Metsästys

Aika kova kärjistys… Sulla on varmaankin kättä pidempää tästä asiasta???

Tarkoitetaan varmaankin sitä että tilanne saattaa tulla vastaan nopeastikin ja tuohon mahdollisimman hyvän laukauksen aikaan saattamiseen saattaa olla aikaa vain tuo sekunti.

Mennään sitten itsekkin lopussa provolinjalle… Joo vedetään hirveitä ylä femmoja, täytetään Insta kaikilla kaatokuvilla ja sitten vedetään hirveet koomat ja ajetaan autolla kotiin…

Jätä nuo typerät ad hominemit pois, keskity asiaan.

Suomessa tapahtuu metsästysonnettomuuksia onneksi suhteellisen vähän verrattuna muuhun maailmaan. Asiasta voidaan kiittää tiukkaa kontrollia. Ei tuolla metsissä aseen kanssa kulje ihan kuka sattuu. Silti Suomessa tapahtuu metsästysonnettomuuksia, jotka johtavat vakavaan loukkaantumiseen. Kuolemaan johtaviakin. Jopa Suomessa metsästäjät osuvat ihmiseen huolimattomuuttaan tjsp.

Valtaosa Suomen metsästysonnettomuuksista tosin liittyy lintujahteihin, kun esim. sorsastajat ampuvat veteen, ampuvat liian matalassa kulmassa tjsp. Parin vuoden takaisen jutun mukaan Suomessa metsästysonnettomuuksissa kuolee ihminen noin joka toinen vuosi, vakavampia vammoja aiheutuu muutamia vuodessa. LähiTapiolan muutaman vuoden takaisten tilastojen mukaan Suomessa tapahtuu vuosittain muutamia onnettomuuksia, joissa ihminen ampumasektorissa loukkaantuu. Yhteinen nimittäjä on aseenkäyttäjän huolimattomuus / piittaamattomuus. (Lähteenä: Metsästäjä 4/2015 s. 52; linkki tai vaihtoehtoisesti ko. juttuun viittaava lyhyempi artikkeli vuodelta 2016: linkki)

Tänä syksynä Ikaalisissa metsästäjä kuoli oman aseensa vahinkolaukeamiseen. Toisaalta esim. 2016 Sauvossa ammuttiin 26-vuotias ihminen (yksi metsästäjistä), koska tämän kaveri sattui luulemaan miestä peuraksi (Linkki Turun sanomien juttuun tapauksesta.). Raporttien mukaan mies ei ollut sokea, kännissä tjsp, silti erehtyi luulemaan miestä peuraksi. Jäsenen @KanahakinKrykovi mainitsema ilmiö on todellinen, ihmismieli on petollinen. Kun riittävästi uskoo, että siihen eteen tulee jotain tiettyä, niin sen myös “näkee” siinä edessä. Alitajunta ja sen toiminta on mielenkiintoista.

Ehkä olen kukkahattutäti näissä asioissa, mutta mielestäni periaate on selkeä. Metsästäjän (ja muidenkin ampumajarrastajien toki) on tiedettävä 1) mitä ampuu ja 2), mitä on ampumasektorilla (ts. mihin luoti / haulit / nuoli voi osua). Jos ei tiedä jompaa kumpaa, niin jättää laukauksen ottamatta. Uusi jahti ja uusi mahdollisuus tulee seuraavana viikonloppuna. Aktiivisempien seurojen kohdalla jopa nopeammin löytyy ko. mahdollisuus.

Vahinkoja sattuu, ei siinä. Aseen laukaiseminen ei ole lähtökohtaisesti vahinko, jos kuitenkin riistaa saadaan nurin. Se on ampujan huolimattomuutta / piittaamattomuutta, jos ei tiedä, mitä siinä edessä on. Poikkeuksena toki joku hämärässä peuran / kauriin kyttääminen, missä ampuu kauriin peuran vasana tjsp.

