Laitetaan tännekin
Mitä Tapparalle oikein tapahtui? Eilisen dynastia on yhtäkkiä vain raikas tuulahdus menneisyydestä!
Laitetaan tännekin
Mitä Tapparalle oikein tapahtui? Eilisen dynastia on yhtäkkiä vain raikas tuulahdus menneisyydestä!
En jaksa. En jaksa noiden ääniä. En jaksa näitä samoja puheita, joita on nyt kuunneltu kolme vuotta, kun keksivät, että Tappara onkin perseestä, kun nöyryytettiin HIFK:iä finaaleissa. Sen jälkeen pelkkää paskaa. Tossa on varmaan ihan valideja pointteja, mutta ei vaan jaksa. “Tunne puuttuu”. Tapparan yksi kulmakivistä. Se edes ole mikään argumentti.
Eihän nää edes muista, mitä mieltä ne on joskus olleet.
Toi Nyqvisti vai mikä ikinä onkaan voisi keskittyä siihen Telian pestiinsä, koska hänen työnsä laatu kärsii, kun koittaa tehdä liikaa. Liian monta hellaa ja uunia päällä samaan aikaan.
Kuuntelussa Suplasta Rantasen ja Nyholmin Total hockey forever -podcast. Siellä lyödään Rautakorpea ja Tapparaa, osittain toki aiheesta, osittain aiheetta. Tuli vahva tunne, että uusi “Pekka Jalonen ja hatullinen paskaa” -tuomio on tullut.
Itse en ennen huomista ehdi ja jaksa tuota kuunnella. Voisiko joku laittaa vaikka ranskalaisilla viivoilla mitä Tapparasta kaivetaan. Tuossa oli jo mainittu:
Liikkuvuus
Intensiteetti
Ei tässä paljoa olla kyllä Tapparan pelejä katseltu. Samasta paskasta puhutaan vuodesta toiseen, pakit peruttelee ja viisikkoa kasaan ennen kuin lähtee hyökkäämään jne… Virheitä ei saa tehdä kuten Simontaipaleen kohdalla nähtiin, toista se on muualla.
Haha. Nyholm ehdotti et miksi Tappara ei vain pelaa yksinkertaisesti ja lyö kiekkoa päätyyn dump and chase tyyliin.
Tai siis siinä vaiheessa kun keksivät että kestomenestyvä Tappara alkoi ärsyttämään kaikkia muita kun Tappara-faneja ja Tapparaa dissaamalla saa klikkejä.
Lisäksi tuossa näkyy Rantasen vanhat antipatiat. Eihän ne ole yhtään kriittisiä toiselle kestomenestyjälle, Kärpille. KooVee:n miehenä Rantasen etenkin vaikea löytää mitään positiivista Tapparasta.
Total Hockey Foreverin edellinen lähetys ja mietteitä :
Dump n chase kiakkoo isossa kaukalossa ja yleisesti taitamattomimmilla pelaajilla
Tappara on pelannut jo 20-vuotta Trap-kiekkoa, ja oikeastaan koko ikänsä. Se on Tapparan DNA.
Luokka : Kärjistys
-Ei ole pelannut pelkkää trappiä putkeen tuota aikaa. Voisin/voitaisiin luetella kausi kerrallaan millä tyylillä Tappara on pelannut. Tapolan aikaan se Trap oli paras, mutta kovin unohdetaan se, kuinka Tappara hallitsi kiekollisesti pelejä, ollen usein todella raikas. Nythän pelistä puuttuu järjestelmällisyys ja tasaisuus aka robottimaisuus. Tämä voi olla sellaisenkin seikan tulosta, että Rautakorpi pyrkii ilmeisesti antamaan pelaajille vapauksia ja uudistumaan. Sekoilut omissa, rakennettomuus, etäisyydet etc.
Tätä edeltävässä lähetyksessä arvosteltiin : missä Tapparan kasvatit ellei Lainetta ja Barkovia lasketa. Ei sitten lasketa.
Tapparan pelillisistä murheista olen osin samaa mieltä, esim etäisyydet, ohi höntyilyt ja ajoittainen passiivisuus. Kyllä ärsyttää joskus itseänikin.
Oikeastaan revitään joku termi koko kontekstistä ja kärjistetään kärpäsestä härkänen, jotta saadaan suollettua sisältöä. Tappara ja inhorealistinen peli lienee trademark heille.
Muuten ihan ammattitaitoisten ja viihdyttävien Herrojen ohjelmaa vaivaa harmittavan usein :
Liigakin oli aivan kammottava sarja jonkin aikaa sitten, kunnes kehuttiin kuinka mahtava määrä poikia täältä tuonne ja tuonne kasvatettiin. Tai haikarahan ne P-Amerikkaan lennätti.
Missä Petteri Sihvonen ja Samuel Savolainen on valtamediasta, onko tämä THF ainoita kiekko-ohjelmia julkisissa eettereissä. THF:n taso on laskenut roimasti*
Tuli vähän pitkää pötköä nyt, mutta alkoi kyllä kieltämättä vähän ärsyttämään puusilmäisyys.
