Oikeastaan tuo viimeinen lause on sellainen, mikä saattaisi leikitellä jopa kartelli-määritelmällä. Kilpailevat yrityksethän eivät periaatteessa saisi sopia hinnoista ns. taloudellisen voiton maksimoimiseksi. Ja tavallaan voi olla jopa etu, että näin ei myöskään tehdä, slllä liian vähän huomiota saa hinnan ankkuroinnin vipuvarsi muuhun tuottavaan myyntiin
Mutta siis, periaatteessa tuollaisia sopimuksia ei saisi nimenomaan tehdä.
Näin sivusta seuraajana tämän pohjalta et ymmärrä vertausta oikein
Samat tiet on huono vertaus, koska samat tiet ovat tässä vertauksessa sama halli. Se tuote mistä asiakas maksaa on debatin aihe. Mersu on parempi auto kuin Lada kyllä, mutta Tappara ja Ilves on yhtä hyvä kun Ilves ja Tappara
Ei kysymyksessä ole kartelli. Jääkiekkoa pelataan aika monella paikkakunnalla ja näitä välieriäkin vielä usealla. Lisäksi jääkiekkopeli sisältyy kategoriaan kulttuuri ja viihde.
Ja vaikka liput eivät olisi täysin identtiset, niin niiden olisi hyvä olla hyvin lähellä toisiaan. Edelleen muuttuvat peli päivät ja dynaaminen hinnoittelu voivat toki vaikuttaa.
Toimiallaan kilpailevat yritykset jotka sopivat hinnoista niin, että kuluttajalla ei ole mahdollisuutta valita, sisältää vahvasti kartellinomaisia piirteitä. Jos tämän laajentaisi niin, että kaikki Liiga-joukkueet sopivat saman, ymmärtäisit pointin - tosin he eivät eri markkina-alueilla kilpaile keskenään, mutta olisi vähän outoa silti. Toki myös järjetöntä kaikille osapuolille.
Tämän vuoksi (koska liikutaan harmaalla alueella) monikaan yritys ei ala hinnoista kilpailijoiden kanssa ”sopimaan. Mä siis en sano, että se on kartelli, vaan tarkoitan että niitä piirteitä tuossa keskustelussa alkaa olemaan ja tämän vuoksi tuota keskusttelua ei kannata alkaa käymään (harmaata aluetta).
Random kuluttaja, joka ei ole seuralle uskovainen, mutta lätkä kiinnostaa tai ns. budjettikannattaja on oikeutettu ostamaan lippunsa ns. vapaasta markkinasta.
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Kyllä itse matkustan matkani mielummin Mersun penkillä kuin Ladan penkillä, vaikka auto-tittelillä molemmat ovat.
Ja en todellakaan olisu tässä vaiheessa satunnais-lipunostajista huolissani. Heitä tuskin tässä kohtaa kovin paljoa ei ole.
“Ja kun Ilves on myynyt oman ottelunsa pilkkahintaan loppuun, niin sitten satunnais-lipunostaja joutuu ostamaan kalliimman lipun Tapparan peliin ”
Edit. Ja tuotteita vertaillessa voidaan ottaa kokonaisuus huomioon. Esimerkiksi paikallisotteluiden jälkeiset tapahtumat ja fanien käyttäytymiset.
No menee se kun tuotteen laadussa (ottelu) ei ole juuri mitään eroa kun samat joukkueet on jäällä. Tuotteen laadussa Mersu vs Lada onkin jo isompi ero.
Tottakai minäkin mielummin maksan enemmin Tapparan lipusta kun on paremmat värit, samanhenkistä porukkaa enemmän hallilla jne, mutta käänteisesti ajattelevat myös Ilvesläiset ja heidän kynnys ostaa samoin perustein lippu heidän peliinsä on pienempii kun hinta on matalampi.
Kysymys onkin se, että millä Tappara perustelee lippunsa kalliimmaksi kun Ilveksen. Yleisömäärä sitten kertoo toki lopulta onko Tappara hintojensa kanssa oikeassa
Kyllä tuolla taustalla on varmasti niin paljon dataa että hinnoittelu on oikein toteutettu, vaikka satunnaisesta lipunostajasta voi kenkulta tuntua. Yleisömäärä ei kerro mitä viimeiselle riville jää.
En epäile, eikä pointtini ollut kritisoida Tapparaa tai kehua Ilvestä (kunnes koittaa jälkiviisaus sarjan jälkeen ). Palstan satiaisena takerruin vain kielikuvien epäkohtiin mitkä pisti silmään. Palauteketjussahan tässä ollaan eikä lippuketjussa
Jälkikäteen aika moni globaalikin toimija osaisi tehdä toisenlaisia liiketoiminnallisia ratkaisuja. Kaikki mokaa joskus töissään: pelaajat, toimihenkilöt ja me palstalaisetkin. Silloin asioita tehtiin sen tiedon valossa ns. parhaan mahdollisen tiedon pohjalta.
Melkoista jeesustelua olisi se, ettei koskaan saisi mitään päättää väärin. Ja lopulta - oliko kyse lippujen hinnoista vai siitä, ettei urheilullisesti ihan riittänyt ja tähän katsojat reagoi?
Minkä takia lippujen hinnoittelusta keskustellaan tässä ketjussa, joka on tarkoitettu antamaan palautetta kanssakeskustelijoille? Ketjun aiheeseen viittaa vaikkapa esimerkiksi ketjun otsikko “Palautetta kanssakeskustelijoille, 2. erä”.
Täytyy ihan nostaa hattua nille jotka jaksaa kirjoittaa ja perustella näkökantojansa liput Tapparan peliin- ketjuun. Aivan liian pitkiä viestejä minulle luettavaksi kovin tarkkaan, mutta varmasti joku lukee kuitenkin. Loistavaa ajankäyttöä ja kyllä varmasti se oma kanta on se oikea, onhan sitä nyt perusteltu tuhansien sanojen edestä.