Millä tavalla se ei olisi linjassa? Suomessa lain mukaan rikoksentekoväline takavarikoidaan valtiolle menettämisseuraamuksen mukaisesti. Menettämisseuraamus tarkoittaa rikoksentekovälineen poisottamista tilanteessa, jossa voidaan epäillä välineen käyttämistä uusiin rikoksiin. Käytännössä menettämisseuraamukseen tuomitaan aseita, teräviä esineitä tai työkaluja, mikäli niiden omistustarkoitus ei ole lailliseen toimintaan merkittävä. (Minilex.fi)

Autot istuvat tähän hieman epämääräisesti, mutta autokin voidaan tuomita menetettäväksi. Kun henkilö on tuomittu useita kertoja ajokieltoon, sekä ehdottomaan vankeusrangaistukseenkin ja hänen arvioima ajoneuvon arvo on ollut noin 1 000 euroa, ei pidetä kohtuuttomana ajoneuvon tuomitsemista menettämisseuraamuksena valtiolle. Hovioikeuden tuomiota siis muutetaan Korkeimman oikeuden ratkaisulla, sekä takavarikoitu auto tuomitaan valtiolle menetetyksi. (KKO:n ennakkopäätös KKO:2005:76)

Joten kyllä, Suomessa rikoksentekovälineen arvo voi laillisesti vaikuttaa seurauksiin menettämisseuraamuksen kautta. Toisaalta menettämisseuraamukseen liittyy tarve osoittaa, että takavarikointi ei ole lailliseen toimeen merkittävä (auto monille on arjessa merkittävä) sekä toisaalta pitää rikosta ehkäistä.

Jos mietitään puhtaasti aselakien kautta, niin: Suomessa jokaisen aseen ostaminen edellyttää harkinnanvaraista lupaa poliisilta. Jopa aseen osien hankkimiseen tarvitaan kirjallinen lupa. Hakemus voidaan vireille laittaa suullisesti, mutta kirjalliset perusteet vaaditaan. Kyseinen lupaprosessi uuden aseen ostamiseksi lienee pykälän haastavampi, jos poliisi on jo aiemmin yhden aseen takavarikoinut…

Varsinkin metsästäjät usein valittavat, että aseiden hankinta on Suomessa liiankin kontrolloitua. En sano, ettei niin olisi. Mutta kun vilkaisee tilastoja Suomen metsästyksessä tapahtuvista ampuaseonnettomuuksista vs. muu maailma, niin kyllä jossain määrin on kiitollinen oltava toimivalle kontrollille.

8 tykkäystä

Hirvet ajetaan sellaiselle sektorille, että maanomistajalle ei tarvitse antaa lihaa eli kummasti ne hirveet kaatuu aina metsästäjän omille maille.

Ei se sontakasa muutu yhtään nätimmäksi vaikka sinne tökkää pari päivänkakkaraa. Jos tiedät itse mitä käyttämäsi latinan kielinen fraasi tarkoittaa niin tiedät ettei se sovi tähän ollenkaan, koska tässä asiassa omakohtainen kokemus hirvenmetsästyksestä todellakin on olennaista.

Nimenomaan näin. Kiitos että vahvistit pointin, jota olen yrittänyt selittää ja mitä sinä olet yrittänyt kumota. Metsäpeuran ampuminen hirvenä on tismalleen samanlainen vahinko kuin ampuisi hämärässä kauriin peuran vasana. Nyt oli vain valitettavasti sakkolihaa mihin luoti osui.

Tämä ei ole linjassa kolmestakin eri syystä.

  1. Ensinnäkin yhden aseen poistaminen ei estä tulevia rikoksia, koska henkilö voi käyttää jotain toista asetta täysin laillisesti. Joko omistamaansa toista asetta tai kaverin asetta yms.
  2. Toisekseen kohta " voidaan epäillä välineen käyttämistä uusiin rikoksiin". Miksi olisi syytä epäillä että asetta käytetään uudestaan rikoksiin kun on täysin selvää että kyseessä on ollut vahinko?
  3. mikäli niiden omistustarkoitus ei ole lailliseen toimintaan merkittävä”. Aseen omistustarkoitus lailliseen metsästykseen todellakin on merkittävä.

