Mediapeli - Tappara mediassa 2018-19

Siis Rantanen ja Nyholm väittävät, että heidän mielestään Tappara on joskus ollut lähelläkään kehityksen kärkeä?

Muistaakseni Tapparan pelitapa on heidän mielestään aina ollut tappavan tylsää, robottimaisen tehokasta ja kaikella tavalla limaista kehityksen jarruna olemista kahvatrappia.

2 tykkäystä

Näinhän se on aina mennyt ja aikamoista kohkaamista tuokin lähetys.

2017 mestaruuden jälkeen Tappara oli Liigan powerhouse. Siis Vesa “KooVee” Rantanen ja Tuomas “HIFK” Nyholm näin väittivät.

2 tykkäystä

Nyholm on ehdotuksensa kanssa noin yhden kauden verran myöhässä. Tappara nimittäin lähti luistelemaan ilman pelikirjaa viime kaudella näihin samoihin aikoihin ja tulos oli taattua huttua. :smiley: Lyhyt on myös toimittajien muisti. Viime kaudella näihin aikoihin Tapparalla oli hyvinkin selkeä vaihe, kun se luisteli ihan hirveästi ja teki hirveän luistelutyömäärän kentän joka osa-alueella, mutta sillä nyt ei luonnollisesti tapahdu yhtään mitään.

Nyholmin kaipaama kiekko ei ole sellaista kiekkoa, jota voi pelata Liigassa, koska täällä on piru vie IFK:n trapit ja muut vastassa joka ilta. Ja kuulitte oikein: IFK:n trappi on yksi pahimmista tässä Liigassa. Toinen jengi, jonka trap on todella vaikea ohittaa on TPS - yllättäenkin näiden joukkueiden fanit valittavat trapista eniten, vaikka ovat “kuin mestarit” kopioineet Tapparan (Tapolan) trapin.

Tapparan luistelussa ei ole mitään vikaa. Luulisi ammattitoimittajienkin huomaavaan noilla kilometreillä, missä ne Tapparan viat ovat.

  1. tiivis viisikko - Rautakorpi tykkää leveästi viisikosta. Kun viisikko on levällään kaikki luistelu menee hukkaan, piste.
  2. puolustuspeli vuotaa keskeltä. Maalivahtipeli ei toimi puolustuksen jatkeena. Tapparalle menee maaleja myös kaukaa.

Siinä on Tapparan ongelmat. Kaikki muu on itse asiassa erittäin säällisellä tasolla ja suhteessa kaikkiin muihin paremmalla tasolla. Kärpät on edellä kokonaisvaltaisessa pelissään, mutta muutoin Tappara on ihan hyvässä vaiheessa. Tapparan kohdalla tulos on ollut julma, koska monet vastustajat on saaneet paljon huonommalla pelillä paljon enemmän pisteitä.

8 tykkäystä

Ainakin ylivoimapelin voi laskea vielä ongelmien joukkoon. Alivoimapeli onkin kai parantunut viime peleissä.

Mutta eipä esim. Pohtiva tästä maininnut. Vaikka kyllä asian varmasti tiesi.

2 tykkäystä

Tps aikoo muokata mustan uuteen uskoon lauantaina. Tämä pitää tietenkin kertoa Iltalehdessä.

5 tykkäystä

Todistan tässä ketjussa teoriaani siitä, että Tapparan alamäellä nautiskellaan suuria klikkimääriä mediassa, mutta vastaavaa iloittelua ei ole havaittavissa Porin Ässien ahdingolla.

Ässät ei ole ollut ainoastaan kriisissä pientä osaa kaudesta vaan ihan koko kauden. Mediahuomio on ollut varsin maltillinen - huomioiden sen, että organisaatio on aivan veloissa ja urheilujohtaminen on ollut useamman kauden surkeaa.

Suomalaista lätkäjournalismia parhaillaan: kirjoitetaan vaan klikkikriiseistä. Ässien ahdingosta ei irtoa samanlaista hilloa kuin Tapparan ja Rautakorven ikiunesta. Ai niin me noustiin jo - sori! Mites muuten - eikö nyt taas huvita kirjoittaa Tapparasta mitään?

15 tykkäystä

Kuuntelin tossa työmatkalla viime viikon Tikun ja Takun tuotokset (THF). Ei sanaakaan Tapparasta. Lähes koko jakso kyllä keskittyi naapuriin, Kivi oli puhelimen päässä. Mikäli tämä hyvä nousukunto jatkuu, niin mielenkiintoista nähdä ja kuulla, miten tuossa ohjelmassa se huomioidaan.

3 tykkäystä

Taku kyllä twiittaili viikonloppuna posiakin. Siis tuon THF:n jälkeen. Vai oliko se Tiku?

@Jussip95 muistelisin, että joku oli tehnyt tästä jossain AMK:ssa jonkun opinnäytetyön, jossa vertailtiin eri joukkueiden saamaa mediahuomiota ja sitä, miten se mediahuomio suuntautuu. Muistaakseni metodina oli sisällön analyysi ja ihan konetekniikalla käytettyjän sanojen prosentteja eli ns. positiiviset vs. negatiiviset. En kuollaksenikaan muista, kuinka tää oli jakautunut, mutta jos joku opiskelee jotain yliopistossa niin tuossa olisi hyvä graduteema jollekin. Ruvetkaapas vähän pöllyttään tätä suomalaista lätkämediaa ja katsokaa, miten mediahuomio jakautuu positiiviseen ja negatiiviseen.

