Minne syömään eli hyviä ravintoloita ja lounaspaikkoja

Tämä Härmälän grillivaunu on nyt testattu. Oikein hyvä hampurilainen, hinta noin kympin. Ei mikään hirmu iso mutta minulle ei tarttekaan. Tykkään siitäkin ettei siinä ole pakko ostaa mukaan jotain perunoita. Ainakin hyvällä kelillä kannattaa käydä.

Jos menee autolla niin pysäköinti tuolla Härmälässä on aika hankalaa. Mutta ymmärsin että grilli on saamassa nyt keväällä siihen asiakaspaikkoja.

1 tykkäys

Juuri näin.
Vaimoa koettanut parikin kertaa käännyttää Napolin puolen tunnin jonosta.
USA:n joukkue pari kevättä sitten tilasi jokaisena iltana 40 lättyä DF:stä. Iso suositus tälle.

Eikä vaan USA. Samoin Suomen ja Ruotsin porukat. Ainakin viime kisoissa tilasivat.

Hyvää pitsaa kyllä. Con Salame vai mikä nyt olikaan niin yksi parhaista mitä syönyt

1 tykkäys

Tulipa eilen poikettua Jyväskylässä. Positiivinen yllätys oli ravintola Sohwi. Itse söin Sohwin kanaleivän, joka on ollut listoilla kuulemma 90-luvulta asti. Maistoin myös vaimon hirveliha-pullia, erittäin hyviä olivat myös ne.
Muu seurua myös kehui omia annoksiaan.Joten suositusta tulee tuolle raflalle täältä.

Jos Tampereelta ruokapaikkoja, niin Plevna on suosikkini. Pizzaa jos haluan, niin ehkä yllättäen matkaisin Hervantaan Il Postoon ja jättäisin Napolin sätkimään taustalle.

2 tykkäystä

Tuukan uusi paikka aukeamassa:

Entisenä Tapparan jääkiekkoilijana ja nykyisenä Eurolohi-yrittäjänä tutuksi tulleen Tuukka Mäntylän , 43, uusi ravintola Texas Ranger Barbecue avautuu tämän viikon perjantaina Tammelantorilla. Paikka on torin sama puoli, jossa Mäntylällä on jo yksi Eurolohi-ravintola.

4 tykkäystä

Tuukka on valinnut bisneksen, joka ei ole se ihan kaikista helpoin. Ravintola-alalla on ankara kilpailu ja paikalleen ei voi jäädä polkemaan. Monella raflalla ruokapuoli tekee aikalailla “plusmiinusnollaa” ja voitto tulee juomapuolesta. Tuossakin on terassibisnes sivussa auki “myöhäiseen iltaan asti”.

Ehdottomasti tuota testaamaan pitää kyllä mennä. Hyvä idea tuo kattoterde oheen!

4 tykkäystä

Texas Ranger Barbeque koeajettu, ja menee ehdottomasti jatkoon. Itse otin Flank my pig sämpylän ja oli kyllä maut kohdallaan.

3 tykkäystä

Onkohan tämän menu jossain julkisesti näkösällä? Heikkoa on tulokset googlella.

Maanantaista eteenpäin kaikki tuotteet -10% Fan Club jäsenkortilla.

8 tykkäystä

Tammelantorin lähellä (melkein Hesburgerin vieressä) Smokehouse Bros. Varsin mainio lounas, johon itse saa valita pääruoka-aineen sekä tykötarpeen.

Oma suosikki Pork Belly ja Coleslaw.

https://smokehousebros.fi/

2 tykkäystä

Kerran kysynyt toiselta Mattilan veljeksistä ja kerran henkilökunnalta, että mitä suosittelevat ja vastaus oli sama eli possunkylki (=pork belly). Aika rasvaista se toki on, että sitä pitää sietää.

Ylempää ketjusta löytyy arvosteluni, mutta kyllä tälle paikalle voi hyvin lätkäistä myös 5/5.