Näkyy meillä olevan jotain, josta olla samaakin mieltä. Aselupa-asiat hoidetaan mielestäni täällä hyvin ja sen seurauksena ongelmat tämän asian ympärillä ovat minimaalisia.

Tuota voisitko vaikka yksityisviestillä laittaa tietosi, niin voitaisiin sopia koska tulet kokeilemaan hirvien ajamista tietylle sektorille ammuttavaksi? Olen sellaiset reilun 30 vuotta hirviä metsästänyt varsin kokeneessa porukassa ja vielä ei olla opittu tuota taitoa. Hirvet kyllä löydetään tehokkaasti ja saadaan liikkeelle, mutta sitten ne pirulaiset tahtoo lähteä vähän oman päänsä mukaan hortoilemaan ja yleensä ihan eri paikkaan mihin itse ajattelisi.
Toki hirvillä on omia reittejä joita mieluusti seurailevat ihan luonnostaan. Niiden varrelle sitten koitetaan passipaikat sijoittaa mahdollisuuksien mukaan. Mutta passipaikka valitaan kylläkin ihan eri perusteella, kuin sillä kenelle maat kuuluvat. Lähinnä sen mukaan missä on hyvä näkyvyys, aikaa tunnistaa kohde ja ampua turvallisesti.

5 tykkäystä

Kokolailla noin se meilläkin menee. Istutaan nuotiolla ringissä ja pari-kolme kossupulloa kiertää. Sitten kun hirvi kävelee siihen viereen niin vetästään Hiluxin lavalla olevan itkon päältä pressu ja lahdataan se hirvi siihen.
Palataan rinkiin vetään kossua ja odottamaan lisää hirviä. Ihan mukavaa touhua.

7 tykkäystä

No ookko monesti käyttäny hirvikivääriä työmatkan ajamiseen?

Typerää verrata aseita ja autoja, kun niillä ei ole about mitään yhteistä. Tai no, molemmilla pystyy halutessaan tappamaan, mutta niin pystyy vaikka tietokoneella tai kengälläkin.

Aseen omistaminen ei ole mikään perusoikeus, eikä sen pidä sitä ollakaan. Aseet on väärissä käsissä vaarallisia, ja sen takia mun mielestä on ihan loogista että jos osotat että et pysty niitä käyttämään lain määrittelemillä tavoilla, ne otetaan sulta pois. Varsinkin kun tässä tapauksessa ei puhuta edes mistään harmittomasta vahinkolaukauksesta tms, vaan ihan tähdätystä ja harkitusta laukauksesta jonka kohde vaan oli väärä.

Ja ihan disclaimerina, minähän en ole edes mitenkään metsästys- tai asevastanen. Päinvastoin, metsästys on fiksu harrastus ja varmaan ihan kivaakin. Ampuminen ainakin on.

1 tykkäys

Olisi sinulle @Evo1198 pikku pyyntö. Älä keskustele asiasta, mistä sinulla ei ole näköjään minkäänlaista käsitystä. Kiitos.

1 tykkäys

Eiköhän toi @Evo1198 heittänyt vaan provoa kehiin.

2 tykkäystä

Vastahan se tota viestiä edeltävässä viestissä kerto 30 vuoden metsästyskokemuksesta, mut ei kai sitä ny voi olettaa että luettas ne viestit ennen vastaamista. :smiley:

Vai tarkottiko @montonen ettei Hiluxin lava kestä itkolla ampumista?

6 tykkäystä

Samaa mieltä. Kuka näitä on verrannut keskenään? En minä ainakaan. Minä vertailin ihmisten tekoja.