Oma mahatuntuma (Ville Nieminen kiitos tästä mielikuvasta) on se, että tiettyjen joukkueiden kohdalla kirjoitetaan ainoastaan negatiivinen, mutta positiivinen kirjoitetaan lähinnä yleismaallisena huomiona jonkun tuloskertauksen lopussa. Jonkinlainen “patteristo” tuossa varmasti on, joka vähän laajemmalla tutkimuksella varmasti löytyisi. Veikkaisin kuitenkin, että kyseessä on tosiaan klikkiansa eli kirjoitetaan niistä joukkueista, jotka tuovat eniten klikkejä sellaisella tavalla, että klikkejä myös varmasti tulee.

7 tykkäystä

Nyt tuli veli @peterra :lta asiaa! Samaa olen ihmetellyt. Mikä helvetin antipatia valtaosalla lehdistöllä on Tapparaa kohtaan, kateus? Kyllä silloin aina “puukotetaan” surutta kun Tapparalla on menossa heikompi jakso, onneksi niitä ei kamalan usein ole ja jos ei ole kyllä nämä hyväkkäät kaivaa negaa vaikka mistä!

Entä posia? Harvemmin, mm. Ekun juhla jäi tapahtumana melko laimeaksi, toki täytyy tunnustaa, että ennen tapahtumaa Ekku oli melko kiitettävästi ja vieläpä posilla esillä, kiitos siitä heille!

- kara mattoon! -

1 tykkäys

Vitosen lätkäviikossa valkattiin Heljanko viikon tähdidtöön, mutta eipä häneen keskitytty ollenkaan niinkuin muihin tähtipelaajiin.

Ja mainittiin Tappara ja Kärpät liigan kuumimmiksi joukkueiksi.

1 tykkäys

Samaa laitoin merkille, jopa vähän ällistytti ettei Tapparan nousuun, melkosen vakuuttaviin otteisiin tai tähdistöön skarpanneeseen Heljankoon paneuduttu sekuntiakaan. Lopuksi tuli todella lyhyt pätkä Ekku Lehtosen paidan jäädytyksestä, tämäkin leikattiin tylysti telia tyyliin keskeltä poikki.

Olisin ehkä vähän odottanut että oltaisiin paneuduttu Lehtoseenkin lähetyksessä, mutta ei. Oli varmaan 15 minuutin verran kivakiva tavaraa Malte Strömvallista, ei siinä mitään liigan kärkipelaajia. Nyt kuitenkin nostettiin sellasen Herran paita kattoon, kenellä oli isoa vaikutusta jopa koko Suomen jääkiekkoon.

9 tykkäystä

Ässät on kuin porilainen juoppo: yltää sankaritekoon kerran kolmessa vuosikymmenessä mutta yleensä kyntää.

Ässät ei ole erityisemmin menestynyt, joten siihen ei kohdistu kateutta tai suuria odotuksia. Kaikkia lähinnä säälittää. Tappara on (mediasta riippumatta) vuosia menestynyt suurseura, mikä aiheuttaa medialle herkullisen ristiriidan: langennut mestari… Tämä ilmenee jääkiekkomediassa(ennenaikaisena) vahingonilona ja Suomen lätkämedia tykkää noin yleisesti röyhistää rintaa oikeassaolemisen varmuudestaan ja onkin sitten kuitenkin ihan hvtin väärässä.

3 tykkäystä

Mikä on, kun Tapparan kohdalla positiivinen vire ei aiheuta reaktioita? Media kirjoittaa kyllä kaiken negatiivisen, mutta nopealla vilkaisulla voitto Kärpistä ei ihan hirveästi tunnu kiinnostavan. Esimerkiksi mtv ei ole jaksanut edes uutisoida koko juttua. Iltasanomat löysi parhaan paikan tähän kollektiiviseen kierrosta käsittelevään artikkeliin jne.

Positiivisuuskertoimet on kyllä negatiivisia Tapparan kohdalla. Negatiivisilla haetaan jokainen klikkaus, mutta positiivista juttua ei tule, vaikka ollaan pitkässä voittoputkessa ja Liigan kuumin joukkue. Rassaavaa.

13 tykkäystä

Sen jälkeen kun Rautakorpi ja Tappara sai Kiekkokiukaassa Pohtivalta löylyn se ei ole kai hävinnyt peliäkään ja voittanut aika kovia joukkueita. Enimmäkseen vielä vieraissa. Peli oli jo paranemaan päin ennen tuota löylyä.

2 tykkäystä

Siinäpä se syy taitaa olla.

2 tykkäystä

Juuri näin. Tapparan voitot ei ole ”uutisia” koska näin myös odotetaan tapahtuvan (ehkä pl. tuo eilinen Kärpät-matsi). Kun ennakkosuosikki sukeltaa, silloin ollaan uutisen äärellä ja negaation kautta on helpompi tehtailla skuuppeja.

Tapparan tapauksessa valtakunnanmediaa alkaa voitot kiinnostaa suunnilleen siinä tapauksessa kun aletaan lähestymään ennätyksiä.

3 tykkäystä

Ainoa pidempi pelkästään tähän otteluun liittyvä juttu löytyy paikallisaviisista.

Muualta ei juttuja sitten juuri löytynytkään. Kaikissa vain illan ottelut ja tulokset- uutinen. Edes Jatkoaika ei vaivautunut tekemään pelistä raporttia, tai minkäänlaista muutakaan uutista. Tämä on kyllä vähän hämmentävää. Pienenä salaliittoteoriana tuli mieleen, että kuinka paljon enemmän olisi tullut juttuja lehtiin, jos peli olisikin päättynyt Kärppien voittoon.

5 tykkäystä

Samaa miettinyt. Eilen kun tulin myöhään omilta jäiltä, yritin etsiä raporttia pelistä vaikka tiesin miten se meni. Halusin vaan lukea. Ei mitään, ei yhtään mitään. Aamulehden jutut oli ainoa. Jatkoaikakin yleensä kirjottaa, nyt ei mitään. Paha pettymys.

1 tykkäys