En nyt ymmärrä yhtään @iceman, mikä yhteys yhden kausikortin tai lipun tuottamalla rahallisella hyödyllä on siihen, pitäisikö kannattajakatsomossa olla heiluttamatta lippuja, jotta sinne kausikortin ostaneet, joilla ei ole varaa muualle saavat nähdä pelin esteettä.
Ei tuoda keskustelua nyt tänne, mutta hieman voisi lukea mikä on keskustelun konteksti ennen yhden lauseen heittoja.
Jääkiekko on tunteita herättävä laji, joka saa ihmisessä aikaan jos jonkinmoisia tunteita ja usein myös tunteenpurkauksia. Siksipä minulla on Meille kaikille pieni kaino pyyntö:
Keskiviikkona alkaa Tapparan Playoff-ottelut ja niihin tämä pyyntö liittyy: Olisiko mahdollista pitää palsta mahdollisimman positiivisena, etenkin otteluketjuissa kevään ajan? Eli pyrittäisi löytämään mahdollisimman paljon hyvää peleistä, ei haukuta omia pystyyn jokaisen virheen jälkeen ja oltaisiin kannustavalla mielellä liikkeellä. Toki palautetta saa antaa, jos homma menee kentällä aivan reisille mutta olisi hyvä, jos se palaute ei olisi 70% negatiivista. Myönnän toki, että itsellänikin menee homma välillä huuruun ja tulee kirjoitettua kaikenlaista, mikä näyttää jälkeenpäin hölmöltä ja turhalta. Mutta eikös faneja nimenomaan mitata heikolla hetkellä?
Ja mistä tämä kumpuaa tämän viestin idea?
Olen tässä lueskellut muitakin palstoja ja etenkin Jatkoaikaa ja voin sanoa, että näin ulkopuolisenkin silmiin sattuu, kun peliä on pelattu viisi minuuttia ja tulee ensimmäiset “Eiköhän tää sarja mee poikki huomenna” ja “Vtun lampaat, toivottavasti hävitään tänään" tai "Ei jumaluta toi (pelaajan nimi) on paska” tyyppiset viestit. Se ei ole joukkueen tukemista ja kannustamista. Ja jos sellainen meno olisi tällä palstalla (en sano että olisi) niin se ei näytä kovin kannustavalta ulkopuolisten ja vierailijoiden silmiin. Ottelu kestää 60 minuuttia vähintään ja tarvittaessa enemmän ja joukkue tekee varmasti sen koko ajan parhaansa voittojen eteen. Kevät on aikaa, jolloin joukkue tarvitsee eniten fanejaan ja mikä olisi sen parempaa, kun viimeiseen asti täysillä kannustaminen! Näytetään me muille, kuinka kannustetaan! Ja olen 100% varma, että tämä meiltä onnistuu. KESKIVIIKKONA MENNÄÄN
Tappara on pelannut itsensä oikeastaan win-win tilanteeseen.
Runkosarja oli hyvä. Tämä todistaa, että olemme muutoksessa oikealla tiellä.
Triplamestaruus olisi legendaarista. Olin lapsi kun 80-luvun tripla tuli ja edelleen takaraivosta tulee nopeasti 86-87-88, vaikka peleistä en muista juuri mitään.
Toisaalta jos ei voiteta, on organisaatiolla vielä tarinaa myytäväksi ja uudella valmennuksella edelleen näytettävää ja voitettavaa tulevina vuosina. Urheilussa vain voitolla on merkitystä, mutta tähän väliin maistuisi hyvin joku yllätyskin, kuten Pelsu tai Jukurit.
Ja kyllähän se on taivahan tosi, että Ilveksen organisaatio on tehnyt huikean käännöksen ja ansaitsisi myös palkinnon. Konkurssiuhasta, joka vaati Tapparankin käden ojennuksia, Liigan kärkeen. Kannattajilla on haasteensa ja kesästä voisi tulla vähän raskas, mutta isossa kuvassa mestaruus Ilvekselle toisi ihan uuden kiiman paikallisasetelmaan, kun pikkuveli aikuistuu ja voittaakin painimatsissa.
Eli vain hyviä vaihtoehtoja, joista yksi vaatisi vähän enemmän sietämistä kesällä. Mutta siinähän me ollaan hyviä.
Palstalla on Ilves roster 2024-2025 ketju, muttei Tappara roster 2024-2025 -ketjua, josta näkisi sopimuksenalaiset pelaajat ensi kaudelle? Palaute lähinnä syystä, että miten voi olla Tappara-palstalla näin
Hyvä nosto ja kirjoitus. Toki monella kuten itelläkin menee tunteisiin jos peli ei kulje. Oon kuitenkin koittanut olla korrekti enkä ainakaan ketään pelaajaa oo alkanut suolaamaan.