Auto väärissä käsissä on vaarallinen, mutta onko esim. 8km/h ylinopeus osoitus kykenemättömyydestä käyttää autoa lain määrittelemällä tavalla ja siksi auto pitää ottaa pois. Ei ole, kuten ei ole mainitussa metsästysrikkeessäkään vaan kyseessä on inhimillinen virhe.
On sitäpaitsi erittäin epäloogista todeta että joku on kykenemätön aseen käyttäjä, mutta rangaistuksena viedään vain ase, jolla rike toteutetaan, mutta ei muita yhtä vaarallisia aseita tai lupia joilla saa aseita käyttää.

Tähdätty ja harkittu, mutta tuo harkinta aika oli hyvin pieni samoin kuin todennäköisyys että eteen tulee sakkolihaa, joka kaiken kukkuraksi muistuttaa huomattavan paljon sitä tavoiteltua kohdetta. On hyvin ymmärrettävää että tuossa tilanteessa sattuu inhimillinen virhe ja mielestäni kommentit “pyssyt pois kun et osaa” ovat yliampuvia ja mielivaltaisia.

1 tykkäys

Tiettyjä asioita ei tarvitse kirjoittaa suoraan, ne välittyvät aika hyvin rivien välistä. Viestisi avauksessa oli vahva “kukkahattutädittelyn” -haju. Menee täysin ad hominem -hommiksi, vailla yritystäkään ottaa itse tekstiin kantaa, vaan vähätellä sen kirjoittajaa. Eikä sillä, olit väärässä muutenkin, mutta olkoon.

En minä ole yrittänyt kumota pointtia, että vahinkoja sattuu. Vahinkoja sattuu ehdottomasti. Paljonkin. Ero on siinä, että toiset vahingot eivät johda jälkiseuraamuksiin, toiset tuomitaan käräjillä. Toiset vahingot ovat “enemmän vahinkoja”, toiset selkeämmin “tuottamuksellisia”. Tai mitä sanaa nyt kukakin tahtookaan käyttää.

Esimerkkinä harmittomasta vahingosta käy juurikin tuo hämärässä peuran vasan ja kauriin sekoittaminen. Ko. tilanteessa passimies on usein seuraillut ko. eläintä jo hetken (ts. tietää, mitä siellä taustalla on). Ko. passimies tietää, että eläin on luvallista ampua. Monissa paikoissa sillä ei loppujen lopuksi ole edes väliä, jos vahingossa kauriin ampuu. Peuraporukat niitä jahtaavat kuitenkin. Olenpa kuullut seuroista, joissa noita voi muutenkin peurajahdissa ampua. Aiheutettu vahinko on samaa tasoa, kuin että tunnistaisi peuran väärin. Ts. oho, se olikin tappisarvi, ei yksinäinen naaras tjsp.

Sitten on näitä toisenlaisia “vahinkoja”. Vahinkoja, joissa tulilinjalla on jotain aivan muun näköistä kuin se oletettu riista. Hirvi ja metsäpeura ovat toisistaan aivan jumalattomasti enemmän eroavia eläimiä ulkonäöllisesti. Metsäpeura on pienempi ja muutenkin kevytrakenteisempi sekä selkeästi vaaleampi. Nuo pitäisi kenen tahansa toisistaan erottaa. Metsäpeura hemmetti sentään enemmän poron kuin hirven näköinen. Toisaalta, kuten aiemmin viittasin, niin onhan ihmisiäkin eläimenä ammuttu…

Kyse on siitä, että millaisia vahinkoja hyväksytään. Näin selkeästi erilaisen eläimen ampuminen ei enää mene niihin pikkuvahinkoihin. Vetoaminen johonkin lyhyeen reaktioaikaan on naurettavaa paskapuhetta. Jokainen hyvä passipaikka on sellainen, jossa eläimen kykenee tunnistamaan ja sitten ottamaan rauhassa sen turvallisen laukauksen, kuten @Evo1198 ehti jo mainitsemaan. Varsinainen sektori laukaukselle voi olla kapeakin, mutta tällöinkin passipaikalla pitää nähdä eläin sen verran etukäteen, että sen ehtii tunnistamaan ennen laukausta. Jos ei ehdi, niin laukausta ei voi ottaa.

