Palautetta kanssakeskustelijoille, 2. erä

Koitin sitä tuossa yllä avata.

Ensinnäkään minä en ko. keskustelussa alkujaan viitannut kehenkään suoraan, vaan puhuin yleisesti. Tämän jälkeen @Rantt3 vastasi minulle. Hän vastasi yleisesti ja kun omassa vastauksessani minä puhuin niistä äärimmäisistä esimerkeistä, niin hän yleisellä tasolla kertoi myös ymmärtävänsä sitä, että kaikki on vapaata riistaa ja tyyli on vapaa. Näin siis oletin, koska minä puhuin niistä äärimmäisyyksien karsimisista ja hän pleijareiden alla puolsi asiaa.

En käytä aikaani muiden keskusteluhistoriaan, mutta @Rantt3 ei sinällään ollut ko. viestissä edes provokatiivinen, enkä sellaista ole häneltä huomannutkaan tai jos olisin, olisin varmaan siihen vastannut. Hän myös osoitti minulle oman nuhteettomuutensa viestihistoriallaan. Täten siis viittasin ”johonkuhun” joka niitä äärimmäisyyksiå vaikkapa palstalle kirjoittaa. Joka siis ei ole @Rantt3 .

Voi olla ja onkin, että minun kaikki sanamuodot ei ole ymmärrettävimpiä. Olisi siis varmaan kannattanut käyttää passiivia, jossa edes joku ei ole tekijä. Mutta vaikka asiasta eri mieltä olenkin, niin ei minunkaan jokainen viesti ole piilotettu piikki jollekulle. Tämänkin voi halutessaan minun viestihistoriasta tarkistaa.

Itse kyllä myös ihan yhtäältä hämmennyn siitä, että meidän omalla palstalla naureskellaan Ilves- fanien keskareiden älyttömyydelle, mutta samalla ollaan valmiit hyväksymään sitten jopa kohtuuton (puhuin edelleen niistä kärkkäimmistä mielipiteistä) kun ammattiurheilussakaan ei olla immuuneja ulkopuolusille tekijöille. Ihan yhtäältä hämmennyn siitä, ettei vaikkapa loukki saisi näkyä.

Mutta ihan hyvä haasto tämä. En kyllå yhtään usko, että tämä poisti alkuunkaan sitä saivartelijan leimaa, mutta arvostan palautetta, jos kirjoitusasu triggeröi - tällöin siihen voin puuttua.

Jestas mitä saippuaoopperaa täällä käydään. :joy:

21 tykkäystä

Joo ei jaksa kyllä lukee kaikkia sepustuksia​:sweat_smile:.

1 tykkäys

Voi olla, että tämä(kin) johtuu omasta väsymyksestä ja oman elämän asioista, joten suhtautukaa tähän sellaisena. Minua kuitenkin ärsyttää itseäni muiden puolesta (ja joskus omastakin), että kun tässä ketjussa käydään täysin aiheeseen kuuluvaa ja peräti asiallista keskustelua, niin tänne tahdotaan tulla sitten ulkokehältä kirjoittamaan jotain aiheeseen kuulumatonta.

En tiedä, kuinka usein tässäkin ketjussa on keskustelijoita, jotka kirjoittavat “poppareita esiin” tai “draamaa”, vaikkeivat liity itse asiaan mitenkään. Jos ei ole jotain palautetta annettavaksi tai ei kiinnosta lukea muiden palautetta tai osallistua siihen, niin kannattaako silloin oikeasti kirjoittaa yhtään mitään tähän ketjuun?

Ei ole kovin kanssakeskustelijaa kunnioittavaa tulla ns. kolmantena tai neljäntenä tilanteeseen, varsinkaan, jos ei ole mitään muuta tarjota kuin arviointia tai arvostelua.

9 tykkäystä

Tää on Forumin paras lanka.

1 tykkäys

En tiedä viittaatko minuun, koska oletan, että jos viittaisit, niin kohtelista olisi tällöin toki tägätä.

Minä vastasin asialliseen kysymykseen juuri oikean topicin alla, enkä usko, että @CliffyByro tai edes @Rantt3 on tässä mitenkään pahalla hengellä liikkeessä. Ei siis ole mitään draamaa, on vain keskustelua.

@peterra tuon tiivistää aika kivasti - milloin mihinkäkin keskusteluun tulee komenttia keskustelun olevan turhaa, draamaa tms. ikäänkuin jollakin olisi mandaatti päättää mikä keskusttelu on turhaa ja mikä ei. Joskus joku sinun pointti saattaa aiheuttaa tirskahtelua ruudun toisella puolen, jopa ilkikurisen kommentin.

