Tai Kari Peitsamo…
Peitsamo about 40 levyä ja Dave vähän alle 30kpl.
Mites ne mestaruudet… 8-0 sille isoveljelle…
Kuitenkin, Daven ja Peitsamon kaikkien sen jälkeen julkaistujen levyjen omistajat mahtuisivat hyvin Hakametsään.
Olen kyllä ostanut itsekin molempien levyjä, mutta tiedän että ne eivät ole myyntiluvuiltaan huimia. Kuvastaa Ilveksen viimeistä reilua kolmeakymmentä vuotta.
Saako Dave seuraavan hitin ennen Ilveksen mestaruutta? Saa nähdä
Olin joskus Doriksessa laarilla kusella ja Dave oli vieressä. Alkoi kertomaan kuinka kaikki Suomessa myytävä kissanruoka on tehty kenguruista. Ravistelin nopeasti ja pakenin paikalta.
Dave kuitenkin löysi meidän pöytään ja alkoi kertoa, miten tämä tapahtuu. Jouduimme hätistelemään legendan pois.
Olet koiraihmisiä enemmän?
Dave on taitelija ja persoona.
Olen myös istunut jokusia kertoja samassa pöydässä.
Mä oon joskus herännyt Pyynikillä siinä vanhassa kulkutautisairaalassa kun oveen koputetaan. Menin avaamaan, vaikka kovasti ihmetytti et kuka koputtelee sunnuntaiaamuna klo 7:30. Oven takana oli hattupäinen ja harittavakatseinen mies.
-Moi. Mä oon Limppunen, ja Joe sano et sulla olis täällä venäläistä kaljaa.
-Joo, onhan mulla.
Olin ostanut siperialaiselta kollegalta muutaman laatikon naapurimarkkinoilla myytyä Nikolaita.
-No kato meillä on miedot lopussa, niin josko haluisit ottaa vähän sitä kaljaa mukaan ja tulla tonne sit meidän kanssa juomaan ukrainalaista vodkaa ja kuunteleen amerikkalaista kantria? Olis internationaali tunnelma.
-Tottakai tuun. Normipäivä huomenna.
Oli ihan hyvät kemut.
Taas on pakko todeta että ihmisillä on liikaa aikaa.
Onhan tuo ihan yleistä tietoa, että 88 viittaa valkoiseen ylivaltaan, mutta vaikea uskoa, että jotkut OIKEASTI luulisivat, että Ingman haluaisi tähän viitata jäätelöpaketissaan. Toki jonkun paremman nimen voisi keksiä. Toisaalta jos halutaan korostaa sitä, että jäätelöä on jo 88 vuodesta tehty, niin minkäs teet.
No jos sinä yhdistit ihan esimerkkinä Kyle Platzerin pelinumeron Tapparassa valkoiseen ylivaltaan niin voimia sinulle.
Ei nyt ollut kyse minun mielipiteestäni. Sanoin vain, että se on aika yleistä tietoa. Mutta ei, en ikinä yhdistänyt Platzeria valkoiseen ylivaltaan, älä huoli.
Onkohan menossa joku testi, kuinka pitkälle voi asioita viedä?
Ei kukaan oo kumminkaan kiinnättänyt Helly Hanseniin mitään huomiota. On tää maailma mennyt kyllä “hiukan” vinoon.
Itse en ikinä yhdistä 88 natseihin.
88:sta tulee vain ja ainoastaan mieleen yksi nuoruuden idoleista:
Ingmanilla töissä joku joka ajattelee samanlailla.
Natsilarppaajat on kyllä tyhmää sakkia. Valitettavasti vaan se toinen puoli, joka näkee natseja siellä ja natseja täällä ja haluaa sen takia kieltää aina milloin mitäkin, on vielä kaksi kertaa tyhmempää. Ja sitten ne saa vielä palstatilaa ja levittävät sitä typeryyttä yleiseen tietoisuuteen, kun muuten se jäisi noiden alkuperäistyperysten sisäpiirileikiksi.
Ei ole yleistä tietoa muiden kuin twitterin käyttäjien keskuudessa.
Natseja siellä, natseja täällä…natsit nukkuu larppaajiensa olkapäällä!
Ei tää enää edes hatkauta suuntaan eikä toiseen. Vielä ei ole löytynyt pingviiniä joka syö eskimo jäätelöä pelipaita päällä jossa on selässä numero 88. Onneks tänään pelataan kiekkoo.
Jäätelö on ollut Ruotsissa myynnissä 1964 vuodesta saakka ja on edelleen siellä suosittu.
Unilever maailman suurimpana jäätelönvalmistajana tuskin lähtee leikkimään tuotemerkeillä tarkoituksella. Vähän taidetaan nähdä mörköjä nyt siellä, missä niitä ei ole?