olin 3,5kk kokonaan juomatta, joten otetaan nyt tavoitteeksi 4kk.
  • Tuplata kotona laitetun ruoan määrä. Tätä tavoitetta auttaa uuden asunnon sijainti lähempänä suuria ruokakauppoja ja kauempana pikaruokarafloista. Kiinalainen on ollut turhan helppo ratkaisu, kun on rysähtänyt kotiin klo 20 maissa työpäivän ja kuntosalin jälkeen :grinning:
  • Lukea joka ilta tunnin ajan jotain kirjaa, sillä tämä rutiini on ajoittain jäänyt.

Nämä tavoitteet alkakoot huomisesta eteenpäin.

6 tykkäystä

Ei ole kokemusta mistään näistä eikä vastaavistakaan. Tarvii johonkin ajatuksella tutustua.

En luvannut tälle vuodelle mitään uutta, kunhan jatkan vanhaan malliin.
Lupaus vuodelle 2017 oli etten juo yhtään kaljaa hallilla ja se piti.
Vuoden vaihteessa tuli kolme vuotta täyteen tupakatta. Tästä olen erityisen tyytyväinen ja jatkan sitäkin.

6 tykkäystä