Mutta jos viittasit minuun tai kanssakeskustelijoihin, niin ainakin saimme sinulle ilmeisen hyvän mielen. Onhan sekin jo.

2 tykkäystä

Ymmärrän että ■■■■■■■■ kun ei voiteta. Ymmärrän, että silloin tiettyjen pelaajien otteet nostetaan tikunnokkaan etenkin, jos heiltä odotetaan paljon. MUTTA:
Lopettakaa tuo pelaajien sanallinen teurastaminen ja ajojahti. Jos Rautiaisen otteet ei herätä ihastusta niin voin sanoa että siellä on muutama muukin, joiden panos on varmaan vielä alhaisempi mutta koska eivät ole iskeneet 70+ pinnaa runkosarjassa, niin heitä ei edes muisteta. Esimerkkinä voisin heittää E.Tuulolan ja Jul.Mattilan. Mutta en minä heitä ala haukkumaan jokaisen kiekonmenetyksen jälkeen, kyllä tuolla ihan aito taistelutahto näkyy ja minusta on aika säälittävää jos pelaajasta keksitään VAIN negatiivisia asioita silloin, kun homma ei toimi 10+.
Eikä se peli ole ollut niin paskaa kuin annetaan ymmärtää. KooKoo on ollut läpi kauden todella tehokas ja tänäänkin Tapparalla ei ollut edes onnea noissa maalipaikoissa, viivallakin käytiin. Pikkusen jäitä hattuun ja luottoa sekä hieman harkintaa mitä tuonne pelaajien ketjuihin suoltaa höyryspäissään.

Kiitos.

27 tykkäystä

Eiköhän jokainen ole oikeutettu mielipiteeseensä, varsinkin kun se on perusteltua?

5 tykkäystä

Se ero siinä moneen juuri onkin, että heistä se taistelutahto näkyy kauas. Silloin saa synninpäästön, jos epäonnistuukin välillä.

6 tykkäystä

Jos täällä käy joku pelaaja esim. Rautiainen kesken playoffien lukemassa mitä ne nimimerkit minusta kirjoittaa, peli on menetetty.

2 tykkäystä

Missään vaiheessa en ole vastaavaa väittänytkään. Mutta kommentit “■■■■■ paska veltto paska” tyyliset kommentit ei tuo mitään lisäarvoa palstalle.

Onko Rautiainen pelannut niin kuin häneltä odotetaan? Ei. Saako sitä kommentoida? Kyllä. Onko hän joukkueen ainut “epäonnistuja”? Ei. Onko hänestä sanottu jotain hyvää viimeisen sanotaanko kuukauden aikana? En muista.

Voisin tässä alkaa luetella missä Rautiainen on onnistunut mutta koska menisi OT:ksi, jätän sen tähän ja kun jengi on rauhottunut (ehkä jo huomenna illalla) niin voin niitä käydä luettelemassa hänen omaan ketjuunsa.

5 tykkäystä

Jep, hienosti analysoidaan jokainen pikku virhe mutta onnistumisista ei mitään.
Rautsi on jo valtameren toisella puolen mutta ei voi pärjätä muuta kuin roskakuskina tms jne jne.

1 tykkäys

Kyllä sitä Rautiaista varmaan joka ikinen kirjoittaja tällä palstalla on tällä kaudella kehunut silloin kun on aihetta ollut.

7 tykkäystä

Tässä tuskin on kyse kaikkien haukkumisesta. Hyvin monia voi kyllä arvostella negatiiviseen sävyyn, mutta ei kaikkia.
Ja ne ketkä ovat paskan niskaansa ansainneet, ovat sen ansainneet. Mitä selvää asiaa silittelemään.
Edit. @Cazens

Aivan. Ei sitten mitään jos asia on kunnossa ja kaikki keskittyvät joukkueen kannattamiseen. Itsestä se tuntuu hyvältä, paremmalta kuin heittää kokoajan paskaa joukkueen niskaan.

2 tykkäystä

Toisaalta ihan syystäkin porukka on turhautunut. Samaan aikaan vähän pitäisi laittaa jäitä hattuun ettei ihan laukalle mene. Nuori kaveri liian isossa roolissa, kyllä siinä helpostikin paljon silti odottaa jos pelistä toiseen on kokoonpanossa ja suuressa roolissa. Ei siellä moni muukaan loista, mutta eivät ole myöskään kentällä kun peliä pitäisi lyödä tasoihin.

Onhan Benjiä sitten taas ylistettykin maasta taivaisiin kun aihetta on.