Toisaalta jokaisen metsästäjän pitäisi tietää sen verran, että metsässä ei voi olettaa automaattisesti, mitä siihen eteen tulee. Mitä sitten, jos ajomiesten mukaan ajossa on hirviemä ja -vasa, jotka ovat tulossa jonkun eteen? Ei se tarkoita, että ne automaattisesti siihen aseen eteen tulevat. Ei hirviä voi niin suoraan ohjata. Toisaalta ajossa olevat eläimet ovat harvoin ainoat metsässä. Ei nyt oikeasti pitäisi olla kenellekään metsästäjälle yllätys, että siihen passilinjan eteen voi tulla jotain muuta kuin varsinaisessa ajossa on. Sieltä voi tulla joku peura, kauris tai vaikka hirvisonni, vaikka ajomiesten mukaan ajossa on lehmä ja vasa. Perusjuttuja.

Itseäni ei tässä tapauksessa edes niinkään huoleta se, että metsäpeura ammuttiin. Kyllä, ikävä juttu että suojeltu eläin ammuttiin. Paljon enemmän itseäni huolettaa tuo ampujan asenne, ja se, että sille löytyy puolusteluja. Ottaa harkitusti laukaus, vaikka selvästi ei tiedä, mitä siellä edessä on… Hemmetin vaarallinen asenne, kun hirvikivääristä puhutaan. Esimerkkinä käyköön vaikka tuo aiemmin esiin nostamani 2016 Sauvon tapaus. Se käy tässä siinä mielessä vertailukohtana, että päiväsaikaan ajometsästyksessä siihen linjan eteen voi oikeasti ihminenkin ajautua. Mihin vedetään raja hyväksyttävän vahingon kohdalla?

  1. Ei estä, mutta merkittävästi vaikeuttaa, koska Suomen aselait. Kukaan ei Suomessa saa luvallista hirvikivääriä tuosta vain käteensä. Ne ovat lukkojen takana, jos yhtään pykäliä omistajansa seuraavat. …ja poliisilla on aika hyvin tiedossa, kenellä näitä aseita on. Jonkun aseen kohdalla tämä on todella perusteltua vrt. todella monet esineet (puukot yms) joita menettämisseuraamuksena takavarikoidaan.
  2. Tämä “vahinko” oli törkeä metsästysrikos, jos tutkintanimike pitää. Jos ko. ampujan huolimattomuus on nähdyllä tasolla, niin vastaavan tilanteen toistuminen olisi mahdollista.
  3. Mutta metsästys on vain harrastus. Tuota on lainaamaasi pätkää on käytetty enemmän siinä mielessä, että pitää elämää (esim. elinkeinon harjoittamista) haitata.

Noihin auto vs. ase vertailuihin en jaksa edes lähteä enempää. Oletan, että trollaat. Jos oikeasti näet aseen ja auton suoraan rinnasteisina tällaisissa tilanteissa, niin mitään yksimielisyyttä ei olla tavoittamassa. Auto on oikeasti elintärkeä osa elämää joillekin. Ase ei niinkään.

Kovaa polemiikkia on aiheuttanut tämäkin tapahtuma, niin kun pitääkin.
Itsekin harrastan metsästystä ja ensimmäinen oppitunti on aina se että ole varma mitä ammut, ennen kun ammut. Nyt mentiin mutulla eli hirvi on tulossa ja kun jotain tuli näkyviin, ammuttiin. Virhe! Tässäkin tilanteessa on ampuja joutunut vielä kunnolla tähtäämään hyvän osuman saamiseksi ja siinä kohtaa olisi pitänyt huomata että nyt on väärä elukka ristikossa.
Ymmärrän että tässäkin puolustellaan että oli samannäköinen tms mutta nyt on tehty yksi isoimmista virheistä mitä voi ase kädessä tehdä ja rangaistus sen mukainen. Pulinat pois!