2 tykkäystä

Toi oli hemmetin hyvä, se brisketti on melko jumalaista.

1 tykkäys

Käytiin kundin kanssa tänään Koulukadulla minigolffilla. Ajateltiin syödä jotain hätäisesti, joten ei kun alarantaan. Kaikki kojut kiinni ja siitä katse kohti kebabravintolaa.

Punjab. Kävin siellä tänään kolmasti. Ensimmäisen, viimeisen ja aurinkokunnan laskuun asti kestävän boikotin verran. Kebab riisillä. Aivan täydellistä pskaa. Riisi kylmää ja kuivaa. Keitetty ehkä neljä vuotta sitten. Liha jotain rottaa tai mäyrää. Jos leikkasivat sen vartaasta, liha oli mätetty vartaaseen joskus 1600-luvulla. Järjettömän kamala kokemus.

Kebab-paikkaan kun menee, ei oleta saavansa fine dining -annosta eteensä mutta tämä sujahtaa top kolmoseen surkeimpien esitysten listallani. Missä tahansa maassa, ravintolassa kuin ravintolassa.

Kiitän aina keittiötä (paikan luonteesta riippumatta) jos kokemus on mieluisa. Jos on negaa sanottavana, sanon sen nätisti. Mutta tänään nokan eteen kannettiin sellainen mättöannos kuraa, että oli pakko antaa reippaampi palaute. Mitä sain. Kunnon ■■■■■■■■■ henkilökunnalta.

Punjab - nevö again. Toista mahdollisuutta ei tule.

13 tykkäystä

Punjab on jännä paikka. 1 %:n (ns. prosenttijengi) mielestä sieltä saa luomakunnan parasta kebabia. 99 %:n mielestä kebab on aivan järkyttävää kuraa. Silti prosenttijengi sai aina opiskeluaikoina meidän porukan menemään punjabiin, koska se muka on aivan jumalaista kebabia. En keksi yhtään hyvää syytä hakea kebabia sieltä.

Myös toisen legendaarisen kebab-mestan eli Galatan suhteen on itsellä mielenkiintoinen kokemus. En käynyt kyseisessä paikassa ehkä 20 vuoteen, kun kerran sain siellä mikrossa lämmitetyn kebab-aterian. Yksi “bling” riitti boikottiin. No, nykyään sieltä saa Tampereen ainoan aurarullan, jossa aurajuusto oikeasti maistuu. Lisäksi Galata Special on paikanpäällä nautittuna ihan jees (ei take-awayna).

7 tykkäystä

Kävin Punjabissa lounaalla torstainq. Minun mielestä Kebap on ihan hyvää. Tosin siihen voi vaikuttaa, että tunnen yrittäjäperheen ja heidän tapansa.

6 tykkäystä

Itsellekin Punjab maistuu. Kebabliha on kyllä erilaista eikä sitä samaa tavaraa jota löytyy 9/10 kebabpaikasta. Useampaa soosia ja salaattikin muistaakseni muutakin kuin pelkkää kaalia. Tilat ovat kyllä aika nuhjuiset ja hymy ei useinkaan kuulu palveluun, mutta ruuassa on ole huomannut vikaa. Makuasiat sitten erikseen.

6 tykkäystä

Punjabin suosio on minullekin ikuinen mysteeri. Siitä moskasta tulee mieleen joku koiranruoka.

4 tykkäystä

Jos hyvää kebua haluatte ja jos liikutte Varsinais-Suomessa, niin käykää ihmeessä Perniön Kebabissa (siis nykyisessä Salossa) osoite Haarlantie 2 Perniö. Suomen parhaaksi tituleerattu kebab. Sunnuntaisin aivan mahtava buffet, jossa saat mättöä niin paljon kuin jaksat syödä.

1 tykkäys

Taitaa olla peruja 90-luvun puolesta välistä ja silloinkin kun L.A. Garaget ja Grazy Horset meni kiinni.

2 tykkäystä