En olis millään uskonut, että tuommoinen “pikkuisen” vioittunut, hioutunut raide pysäyttää koko Suomen kaukoliikenteen. Onpas nämä valtakunnan rautatiekuljetukset kovin haavoittuvia.
Ei sentään mikään Newnew Polar Bear ankkureineen ollut asialla. Tarvittiin vain yhden veturin hieman räväkämpi sutiminen.
Joku kuitenkin luulee, että olen natsien kaikkialla näkijä, joten sanotaan: en ole. Mutta kyllä minä ainakin tiesin, että 88 on uusnatsien käyttämä symboli – ja olen tiennyt kauan. Sikäli ainakin luulin, että se on yleistietoa.
Ja sanotaan nyt vielä sekin, että en ajattele noiden jäätelöiden olevan natseja.
Selittää sen, että oli minullekin kokolailla uusi juttu. Kuitenkin olen aika tarkkaan tutkinut historiaa (ml. Kolmas Valtakunta) jo vuosikymmeniä. 88 oli minulle tuttu vain WW2:sta saksalaisten monikäyttöisenä tykinputkena.
Oppia ikä kaikki, mutta näköjään tietyistä nykyhetken “trendeistä” tiedän hyvin vähän. No, sainpa itselleni ainakin alibin. Olen taatusti hyvien puolella.
Pesukarhun kuvat vaatteissa ja Afrikantähden pelaaminen ovat takuuvarma menolippu pahisten puolelle. Rastoista ja saameilaispuvuista nyt puhumattakaan.
No, niin. Jos koetin keventää tunnelmaa, niin jäinpä sitten itse kiinni. Tunnustan jopa raahanneeni Afrikan Tähden matkaversion mukanani Kapkaupunkiin pelatakseni siellä.
Lautapeleissä en ole päässyt eroon Afrikan Tähdestä. Sitten taas Monopoli on aina ollut pakkopullaa. Voisko sen pitää salaisuutena…
Entäs sitten Monopoli, jossa ihannoidaan kapitalismia köyhät kyykkyyn -periaatteella? Ja yleensä lautapeleissä nuorin saa aina aloittaa. Millaista ikäsyrjintää!
Kun Paul Otlet Paul Otlet – Wikipedia
aikoinaan kehitteli teoriaa informaation nopeasta levittämisestä, australialaisen putkarin videoiden katsominen Suomessa tuskin oli tärkeysjärjestyksessä kovin korkealla
En tiedä, oliko totta vai satua, mutta Zone of Interest elokuvassa komendantti Hössin talon katuosoite Auschwitzissä oli joku B-Straße 88. Nyt se pisti silmään, kun täällä on minuakin valistettu.
Olin vuosia sitten silminnäkijänä kolarissa, jossa olivat osallisina mopoauto ja henkilöauto. Mopoauton kuljettaja teki ajovirheen, joka johti kolariin, mutta henkilöauton kuljettaja oli ilmeisesti aika sekaisin muuten. Ainakin hän oli paikan päällä silminnähden tillin tallin.
Postiluukku kolisi ja syyttäjä vaati minua käräjille todistamaan. Niille, jotka eivät ole vastaavaa kirjettä saaneet: sinne on mentävä. Kirje oli pitkä, ja se koostui lähinnä niistä hirveyksistä, mitä henkilölle tehdään, jos hän ei saavu paikalle – päättyen julkiseen teloitukseen teilaamalla Ilves-Saipa-pelin toisella erätauolla. No, leikki sikseen.
Olin siis odotushuoneessa käräjätalolla lukemassa kirjaani, kun viereen istui hyvin pukeutunut herra teini-ikäisen miehenalun kanssa. Ymmärsin, että siinä olivat mopoauton kuljettaja ja sen omistaja. Vaihdoimme pari ystävällistä sanaa, mutta sitten mies töksäytti: “niin, sä olet tullut sitä narkkaria puolustamaan? Oletko itekin joku narkkari?” Menin aivan lukkoon, enkä saanut sanaa suustani. Jos olisin saanut, olisin kertonut, että olen syyttäjän todistaja, minulla ei ole mitään intressiä tilanteessa enkä todellakaan voi jättää tulematta. Herra kuitenkin innostui tästä, nousi seisomaan ja alkoi huutaa kaikenlaista solvausta meikäläiselle. Tässä kohtaa oikeussalista tuli joku viemään kaksikon sisään saliin.
Ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin, että miten tämä on mahdollista. Millä logiikalla syytetty ja todistaja voivat päätyä vierekkäin istumaan valvomatta odotushuoneeseen? Varmaan ajattelivat, että ei tämmöisessä tilanteessa nyt kukaan suutu, mutta minusta se ei aivan riitä.
Helppohan siinä on pistepörssi voittaa, kun käy heittämässä pari ekstrapeliä jossain toisessa porukassa. Muutama muukin näköjään vetänyt muutaman ylimääräisen matsin. Vai mahtaako taulukko elää jo tulevaisuudessa, kun pisteitäkin on ropissut vaivihkaa lisää eilisen jälkeen.
Sori, kun lainaan hieman vanhaa viestiä, mutta Kenguru on sekä kissojen, että koirien ruuissa suosittu raaka-aine. Varsinkin allergisille kissoille/koirille tuo sopii hyvin proteiinin lähteeksi. Onhan tuota myös kaupattu kesämarkkinoilla hampurilaissämpylän välissäkin jo jokunen vuosi.