Luulis että Mikki vois keskustella ilman osakkuuksiaki jos olis jotain tarvetta.
Ei hallituksen jäsenen tarvitse olla osakas.
Leinosen kokemus jääkiekon toiminnalliselta puolelta, unohtamatta uutta areenaa, on hyvä lisä hallitukseen. Ja vielä kun asiat on suht tuoreessa muistissa ![]()
Mikki kertoili ja avasi Tapparan asioita Radio Suomessa klo 6.21. Tullee uusintana luultavasti pitkin aamulähetystä uusintana 99.9
Muttei mtn semmoista mitä ei täällä foorumilla ollut jo tiedossa…
Kyseisen herran tuotantoprosessissa on sattunut pieni virhe. Meidän kannaltamme ratkaisevasti hyvä virhe. Mikkiin on unohdettu lyödä “Best before date” - leima.
Respect.
Leinonen on todella hyvä valinta hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi jatkamaan Penttilän hyvää työtä.
Onhan tuo hieno juttu, että Mikin osaamista ja pitkää kokemusta halutaan ja pystytään hyödyntämään myös jatkossa. Tietysti sekin, että Mikillä riittää virtaa lähteä kehittämään Tapparan toimintaa uudessa roolissa.
Hetken aikaa makusteltua tuntuisi tämä olevan hieno ratkaisu, aika näyttää miten onnistutaan.
Maksumuuri!!
Tapparan omistajat osasivat vetää oikeista naruista houkutellessaan Leinosta eläkkeeltä takaisin seuran aktiiviksi. ”Luottamustoimeen ei kannata lähteä, ellei löydy aitoa halua miettiä Tapparan kehittämistä”, Leinonen toteaa.
Monta presidenttiä, mutta vain yksi kuningas. Kyl se meidän Mikki on
Muut tekee, mitä pystyy. Mikki tekee, mitä haluaa. Mestari.
Pistetään nyt tähän, kun se on Mikin lausumaa, mutta pitäisi olla jossain tulevassa peliesitysketjussakin. Tuosta yllä olevasta Aamulehden jutusta.
”Entertainment-bisneksen rooli korostuu. Pelaajat ovat kaukalossa kuin viihdeartistit lavalla. Mitä enemmän ilo näkyy pelaajista, sitä paremmin katsojat viihtyvät. Tässä yksi työsarka valmentajille.”
On kyllä ihan nappiin sanottu. Mää kaipaan Tapparalta räväkämpää maalien tuulettamista ja ilomieltä. Merelän johdolla kyllä viime kaudella mentiinkin jo paljon eteenpäin. Mutta jotain muutaman vuoden takaisia maalikoosteita on kamala katsoa, kun maalien syntymistä ei huomaa oikein muusta kuin siitä että selät oikenee. Kukaan ei oikein nostele edes käsiä. Eihän sitä tietenkään kovin moni muukaan työnsä tekemistä tuuleta riemukkaasti, mutta on tuo jääkiekon pelaaminen kuitenkin vähän erilainen työ, että siinä sellainen riehaantuminen on ihan suotavaa.
Eikös Tapparan slogan ollut aikoinaan “Ilo kentällä näkyy katsomossa”?
Muistaakseni tämmöinen luki ottelulehtisissä joskus 2010-luvun taitteessa.
Aikanaan -90 luvun puolessavälissä Apa, Krykov, Ojanen ylivoimapelissä tunne ja onnistumiset tuli spontaanisti esille ja isosti. Taisi olla kotiotteluiden ennätys voittoputki päällä silloin ja se kyllä näky kentällä ja katsomossa.
Vaikka vieraspelit ailahteli, niin kotona oli hauskaa. Tätä lisää.
Ens kaudella ilo näkyy, kun Jorsti suoristaa paitansa helmaa ![]()
Samalla ku Xavi huutaa “VAMOS” ja Merelä hyppää syliin.
Jori tais kertoa Urheilucastissä sen miks se suoristelee sitä paitaansa mut en piruvie muista sitä syytä
mikä se oli ?
Pitkälle on tultu näistä ajoista.
Kiitos Mikki panoksestasi tälläkin kaudella
![]()
30v puikoissa.
Tämä viesti ei sinänsä liitty TJ:n tehtäviin, mutta kun on tullut oltua Ö-vikissä MoDon, kotikaupunki Elokuun lopulta lähtien pl. pari käyntiä Suomessa.
Ö-vikissä Mikko Leinonen on vieläkin legenda ja kulttipelaaja. Mikkiä pidetään tärkeimpänä pelaajana kun MoDo voitti 1979 Ruotsin mestaruuden. Tietysti se kuuluisin MoDon pelaaja on Peter Forsberg.
Ö-vikissä on hokibuumi päällä tämän kauden SHL:ään nousun myötä. Pari Modon peliä on tullut nähtyä uudehkolla Hägglunds Arenalla. Tänä päivänä MoDossa pelaa mm. Lassi Lehtinen, Mikael Ruohomaa ja Sampo Ranta. Lievää tyytymättömyyttä on aistittavissa tähän Suomalaiskolmikkoon, osalle jo toivotaan lähtöpasseja.