Ja jos mun viesti oli kyseessä, niin ymmärsit mahdollisimman väärin. Eli mun viesti kohdistuu noihin Rantasiin ja muihin asiantuntijoihin. Sinun viestisi oli hieno.
Tästä viihdyttävyydestä jankuttaa lähinnä joku väsynyt Vesa Rantanen ja muut häviäjät. Tappara puolustaa liian hyvin ja se menee monella ihon alle. Monet muut pyrkii samaan kuin Tappara, mutta ei onnistu siinä niin hyvin. Ilmeisesti Tapparan pitäisi antaa keskialueen vuotaa, jotta nämä väsyneet olisi tyytyväisiä ja viihtyneitä.
Voi jumalauta.
Olikos se IFK:iä vastaan jossain pelissä, kun koko Tapparan trap oli ryhmittyneenä hyökkäysalueelle IFK:n(?) pitäessä kiekkoa maalin takana. Se oli kieltämättä mielenkiintoisen näköinen hetki, kun Tappara oli trap-muodostelmassa, mutta silti pakitkin oli yli hyökkäyssinisen, tapahtui tuo missä tahansa pelissä.
Mutta edelleen. Nuo Rantasen höpinät ovat nollapuhetta. Ei niille kannata liikaa painoa antaa. Kyllä ne Sanomatalossakin tietää, että Tappara oli eniten maaleja tehnyt joukkue Liigassa tällä kaudella. Tiennevät myös sen, että Tappara on takaa-ajoasemassa, ns. all-in moodissaan tälläkin kaudella ollut aivan järjettömän kova ja monipuolinen hyökkäyssuuntaan. Siellä ihan oikeasti parhaimmillaan rummutettiin neljällä ketjulla päälle. Suomessa kuitenkin ollaan aina altavastaajan puolella, joten siitä ennakkosuosikista haetaan negatiivista. Tapparan kohdalla ne negatiiviset jutut taitaa oikeasti olla aika vähissä tällä hetkellä, kun pelin viihdyttävyys träppeineen on ainoa juttu, mistä ihmiset saavat kiinni. Silloinkin joutuvat vähintään sivulauseessa myöntämään, että tuo on voittavaa kiekkoa ja Tappara tekee tuon(kin) parhaiten Liiga-jengeistä.
Mielestäni noissa väsyneissä antilätkä jutuissa ei edes pohjimmiltaan kritisoida Tapparaa. Mielestäni tuossa kritisoidaan enemmän Liigassa vallalla olevaa pelitapaa. Kritisoidaan sitä, että Tappara voi seisottaa noin kovaa hyökkäyskalustoa träpissä ja katsoa, kuinka kaverin peli-into kuolee. Ihmiset kaipaavat Liigaan enemmän “sattuu-ja-tapahtuu” kiekkoa. Nuo Rantaset ja kumppanit tietävät varsin hyvin, että Tappara voisi käytettävissä olevalla materiaalilla pelata paljon nopeammin ja pitää aloitetta käsissään. Koetaan, että ihmiset haluavat katsoa mieluummin vauhti- kuin pelikirjajääkiekkoa. Tuo kritiikki sitten kaadetaan aina Tapparan niskaan, koska Tappara on tuossa shakissa ollut pari viime kautta selkeästi paras.
Jollain tavalla juuri ja juuri ymmärrän Rantasen pointin. Tappara on tällä hetkellä sarjan ylivoimainen powerhouse vaikkei suurimmalla budjetilla operoikaan. Tapparalta “voi” tällöin vaatii isompaa roolia suunnannäyttäjänä ja uudistajana.
Ei väärinymmärrystä, hyvä teksti sinulta ja kyllä vaan Tappara pelaa viihdyttävää peliä. Onko kuitenkaan Tapparan vika jos vauhti ja voima riittää tukahduttamaan vastustajan tekemisen.
THF on per*eestä.