Positiivisuus- ketjuun voi sitten mennä jos ollaan hävitty. Eipä sinnekään ole monta kertaa ole tarvinnut mennä.
Posin kautta kaikki, elkös vaan. Hyvä tästä vielä tulee.
Tää oli hyvä kirjoitus ja oon ihan samaa mieltä. Joskus oon asiasta maininnut ja sitte tulee aina joku sanoon, kuinka ”tietenki pitää antaa kritiikkiä” jne. On sille aikansa ja paikkansa, mutta se on vaan niin viheliäistä, että yks maali suuntaan tai toiseen ni sama pelaaja on ansainnu patsaan Hämeensillalle tai ikuisen viltityksen. Se on jotenki typerää. Ja sitte joku vertaa palstaa Venäjään tai Pohjois-Koreaan. Ne kirjottajat tuskin on kummankaan valtion touhuun tarkemmin perehtyny ku kehtaa tommosia vertauksia tuoda. Ne vertailut on todella törkeitä miljoonia ja kymmeniä miljoonia noissa maissa asuvia kohtaan.
Mun mielestä on aika kohtuutonta, että aletaan suoraan kyseenalaistamaan ihmisten tarkoitusperiä kysymättä asiasta enempää. Minulle kävi näin. Tämä palaute ihan suoraan sinulle arvon @Rantt3.
Kiitos palautteestasi, otan sen vastaan Vastasin viestissäni kuitenkin sinulle suoraan, enkä ohittanut kysymystäsi sen koommin.
Kysymyksesi asettelu:
Vaikutti hyvin paljon taannoisen Turku-awayhyn liittyvän kysymyksen asettelulta, josta seurasi foorumilla hirveä riitely, ja taisit istua jälkipuinneista hetken jäähyboksissakin:
Oletin (ilmeisesti virheellisesti) sinun oikeasti tietävän vastauksen kysymykseesi – ei, jalkapallossa kuiten missään muussakaan lajissa ei ole ehdoton pakko osallistua maajoukkuetoimintaan.
Kysymyksesi vaikutti ennemminkin retoriselta kysymykseltä jonka avulla voi alkaa väittelemään asiasta Ilmeisesti tulkitsin tämän väärin väärin, jos kysymyksesi oli vilpitön. Pahoittelut siitä.
Kuten sanoin, en seuraa kyseistä peliä ja sen maajoukkuevalintoja. Selkeästi siellä ajatellaan erilailla, kuin jääkiekossa. Tästä syystä kysyin, en vaan jaksanut asiaan jaaritella enempää. Joten, kysymys oli vilpitön, pitää varmaan alkaa käyttämään hymiöitä. Ja edelleenkään en ymmärrä kypärämyssyjä. Ja hymiö.
Ja nää innokkaat fanit kävivät hyvin aktiivisesti kimppuun, koska kyseenalaistan koko kannattajakulttuurin ja reissun, kun en ymmärrä näitä juttuja. Jota tietenkään en tehnyt. Jos vähän väritetään. Ja hymiö tähänkin.
En ollut viestin kohde mutta kysyn silti: Koetko oikeasti asian näin? Siis eihän tuolla nuo lipun heilutusta vastaan olevat minun näkemyksen mukaan ■■■■■■■■ vaan puolustavat omaa sekä seuran näkemystä siihen, miksi nykyinen linja on. Enemmän sitä ■■■■■■■■■ (pikemminkin pientä ivaa) tulee lipun heiluttelijoiden osastolta. Joku taisi joskus sanoa ravintokatsojia “Stefans ultras” ksi. Tuo pieni iva on lähimpänä ■■■■■■■■■ mitä olen tuossa ketjussa nähnyt. Onko ongelma sittenkin ihan vain se, että intohimoisen fanin on vaikea ymmärtää miten joku voi olla eri mieltä. Ymmärrän toki koska sanan “fanaattinen” määritelmä.
Ja jos ■■■■■■■■ on ongelma niin mitä tämä oma viestisi on jos ei ■■■■■■■■■■
Tämä sitten on fine sanoa toiselle kun itse olet eri mieltä hänen kanssa?
Toinen päätelmäni on, että ongelma ei ole ■■■■■■■■ vaan se, että sinua ärsyttää että jatkuvasti omaa agendaasi ja koet, että muita kaltaisia dumataan. Sen harmituksen ymmärrän jo sitten täysin. Mutta nekin on hyvä oppia kestämään.
