Vaimenna ne, niin menee piiloon. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Ja sitte vielä keksitään niille parannuskeinoja menestykseen. ![]()
@Leinolan_luuta Voitko antaa palautteet oikein kannattamisesta ja kehitysideat finaalisarjan jälkeen? Keskitytään nyt vain fiiliksen nostattamiseen!
Jo edellis kauden Porin Mega-matkalla naamiot ja soihdut tuotiin kysymättä etummaiseksi eikä varmastikaan kukaan kysynyt keneltäkään , että onko se ok. Misssä ja millä aikataululla näistä asioista keskustellaan?
Nyt varsinkin kun Ilveksen osasto41 on monella taholla ollut poliisin kanssa tekemisissä niin mietippä, että miten se liittyy tähän ko. marssiin
Keskustellaan joskus muulloin, kun ensimmäisen finaalin aamuna. Aika turhaa nyt.
Tiettyjen asioiden ennaltaehkäisy on mahdotonta jälkikäteen. Mutta sinänsä olet ihan oikeassa.
Kaikki kykenevät mukaan marssimaan ja tehdään tästä paras 1. finaapelin päivä vuosiin!
On. Mutta ei tässä jokusen tunnin aikana muutaman nimimerkin toimesta foorumilla saada asiaa muutettua. En minäkään jaa ideologiaa maskeista, mutta en mä niistä nyt ala jauhamaan. Toivottavasti tulee hyvä marssi!
Marssitouhuista joillakin tuntuu olevan oma vahva käsitys, että miten sen pitää mennä. Muut mielipiteet lynkataan trollailuna. Kohta tämäkin seura on kuin Ilves.
Sinä kun tuosta ns. mielipiteen vapaudesta ja sotaveteraanien uhrauksista olit aiemmin huolissasi, niin eikös tuo sama vapaus koske myös @Rantt3 ?
Mielenkiintoinen tägäys, kun itse en ole yhtään kommenttia kirjoittanut siitä, miten marssin pitäisi mennä ![]()
Eri mieltä oleminen ei ole trollausta, mutta jonkun ei-tapahtuneen asian kauhistelu ennen koko tapahtumaa usean viestin voimin vielä AI-lisäyksineen, ja (tietoisesti) lakipykäliä virheellisesti referoimalla on trollausta. Sitä miten Tampereen toinen seura tähän liittyy, en ymmärrä myöskään.
Ei helvetti! Kyllä on oikeus edelleenkin mielipiteeseen ilman että se on heti trollausta
Onhan nuo jotkut jo valmiiksi naapuriseuran väreissä koska ilmeisesti eivät kehtaa pukeutua ‘porkkanoihin’
Sitten herää epäilys, että ketä nämä mustiin pukeutuneet huppupäät oikein ovat kun eivät kannata seuraa edes.tunnustamalla värejä.
Se trollaukseksi väittäminen on myös mielipide. Onko se siis kielletty mielipide? Eikö sitä koske mielipiteen vapaus? Selitä ny miten tämä menee kun en pysy kärryillä.
Pitäskö ottaa kaikesta vääntämisestä ja tappelusta finaalirauha? Tässä on kautta 4-7 peliä jäljellä ja toivottavasti meidän perspektiivistä kausi päättyy hienosti. Sen jälkeen on taas ihan koko kesä aikaa vääntää.
Tsemppiä Tappara!! ![]()
![]()
En ole suoranaisesti vastaankaan, mutta en näe myöskään meidän tavallisten tahmatassujen mielipiteiden vaikuttavan mihinkään. Kaikki epätoivotut keskustelut kun voi jokainen sivuuttaa.
Itse siis uskon (asialliseen) keskusteluun mielipide-eroista huolimatta ja varmasti tässä osalla on huolena ns. Tappara-brändin liittäminen toimintaan, joka puolestaan liitetään sitten muihin lieveilmiöihin.
Nollakommentti itseltä.
https://tappara.co/t/areena-keskustelua-tapparan-ottelutapahtumista/26371/4441?u=sammyo
Yksi elämäni esimiehistä sanoi joskus myyntejä tiedustellessaan. “Kuule Sammy, ei kiinnosta kilpailijat ja uppoavatko ne. Kiinnostaa miten meillä menee”.
Sama pätee tässäkin. Mikä on sinulle hyvä, ei välttämättä riitä minulle. Jos Lappeenrannassa myydään kympillä lörtsyjä, kiva heille.
32 viestiä seuran lippumenekistä. Millä mandaatilla? Millaiselta taittopenkiltä (Simo Vaatehuoneelta morjes) arvostelet ihmisiä, jotka eivät paina irtolippuihin parin viikon ruokarahojaan.
