Muistikuvieni mukaan tekevät kyä pienen kierroksen ja taputtavat samalla. Eivät toki todellakaan samalla tavalla kuin voittopeleissä mutta mulle riittää tappion jälkeen tuollainen vähän vaatimattomampikin kiitos, koska omakin kiitos rajoittuu taputuksiin.
No joo, keskiympyrässä taitavat heilutella mailoja. Mutta en todellakaan ole havainnut mitään systemaattista viheltelyä tai molarin lynkkausta ikinä. Mikä motiivi tuollaisella väitteellä edes on?
Pahoittelut jos kirjoitukseni tuntui siltä et syyllistän kaikkia sinioransseja. Kotona kun c päädyssä istutaan niin ei sitä osaa hahmottaa kuin katsomoalueen mistä se tulee. Painotan myös itse vielä että tarkoitin eetä tätä tapahtuu 1-5 fanin toimesta, ei siis koko ryhmän hommaa . Toki muualtakin sitä kuuluu. Ei pitäisi leimata koko katsoja kuntaa muutamien yksilöiden toimien mukaan tässäkään asiassa.
Tarkoituksena oli vain herättää keskustelua asiasta. Garteigin sanominen vaan pisti omaan korvaan aika pahalta. Tiedä sitten onko sillä voinut olla osuutta asiaan, ettei tullut meille takaisin liigaan palattuaan.
Missä foorumissa tuo Garteigin lausunto tai kommentti on ollut?
Näykki kertoi eilen jälkipeleissä Garteigin puhuneen tälläistä.
“…pataljoonan hevosmiehet kertoi, että kirjuri oli sanonut, että…”
Enkä kiistä etteikö Garts olisi voinut tuntea noin…kontrasti voitto- ja tappiopelien jälkeen fanien toiminnassa taatusti erilainen. Mutten kyllä ikinä ole saanut mielikuvaa, että tappio kaadetaan molarin niskaan.
Gartsin ketju lienee aika hyvä arkisto, jos haluaa penkoa millaisia tunnereaktioita pelinsä aiheutti. Loppua kohti kun peli parani niin taisi olla melkoisen suosittu maalivahti.
40 vuotta peleissä käyneenä sanoisin että Tapparan kulttuurissa omille buuaminen/viheltäminen on hyvin harvinaista. Yksittäisiä pelejä ja tapahtumia on ollut, mutta ne ovat kyllä sitten olleetkin heikkoa tekemistä.
Yksi kovimpia yleisöhuutoja missään olen kuullut Kölnissä kun paikallinen FC pelasi umpipaskan matsin ja hävisi selvästi. Joukkue tuli kiittämään fanipäätyä ja raivohuudettiin kentältä pihalle.
Juuri näin.kannataa käydä vaikka porissa jos haluaa enemmän tunnetta faneilta kun häviö tulee.
Mutta kukaan ei voi sanoa, ettei Heljangon kohdalla olisi mennyt yli tässä pari vuotta takaperin. Sittemmin tilanne on rauhoittunut, mutta sillä oletuksella, että tänne kirjoittavat on pääasiassa aikuisia ihmisiä, homma oli melkoista lynkkausta.
Voin kyllä myös todeta aika pitkään Tapparan peleissä käyneenä, että joukkueelle buuaaminen on ollut todella harvinaista. En oikeastaan muista edes tuollaista.
Jotain yksittäisi tyyppejä on ollut mitkä huudelleet jotain negatiivista pelaajille, mutta nekin on yksittäisiä ja aika harvinaisia tapauksia. Yleensä samoja henkilöitä.
En nyt lähtisi täydeksi huhuksi tuomitsemaan. Näykki kuitenkin koutsasi Gartsaa Tapparassa 19-20 ja omin korvin kuulin tuon Näykin kommentin. En usko, että ihan huvikseen tuollaisia alkaa laukomaan.
Kyllä IFK pelissä ja pelin jälkeen oli taas orastavaa lynkkausta. Eilinen taas tasoitti mieliä ja kielenkärkiä.
Oli varmasti, mutta huuteliko fanit paikanpäällä tätä vasten naamaa? Se on sitten erijuttu, jos pelaaja käy esim. täältä lukemassa juttuja omista otteistaan. Sitä nyt tuskin kauhian moni ammattilainen harrastaa.
Juu en ollut paikanpäällä kuulemassa. Ja toivottavasti pelaajat ei lue näitä juttuja. Suurin osa olis jo sairastunut masennukseen.
Pohdin lähinnä tuota Näykin agendaa tässä. Ihan joka kantilta.
En usko hetkeäkään, että pelaajat ei lukisi juttuja itsestään täältä tai Facebookista. Ei välttämättä kaikki, muttei myöskään “ei kukaan”. En muutenkaan fanita 90-lukulaista ajattelua, että “ollaan vaan netissä”. Internet on integroitunut osaksi elämää ja on ihan elävää elämää vaikka salanimien takaa kirjoitellaan. Täälläkin kirjoitetut asiat ovat osa koko maailmaa. Ei olla missään kuplassa.
Samaa olen myös ollut todistamassa.
Ylipäätänsä kyllä kannattajan varsinkin Keski-Euroopassa antavat kunnolla pelaajien tietää pettymyksensä esitykseen.
Erikoisia väittämiä Näykiltä ja Tuokkolalta ja varsinkin kun Garteig ei ainakaan minun mielestäni isompaa kritiikkiä saanut, varsinkaan niin että ottelussa olisi buuattu tai jne.
Jos taasen joku maalivahti seuraa keskustelupalstoja ja ottaa siitä itseensä niin on vaikea kovinkaan pitkää ja menestykästä uraa veikata.
Kyllä pelaajat tietää että heistä kirjoitetaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Se on taas pelaajan omasta mielestä kiinni kuinka ne käsittelee. Alan valinta kysymys.
Fanit ja heidän tunnereaktiot kuuluvat tähän juttuun.
Näykin kommentit taas Gratsista ovat enemmänkin erikoisia. Garteig itse antoi Tapparalle lokaa siitä että jatkoa ei tarjottu, koska Domin kanssa tehtiin jo syksyllä diili.
Voi tosin olla että Näykki olisi halunnut jatkaa Gartsin kanssa.
Onko tämä liputettu vain siksi, että puuttuu linkki alkuperäiseen viestiin, vai miksi? Krediitit on kuitenkin annettu eikä kaupallista tappiota ole viestin kopioinnista syntynyt.
Eiköhän tuo ole siksi, että ei ole linkkiä lähteeseen.