Pahoittelen rumista sanoista, mutta päätin nyt käyttää tuota termiä ku palsta sensuroi puolestani
Edit. Älä ota hyökkäyksenä. Kyseenalaistan hivenen logiikkaasi tässä. Toki sinulla on oikeus tuntea asiat juuri niinkuin tunnet että ei siinä mitään.
Kyllähän käyttäjän @Mape23 viestit tuolla lippuketjussa sisältävät keskimääräistä enemmän ■■■■■■■■■■ Tämä ei ainakaan ole omiaan parantamaan keskustelua.
Lisäksi viime vuoden marraskuussa kirjoitti näin:
Mutta niin vain edelleen pyörii sama laulu haluamatta edes ymmärtää vastapuolen näkemystä.
Toki tämä vain kuvastaa koko kyseistä ketjua. Minun mielenrauhani parani merkittävästi kun lopetin sen lukemisen😌
Noniin. Keksittiinhän sieltä nostaa yksi lause koko viesti"ketjusta" jossa vastauksia oli puolin ja toisin useampia. Laitetaampa tähän hieman mietteitä tuosta lainauksesta:
oli kuukauden viimeinen viesti siihen ketjuun, jatkoin viikkojen päästä seuraavan kerran.
oli viimeinen viesti jossa vastailin edellä olevaan “aiheeseen”, huom ei ketjuun, vaan aiheeseen josta sillä hetkellä puhuttiin.
taas samalta suunnalta koitetaan yksittäisellä lausahduksella kääntää asiaa oman agendan mukaiseksi.
Jatka valitsemallasi linjalla, aion jatkaa omallani. Onneksi pelit jatkuvat pian
Mää en varsinaisesti ole tossa ketjussa ajanut kyllä mitään kantaa. Mun mielipide on kyllä lippujen heilutuksen puolesta, mutta mää en tuola jaksa jankuttaa tota asiaa. Perusteita löytyy varmasti suuntaan ja toiseen ja ne on kyllä luettu molemmin puolin jo ajat sitten jonka jälkeen tuo ketju on pyörinyt kehää monta kuukautta.
Ja kyllä, olen myös itse toisessa ketjussa heittänyt yhden piikin toiselle kirjoittajalle. Se on ainakin omasta mielestä kuitenkin hieman eri asia kun moneen viestiin upotettu pieni tai suuri piilo kuittailu. Jos et sellaisia ole nähnyt tai lukenut viestejä sillain, niin se on sinun tulkintasi. Mm, tuo kuittailu tuosta että so:n aktiivit on päättänyt ettei muut ryhmät halua tehdä tänne reissuja on täysin turhaa. Varsinkin kun tiedän henk koht kolme ryhmää jotka ei syystä tai toisesta halua tehdä meidän peleihin reissuja.(ei tosin taida koskea playoffeja, koska silloin pelataan elämästä ja kuolemasta ja silloin voidaan kyllä vähän joustaa) Se johtuu muistakin asioista kuin lippujen heiluttelusta, mutta sillä on myös osansa. Ja tuo asia kannattaa ottaa ihan tosissaan. Koska kaikki kotipelit jossa on myös paljon vieraskannattajia on ylivoimaisesti kauden parhaita pelejä.
Tämä oli hyvä viesti. Perusteltu ja asialisesti. Näin homma pitäisi olla! Toki pieni kissanhännänveto aina kivaa.
Mä en varsinaisesti tuolla gallupillani (jos tällä sitä edes tarkoitat) hakenut kuittailua ja semmosta “Hähää siitäs saitte” tyyppistä vastausta SO aktiiveille. Ei todellakaan. Kiitos teidän, peleissä käyminen on erittäin mukavaa kun on sitä kuuluisaa meteliä ja tunnetta. Tein gallupin siksi, koska halusin itsekin tietää, onko kyseisessä väittämissä mitään perää ja toin saamani vastaukset julki, jotta moni kannatuskultuurista ei mitään ymmärtävä (moni on myöntänyt täälä olevansa sellaisia) ja muut saavat jotain konkretiaa ketjussa esitetylle väittämälle. Oman 2 päivän tutkimusretkeni perusteella se oli paskapuhetta. Silloin viestini ei ole ■■■■■■■■■ vaan itse kerättyä dataa.
Hyvää päivänjatkoa ja piiskaa jengiltä keuhkot ulos ylihuomenna.
En puhunut siitä sinun viestistä ja kyselystä, vaan mainitsemani käyttäjän jostain viestistä ketjuun, joka meni juurikin jotenkin niin että koko homma on meidän päättämä/keksimä. No tästä eteenpäin ja kohti ylihuomista playoff avausta. Koitetaan saada kaikkien keskittyminen kohti tärkeitä pelejä ja meininki hallille kuntoon niin saadaan taas enemmän positiivista pöhinää tänne palstallekkin