Ei tarvi ei, mutta ymmärtämiseen tilata jotain muuta kuin lämpölampun alla seissyttä tuotetta ilmeisesti vaatii.
Vai onko niin, että “jollakin” on rima vähän korkealla? Tai NoHo kussut sun muroihin (vai toisinpäin?)ja pitää nyt vaan toimijaa mollata?
Jotenkin katkeruus toimijaa kohtaan nostaa päätään.![]()
Ei ole katkeruutta, eikä kukaan ole lirauttanut kenenkään muroihin. Hehän toimivat aivan oikein, ja siitä syystä lakkia päästä. Sen vaan soisi, että sen nelisenkymmentä iltaa kun tuolla kalenterivuodesta vietät, ei aina joutuisi päivän eineitä jaksottamaan niin, että tietää neljä tuntia olevan puhdasta haaskausta. Olisi mukava ottaa se neljä tuntia päivään mukaan.
En tiedä mihin viittaat. Minun kommentissanihan ei oikeutettu “kaikkia kommentteja ilman sen suurempaa mietintää”. Oikeastaan aika todella heikko, ja jokseenkin jopa törkeä argumentoinnin muoto on vetää yhdestä vasta-argumentista moista lopputulemaa. Varsinkaan, kun minun kommenttihistoriastani saa kyllä ihan etsimällä etsiä mitään erityisiä negakommentteja yksittäisiä pelaajia kohtaan. Lisättynä vielä se, että ketjun pelaaja ei mitään erityistä kritiikkitulvaa ole saanut, joten viestiäni ei vo…
Joku on suomen kielen indefiniittipronomini, joka viittaa ihmiseen, jota ei tunneta tai jota ei määritellä tarkemmin. Kirjoitin vastauksen sinulle asiasta, enkä tietääkseni lisännyt viestiini pähkinää. Sinä tietääkseni puolustit joitakin koska argumentoit itsesi olevan nuhteeton, mutta luet minun jonkin viittaavan sinuun. Ihan heti en saa kiinni miksi näin.
Mutta niin se vain huippu-urheilussa ja erityisesti jääkiekon playoffseissa menee, että kentällä ollesasi sinua kohdellaan kunnossa olevana. Niin median teksteissä kuin facebookin tai anonyymien viestifoorumeiden kommenteissa.
Jos netissä tai palstoilla kirjoitetaan maan olevan litteä, niin vastakkaista mielipidettä ei soisi esittää? Jokainen artikkeli, kommentti tai mikä tahansa muu rakentuu siihen narratiiviin, mitä kirjoittaja haluaa rakentaa. Täten jos media tms. haluaa flopista kirjoittaa, niin sen tehköön. Toki joskus Tapparan kannattajien keskustelun soisi olevan ehkä toisinaan ymmärtäväisempää, koska pelaajat ei ole koneita. Naapurin kannattajat oikeuttaa hienosti itselleen ne keskisormet jne. koska ”väittävät seurasta varmuudella enemmän kuin kukaan ammattilainen” - sekin on joodenkin mielestä ok ja ymmärrettävää.
Saat itsen ajatella pelaajien terveydestä mitä tahansa ja oikeuttaa sillä sen narratiivin, mitä haluat ylläpitää. Mutta kovin kaukana totuudesta se on, jos se olisi noin mustavalkoinen. Ammattiurheilulla ja terveydellä on kovin vähän tekemistä keskenään - esimerkkinä tästä jo ihan tuet ja teippaukset, puudutuspiikit yms. jotka ovat urheilussa arkipäivää. Ne auttavat vaihdellen riippuen aina kulloinkin mistä vaan. Kuten sanoin, lisää runtua vaan ja voimakkaammin, jos siltä tuntuu, kunhan oma olo paranee.
Sinä tietääkseni puolustit joitakin koska argumentoit itsesi olevan nuhteeton, mutta luet minun jonkin viittaavan sinuun. Ihan heti en saa kiinni miksi näin
Ottamatta asiaan muutoin kantaa se on kyllä annettavana palautteena, että minäkin luin tuon po. viestisi siten, että viittasit sanalla “joku” nimenomaan Rantt3:een. Omaan silmääni puolustelusi tältä osin näyttäytyy pelkkänä saivarteluna.
Voin tietenkin olla väärässäkin, mutta jos näin on, niin kuulisin mielelläni, kehen sitten koko keskustelun konteksti huomioiden viittasit sanalla “joku”, jos kyseessä ei ollut Rantt3?