Annan huonoa palautetta itselleni, kun en osaa linkittää tms. asioita kunnolla, varsinkaan kun on jo snadisti jurbandos.
Mäkin annan ilmaisen vinkin. Silloin jos on hönössä, niin kannattaa myös miettiä kannattaako pitää palstaa auki. Saattaa joskus aamulla harmittaa, kun lukee mitä on kirjoittanut ja miksi ei saa pariin päivään kirjoittaa mitään.
Saman biisivideon postaaminen kahteen ketjuun lienee turhaa?
Päivittäin tätä meidän palstaa seurannut jo .info-ajoilta, mutta en juurikaan keskusteluihin osallistu.
Nyt olisi kuitenkin sellainen toive ihan jokaiselle, että pidetään pää kylmänä ja keskitytään tähän Meidän Joukkueen tekemiseen ja mielellään positiivisella mielellä.
Mä uskon, että Ilveksen hurmos yms. on saanut meidät jonkinlaiseen pelko-/shokkitilaan, ja asiat mietitään turhan negatiivisen kautta. Suurin osa viesteistä on negatiivisia, liittyi se sit pelaajaan, valmennusryhmään tai yleiseen ilmapiiriin.
Me ollaan neljän parhaan joukossa, paras seitsemästä-ottelusarjassa 1-1 tasatilanteessa KooKoon kanssa, mun mielestä joukkue ja pelaajat suorittaa hyvin, parannettavaa tottakai on - ja pitää olla - mutta ei meillä nyt oo tässä mitään hätää tai aihetta masentua!
Nyt sitä ilosempaa ilmettä kasvoille ja palataan Suomen parhaan keskustelupalstan meininkiin, pois turha negailu ja keskitytään yhtenäisyyteen sekä Tapparan tsemppaamiseen!
Samaan olen kiinnittänyt huomiota. Tosi monessa ketjussa kommentteja Ilves sitä ja Ilves tätä. Noita varten on kokonaan oma fooruminsa eli ilvesfoorumi.
Jos Ilves tulee vastaan sitten voidaan Ilveksestä kirjoitellakin useammin.
Itselleni on esimerkiksi aivan se ja sama onko Ilveksellä areena ja vielä hakametsäkin täynnä kotipeleissään.
Oman joukkueen peleissä vaihteluineen on aivan tarpeeksi jutun juurta ja kestämistä.
Täytyy kompata edelläkirjoittaneita. Tosin näen asian myös siinä, että lisääntynyt ilveslauma on provoamassa, mihin on helppoa tarttua.
Parasta mitä Tapparalle voi tapahtua tänä keväänä, on fanien kylmäpäisyys ja luotto joukkueen tekemiseen. Ihan turhaa minä ja muut revimme verkkareita huonoista otteluista jne.
Mennään halliin mukaan pomppimaan tai kattellaan kotitöllöstä, on meillä silti jäätävä historia takanamme ja mahdollisuus tehdä sitä tällä kaudella lisää. Aika moni on historiastamme kateellinen - ellei suorastaan katkera, mikä on näkynytkin monissa kohdin jopa täällä palstalla.
Ympärillä olevat toimittajat jne. toivovat pystyvänsä kirjoittamaan uudesta yllättävästä mestarista. Jos Ilves voittaisi Liiga-historiansa toisen mestaruuden miltei 40:n vuoden jälkeen, olisi siinä kirjoitettavaa paljon. Nämä asiat eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että joku olisi Tapparaa vastaan. Nautitaan keväästä ja siitä, että pelit jatkuu ja saamme jännittää ihan loppuun asti.
Nyt oli huikee!
Toivon että oli huumorilla ja kieliposkessa heitetty juttu. Tuntuisi aika kaukaa haetulta että yksi Tapparan suuromistajista pelaisi Ilveksessä jossainvälissä uraansa.
https://tappara.co/t/huhu-jori-lehtera-ilvekseen-2022-23/29104/119?u=ljpp
Nyt alkaa jäsen @messi olemaan sellainen tilanne että tämä omaan pesään kuseskelu on syytä lopettaa. Menetelmäkin on suoraan nettitrollien käsikirjasta, jossa kylvetään epäilystä jostain sanomatta kuitenkaan yhtään mitään.
- Jos on jotain kovaa faktaa mistä on syytä olla huolissaan, niin sitten kortit pöytään ja asiaa ruoditaan. Sitä sitten kyllä ruoditaan iltapäivälehdissäkin, kun täällä pyörivät haaskalla.
- Jos ei ole kovaa faktaa ja pokkaa pelata avoimin kortein, niin sitten turvat tukkoon ja lopetettaan tällainen seuralle ja kannattajayhteisölle haitallinen toiminta.
Esimerkiksi meidän lupa käyttää Tapparan graafisia elementtejä perustuu käyttöön hyvässä tarkoituksessa. Tällainen toiminta ei ole hyvää tarkoittavaa, eikä tule jatkumaan -logon alla. Netti on juorupalstoja väärällään joista voi valita mieleisensä, jos haluaa Tapparalle haittaa tehdä.
Tiedoksi: @henkilökunta
Tämä selvä. Poistan tuon viestin.
Seuraavaan viestiin sitten Tappara isolla. Tässä oli neljä kertaa Tappara pienellä ennen korjaustani. Se ei mene enää edes puhelimen piikkiin. Lisäys: ja viestien kirjoitusasua siistimmäksi.
Eiks ton yleisömäärä vääntämisen voisi jo lopettaa? Ne on mitä on. Molemmat pelaa hei tänään, josko keskityttäis siihen.
Todellakin voisi.
Yleisömäärä on muuten asia johon me kaikki pystymme vaikuttamaan, kun esimerkiksi itse peliin emme juurikaan. Jos määrät tuntuvat liian alhaisilta niin…
Pakko näin erikseen kehua, että @Dynastia on kirjoittanut todella laadukasta tekstiä liittyen Tapparan pelaajahankintapolitiikkaan ym. organisaation asioihin.
Tosi moni kirjoittaa Langhammer, se on Langhamer.
Tamperelaisittain Langahammeri. Mutta joo, hyvä pointti.
Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan / näiden todistajien läsnä ollessa kysyn sinulta, Tappara.co:n jäsen, tahdotko ottaa Tapparan jääkiekkoseuraksesi ja osoittaa sille uskollisuutta ja rakkautta niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?
Otettu jo 80 luvulla👍
Mä kerkisin jo edellisellä vuosikymmenellä. Onkin ainut suhde mistä ei oo tehnyt mieli erota kun menee huonosti
Hekjanko, kookoo, malikki, heljango, kalnins. Vähän yritystä oikeinkirjoitukseen. Nimet isolla, välimerkin jälkeen välilyönti. Aika perusjuttuja.