Loistavaa, että arvostellaan. Lyökööt vaikka kuinka paljon sontaa tuulettimen. Sitten on keväällä viihdearvo tapissa kun nää Vesa Nyholmit ja Tuomas Sihvoset ja Samuel Hiitelät keksivät kilpaa meriselityksiä Tapparan menestykselle. Jokainen ”tietäjä” selittää kuinka asia oli havaittavissa/ ennakoitavissa / tiedossa.
Lopulta Solmu tulee sanoon, että tämän mediakritiikin takia Tappara otti onkeensa ja alkoi voittamaan.
Pidin kyllä THF ohjelmasta viimevuonna, mutta nyt muutaman ohjelman kuulleena, ei oikein tällä kaksikolla lähde. Yllättävän paljon he ainakin ovat unohtaneet siitä, mitä mieltä he olivat jääkiekosta viimekaudella.
Minusta on lähtökohta, etteivät herrat tuossa ohjelmassa ole perehtyneet Tapparan peliin ja tilanteeseen yhtä syvällisesti kuin täällä useat käyttäjät. En itse jaksa yleensä kuunnella herrojen radio-ohjelmia runkosarjan aikana. Ohjelmassa oli periaatteessa mielestäni joitakin oikeansuuntaisia ja mahdolliselta tuntuvia havaintoja mutta siinä liikuttiin herroille tyypillisesti asetelmallisissa, asenteellisissa ja yleistävissä tunnelmissa. Näin tapahtuu, koska heillä on vahva oma lähtökohta-agenda ja peli-ideaali, joka ei liity suoraan liigakiekkoon vaan NHL:ään ja pienen kaukalon peliin.
Kuitenkin Tapparan DNA:n, pelaamisen kaavojen ja -kulttuurin sekä eräisiin pelinopeutta sivuaviin näkemyksiin voi osittain yhtyä. Syyt, asioiden keskinäinen järjestys ja tulevaisuus eivät tulleet syvällisesti käsitellyksi. Ohjelman ensisijainen tavoite vaikutti olevan viihdyttää oletettua kuulijaa ja toissijaisesti käsitellä Tapparan pelaamista tällä kaudella.
Ei varmasti ole yhtä perehtynyt kuin väki täällä. Tekevät kuitenkin tunnin ohjelman työkseen. Luulisi, ettei siinä vaiheessa voi millään väittää, että Tappara pelaa samanlaista peliä kuin 3 vuotta sitten. Tai sitten mää ymmärrän jääkiekosta vähemmän kuin luulin.
Ei suoraan vastauksena sulle alkua lukuunottamatta.
MM-kisoista tulee Rantanen-Nyholmilta neutraalimpaa tarinaa kuin liigakiekosta. Liigakiekosta, ja aivan erityisesti Tapparasta, puhuttaessa heillä lähtee aika automaattisesti tämä NHL-moodi päälle. Tämähän pitäisi ottaa kunniana täällä, että lähdetään NHL suuntaan vertaamaan jotenkin kaavamaisesti. Mutta kyllä mielestäni on totta, että Tapparan pelitavan muuttaminen ei ole maailman yksinkertaisin asia. Työtä vaativa prosessi se on ollut ja on edelleen mutta tapparalaisuuden ytimessä onkin mielestäni nimenomaan se: työ. Ei trap-kiekko. Sen kyllä sanon kunnianosoituksena nykyjoukkueella ja erityisesti Rautakorvelle, joka on lähtenyt ratkaisevasti muuttamaan itse synnyttämäänsä pelitapaa aivan toisenlaiseksi.
Minua ärsyttää eniten se, että Rantanen ja Nyholm puhuvat niin paljon toisilleen. Keskenkasvuinen tapa tuottaa puhetta radioon.
Pyyhkeitä saadaan. Rautakorpi ei pärjäisi SaiPassa.
Tätäkään en ole ikinä ymmärtänyt, Rautakorven heikkoutena nähdään, kun hänellä aina kova rosteri. Omat ansionsa hankkinut, että voi sellaisen vaatia. Haluaako joku koutsi ehdottomasti heikon porukan, jota valmentaa?
Heh, olen jo pitkään odottanut milloin Kiukaassa otetaan Rautakorpi käsittelyyn.
Mutta asiaahan tuossa on. Nuo SaiPa heitot nyt on vähän, no ohkaisia tuollaisenaan. Pohtiva tietää varmasti itsekin että pikkuseuran valmentaminen on jossain määrin erilaista mitä ison seuran. Tavoiteet on erilaiset + paineet valmentajilla ja pelaajilla.
Rautakorpi ei ole ikinä suostunut valmentamaan mihinkään, jossa ei saa sellaista joukkuetta, jonka hän haluaa.
Se on Rautakorven ansio, mutta tuohan nyt oli ihan perussihvoslaista lätinää. Kun jääkiekko ei nyt vaan ole noin yksinkertaisesti analysoitavissa kuin Sihvonen väittää. Pelitapa on aina suhteessa yksilöihin, esitykset on aina suhteessa yksilöihin. Ottakaa Kärppiin maalivahdiksi Jussi Olkinuora viime kaudelle niin eivät varmasti olisi pelanneet finaalissa.