Itse mietin että vois olla jopa mahdollista aktiivisempi peli. U20 kisoissa oli muutos tavoitteena joten Jukan pelikirjassa voisi olla uusi sivu.
Mutta se rosteri ja vastustaja tietty määrittää tekemistä…ei se kyttääminen myöskään häviä mihinkään.
Juu, kyllä näinkin.
Mutta tartun kuitenkin ajatusleikkiin:
Jos Tappara pelaisikin nopeaa ja aloitteelista peliä ja rosterilla vedettäis eka erä 5-0 ja hiukan vaisummat loput erät kun vastustaja lamaantu.
Mikä ujellus siitä syntyisi esim THF:ssä?
Rantanen on seurannut niin pitkään kiekkoa, että on sisäistänyt vanhempien kolleegoidensa valituksen Tapparan pelitavasta. Tapparan puolustusvoittoista pelitapaa on itketty Kalevi Nummisen, Korven Ranen, Jukka Rautakorven ja Jussi Tapolan aikana. Rantanen vain toistaa vanhaa ja samaa mantraa. Kaikkien em. valmentajien aikana Tappara on kuitenkin vienyt suomikiekkoa eteenpäin ja maajoukkueet ovat olleet pullollaan tapparalaisia, ja Tappara on menestynyt.
Rantanen ei ole ymmärtänyt, miksi trap on Suomessa todella kannattavaa. Siitä pääsee tosi usein hyökkäämään vasten epäorganisoitua vihun puolustusta. Jos tuomaristo ottais pois liaanikiekon ja varsinkin kiekottoman estämisen niin karvaus ylhäältä ja pitkät pyöritykset johtaisi tulokseen paljon nykyistä enemmän. Ei valmennus Tapparassa tyhmä ole.
Turha sinne ylös on mennä tuhlaan energiaa turhaan kun esimerkiksi Kiven Ilves kahvaa jo kiekottomat karvaajatkin, se tappaa Suomalaisen jääkiekon, jos mikä.
Jep, kärkikarvaajan on turha yrittääkään mennä, kun kaverin pelin puolen laituri käy ottamassa vauhdit pois ja ohjaamassa laidan puolelle kymmenen kertaa kymmenestä.
Seuraava sukupolvi halusi omat omat viirit. Mikäs siinä, TBK on sen ansainnut ja sinne ne viirit Hakametsän jäähallin kattoon vaihdettiin.
Ilveksellä on siis 16 jääkiekon Suomen mestaruutta. TBK/Tapparalla 17.
Sitä vaan en mitenkään ymmärrä, miten nämä TBK/Tapparan sisäiset pohdinnat kuuluvat Ilveksen tyypeille.
Painukaa reenaan siittä, jos tasoihin meinaatte!
Ennen kuin siirrytään ensi kauteen tässä topicissa, niin poimin tähjän asian, joka on saattanut jossain jo olla. Mutta asia on niin hyvä, ettei toisto ole pahasta. Sen verran naurattaa, että tuosta puuttuu vallan “taitokiekkoa jo viime vuosituhannelta”
"Jääkiekon KHL-liigassa pelaava Jokerit on tutkimuksen mukaan Suomen tunnetuin urheiluseurabrändä. Jokerit keräsi asteikolla 5-1 keskiarvon 3,14. Asteikolla 5 vastaaja kertoi tuntevansa brändin hyvin ja 1 merkitsi, ettei vastaaja tunne brändiä lainkaan.
Toiseksi tunnetuin urheiluseurabrändi on tutkimuksen mukaan Tappara lukemalla 2,7. Kärpät sai lukeman 2,69, HIFK 2,61 ja Ässät 2,57.
Oliko tämä samalla top-5? Luulis että TPS olis tuolla korkeemmalla. Samoin yllätys ettei HJK ole kärjen tuntumassa.
Oli tuo top-5. En viittiny laittaa linkkiä, koska se on noita paskamedioita.
4 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Mediapeli - Tappara mediassa 2017-2018