Mediapeli - Tappara mediassa 2017-18

Ihan hirveesti en jaksa tämän tekstin kritisointiin energiaa laittaa, mutta musta tää on jotenkin omituinen nouto Kiekkoareenalta. Tässä on hyvät pointtinsa, mutta myös asioita, jotka on lähinnä kuumaa ilmaa. Esim. Kolomatiksen piti olla ennakkoon hyvä. Jälkikäteen on tietenkin näyttävämpää kritisoida. Myös Da Costan esiinnostaminen on omituista, koska alla oli hyvä kausi Mestiksessä. Tollasia hakuja tekee kaikki Liiga-joukkueet, eikä ne aina onnistu. Kai hänet otettiin tähän juttun, koska on ulkomaalainen.

Mun puhetta tässä vesittää se, että silloin kyseenalaistin Da Costan hankinnan.

Olisi nyt nostettu esiin edes Jeff Ulmer, jonka kohtalo eniten Hamiltonia muistuttaa. Tai no perkele, Ulmer teki 6 ottelussa 2+3=5. Ei vaan riittänyt vaikka suht isossa roolissa taisi saadakin vaikuttaa. Myös Ulmer oli ollut alkukauden pelaamatta. Samaan pelaamattomien sarjaan menee Dale Clarke, joka kuitenkin pelasi kauden loppuun meillä.

Pääsääntöisesti me ollaan kai hankittu ihan hyviä ulkomaanapuja, vaikka tälle kaudelle ei ihan ole natsannut. Joskus se vaan menee niin. Ehkä tässä artikkelissa olisi pitänyt keskittyä enemmän kesken kauden hankittuihin ukkoihin, eikä näin laajasti ulkomaalaishankintoihin.

7 tykkäystä