7 tykkäystä

No jos se 8km/h ylitys johtaa onnettomuuteen niin totta kai siitä pitää rangaista, ja jos vaaratilanteita tapahtuu toistuvasti ja ne on tarpeeks vakavia niin en mä näe vääränä että ajo-oikeuden lisäks lähtis autokin. Ase ei kuitenkaan ole autoon verrattava käyttöesine, joten niihin voi suhtautua tiukemmin.

Siitä toki olen samoilla linjoilla että on typerää takavarikoida vaan yksi ase. Kaikki ne pitäis ottaa pois lupien kanssa, ja takasin ne sais aikasintaan määräajan jälkeen vaikka jonkun kokeen suorittamisen jälkeen.

No eikö se nimenomaan ole sitä kykenemättömyyttä käyttää asetta että ei tiedä mitä ampuu? Jos ei harkintakyky toimi tarpeeks nopeasti tai on muuten vaan niin helvetin kiire ampua silläkin riskillä että kohde on väärä niin ei kannattais ampua ollenkaan.

2 tykkäystä

Tarkennatko vähän, kun en nyt tosiaan aivan käsitä mitä tarkoitat? Olen kyllä avoin uusille asioille ja jos jotain en käsitä niin valmis opettelemaan.

Joo, käsi pystyyn virheen merkiksi. En heti ymmärtänyt, että provoilit. Pahoittelut.

1 tykkäys

Pistetään ny vaikka tänne.

2 tykkäystä

Ilveksellä kovat piipussa hankintojen suhteen? vai johtuuko tämä siitä että ilveksillä on tekemisen puutetta keväisin? pitää energia kohdistaa viattomiin läpsyttimiin ja kauriisiin.

5 tykkäystä

Minulle ei ole koskaan täysin selvinnyt, miksi valkoposkihanhea ei ole määritetty vieraslajiksi. käsittääkseni se on levinnyt Itämeren alueelle alunperin tarhasta karanneista yksilöistä. Mikä siis erottaa valkoposkihanhen ja kanin? kaneja metsästetään Helsingissä, valkoposkihanhet senkun porskuttaa. Osaako joku metsästäjä selittää?

Kanithan ovat harvinaistuneet huomattavasti, suurin harventaja tosin oli RHD-virus. Ilmeisesti Helsingin kaupunki odottaa vastaavaa tapahtuvan hanhille.

Onhan tuo raivo toki typerää, täyttää eläinrääkkäyksen kriteerit, mutta kohta on kaikki rannat täynnä paskaa, jotain tuolle ongelmalle on pakko tehdä.

Mää oon jo muutaman vuoden puhunu aina tilaisuuden tullen, kuinka hanhet ja joutsenet alkaa olla ongelma monessa paikassa. Jotain niille tarvis tehdä. @tatesulo n kysymykseen en osaa vasata, mutta tässä jutussa:

Kerrotaan mm. näin:

Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi toteaa nykytilanteesta, että EU-statuksella valkoposkihanhesta ei voi tulla riistalajia missään EU-maassa.
Vaatimusta metsästyksestä Lehtiniemi ei pidä realistisena.

– Juuri on todettu että lintudirektiivi on paikallaan. ”Fitness check” tehtiin siihen pari vuotta sitten. Ainoa direktiiviin liittyvä ongelma on se, että kaikilta osin ei näitä toteuteta, minkä takia linnustolla menee huonosti. Valkoposkihanhi on tässä poikkeus. Riistastatus on lähinnä haihattelua tällä hetkellä juuri kansainvälisen lakisysteemin vuoksi.

1 tykkäys