1 tykkäys

No totta kai kun tunteella kannatetaan, niin siihen kuuluu se, että ne negatiiviset tunteetkin läikkyvät joskus, ei sille voi mitään. Tämä on vain keskustelupalsta, ja eiköhän porukka täällä kuitenkin sen verran kovia tapparoita ole, että viimeistään keskiviikkona fokus on jo täysin tuon porukan tukemisessa.

En itse jotenkin näe sitä niin että jotkut tunnekuohussa kirjoitetut viestit kertoisivat mitään totuutta siitä, mitä mieltä joku on vaikka jostain pelaajasta isommassa kuvassa. Hyväähän täällä kaikki heille toivovat tietysti.

1 tykkäys

Kyllä minäkin nyt tässä omasta puolestani sen verran sanon, vaikkei varmaan tarvisikaan, että joskus kyllä kääntäisin nuo murskapalautteet aivan toisin päin.

Tässä voisi pitkäänkin puhua aikuisen esimerkistä ja omien tunteiden kanavoinnin tärkeydestä. Perustaitoja elämässä, jotka osalla keskustelijoista on hukassa. Noh, jos tähän kuitenkin listataan niitä lieventäviä seikkojakin:

  • luulen, ettei Tapparan pelaajista kukaan lue meidän keskustelupalstaa kesken playoffien. Täältä tuskin saisi itselleen mitään hyvää.
  • fanien purkautuminen netissä osoittaa syvää välittämistä ja isoa sydäntä Tapparan suuntaan.

Näistä lieventävistä asianhaaroista huolimatta toivon vilpittömästi, että harkittaisiin jokaisessa ketjussa omia tunnetiloja ja olisiko joissakin tilanteissa parempi lyödä se puhelin vain kiinni mieluummin kuin kirjoittaa niitä tunteitaan julki.

Tapparalla on poikkeuksellisen vahva ja aito yhteisö, joka on osoittanut kasvunsa voittajaksi kaikilla tasolla - myös fanien osalta. Me tapparalaiset kunnioitamme jääkiekkoa ja vastustajia, annamme heille aidon tunnustuksen, kun on sen paikka. Siitä yhteisöllisyydestä voi olla aiheesta ylpeä ja tiedän, että monet toimihenkilötkin ovat.

Mutta on meilläkin lieveilmiöitä, joista yksi on tämä kasvoton ja rajaton haukkuminen. Mietin, kuinka moni kehtaisi sanoa kenellekään kasvotusten näitä samoja asioita, mitä tappion hetkellä joillekin pelaajille ketjussa tuuttaillaan.

Tappioille on löydettävä vakiosyylliset ja näitä lieveilmiöitä ruokitaan ja ruokitaan. Olen jopa itse mennyt välillä siihen pisteeseen, että mietin, ansaitsevatko tapparalaiset sitä seuraavaa mestaruutta oikeasti? Ja kuinka palavasti sitä näiden kaikkien tapahtumien jälkeen halutaan, kun joukkue vedetään tappion hetkellä kölin alta aivan surutta. Huomioitavaa sekin, että palautetta voi antaa asiallisesti ja ilman kirosanoja. Silloin voi olla täysin yhtä vakuuttava, mutta jättää edes muille ajatuksen siitä, että ihmisiä tässä vain ollaan.

Mitäpä jos taas palattaisiin tänäkin keväänä mestaruuksia ansaitsevaksi faniporukaksi täällä keskustelussakin?

10 tykkäystä

Jos täällä kourallinen porukka purkaa pahaa oloa, niin tuskin tässä nyt kriisi on päällä fani yhteisössä. Ymmärrän kyllä molemmat näkökulmat tilanteeseen, myös ne turhautumiset.

Tästä samaa mieltä! Nukuttu yö helpottaa, ja paljon. Tänään peli oli jo melko hyvää, ja voittokin hyppysissä. Kyllä tää tästä. Ja kyllähän Kookoo on ansainnut voittonsa, kova porukka vastassa. (Tätä sanoi myös Joni Tuulola pelin jälkeen) Mutta kyllä muutamien yksilöiden on pakko löytää sitä viimeistä puristusta nimenomaan omaan päähän. Puolustamalla mestaruuksia voitetaan, ja siihen tarvitaan kaikkia.

2 tykkäystä

Tavallaan ihan hauskaa, että palstalla on kirjoittajia, jotka opettavat muita, että miten pitäisi kirjoittaa, ja kirjoittajia, jotka tietävät kaiken ja muut ovat väärässä.

17 tykkäystä