Kaikki tämä on kokonaisuus. Sihvonen käy tuon saman argumenttipatruunansa läpi joka kerta ja tuohan se tyyli, kun on tarkoitus herättää ainoastaan keskustelua. Sihvonen sortuu itse vähän turhan usein samaan kuin se, mistä hän syyttää aika usein Vesa Rantasta. Asiantuntijan (jos sellaiseksi itsensä tituleeraa) pitää ymmärtää analysoida sitä, mitä hän näkee sellaisena kuin se on ja kertoa siitä asioita. Hänen tehtävänään ei ole kertoa sitä, mitä hän haluaa nähdä - ja jos on jotain sellaista, mitä haluaa nähdä niin sitten pitää kertoa, miten sitä tulee lisää.
Sihvonen osaa kyllä puhua kivasti ja asiantuntevasti ja hän jopa osuu siltä osin oikeaan, että Tapparan viisikko levähtelee aika nätisti ja se on myös totta, että Rautakorvella on vahvat preferenssi LEVITTÄÄ VIISIKKOA täysin järjettömästi. Eilen nähtiin, että ylipitkällä viisikollakin voi voittaa Djurgårdenin, jos vastustaja vaan karvaa kahdella tai kolmella - kuten Kärpät.
Tässä Liigassa tosiasiallisesti toinen puoli keskustelua on oikeasti aina se, että tässä Liigassa 14/15 joukkueesta valitsee trapin ja painetta ei anneta kahdella. Sieltä ei leveällä viisikolla tulla ulos - PISTE. Ja tähän samaan miinaan on ajanut Rautakorven lisäksi joku 40 muuta valmentajaa viimeisen neljän kauden aikana. Ja suurin osa näistä “maestroista”, joita aina kehutaan - Kivi jne. ratkaisee asian siten, että “EI KARVATA!”
Sihvosen oma käsitys meidän pelistä tuntuu edelleen olevan puutteellinen. Meidän peli tosin on vuosia ymmärretty niin, että siinä ei kuulu karvata. Ja niin se ilmeisesti Sihvosen mukaan pitäisi ymmärtää edelleen. Ylipäätään itseäni vähän sapettaa nää hienot termit “meidän peli” jne. jne. - Kärpät ei pelaa mitään meidän peliä. He pelaavat kiekkokontrolliin perustuvaa nopeaa tiiviin viisikon peliä, jossa karvataan kovasti - mutta tarvittaessa myös seistään viidellä miehellä boksissa. Uskokaa tai älkää niin nämä ruotsalaiset jengit, jota suomalaiset ihailee vuodesta toiseen niin ne oikeasti voitetaan sillä ylipitkällä venyvällä viisikolla, mutta Suomiliigassa sillä ei voiteta mitään. Ja siihen pitää keksiä joku muu ratkaisu kuin se, mitä Rautakorpi tarjoaa, mutta hän sentään yrittää.
Kusessa ollaan. Lopun alkua.
Eli meidät on lytännyt samana päivänä Tiku&Taku, Johtava ja nyt Täystuhokin. Ei tainnut kukaan katsoa eilistä peliä.
Jaa tämä Jatkoajan hännännosto on joku paskakolumni viime keväältä.
Kun on lopullinen auktoriteetti, niin silloin ei tarvitse.
En ollut edes lukenut tuota Pärnäsen oksennusta aikaisemmin. Onhan siinä kiistaton pointti, mutta kolumnille tyypillisesti perisynti, joka jatkoajassa ajoittain esiintyy.
Pidän silti taitavana kirjoitustyylinä tätä Pärnäsen kuuluisaa kehäpäätelmää. Rautakorpi haisteli jääkiekon uudet tuulet oikein ja lähti uudistumaan. Se oli oikein. Kun tulokset eivät olleetkaan yhtä hyviä kuin aikaisemmin niin olisikin pitänyt jättää uudistumatta.
Kehäpäätelmä: Rautakorpi olisi voinut tehdä ihan mitä tahansa ihan miten tahansa niin tämän kolumnin olisi voinut kirjoittaa aivan samalla tavalla.
Sen lisäksi, että näitä artikkeleita luetaan niin Santtu, Pärnänen ja Sihvonen - tai ainakin heidän esimiehensä - saisi lähettää Rautakorvelle kukkapuskan. Ilman Tapparaa & Rautakorpea jäisi syksyiset kriisikirjoitukset kirjoittamatta eivätkä saisi ollenkaan näin paljon klikkejä.
Tehdään iso palvelus koko mediakentälle eikä linkata mitään Tapparan kriiseistä kertovia artikkeleita tänne, jotta nämä eivät innostu kirjoittamaan niitä vielä lisää. Kriiseistä kirjoitetaan klikkien toivossa ja mainosrahojen vuoksi. Tapparan kriisi on palvelus medialle ja mitä enemmän klikkauksia heille annetaan sitä enemmän siitä kirjoitetaan.