Palautetta kanssakeskustelijoille

Mitään ottamatta pois Vilttitossulta, mutta kyllä @pelimies69 provosoi minulta paljon enemmän irti :smiley:

Ihan ensin, älä ota itseeni persoonana. En tunne sua, joten en ole muodostanut mielipidettä. Todennäkösesti olet vain hyvää tahtova intohimoinen fani.
Mä tiedän, että provosoin, välillä tietoisesti, välillä tietämättäni.
Sekin on totta, etten pysty perustelemaan väitteitäni. Pystyisin sen tekemään vain nimeämällä tietolähteeni, ja sitä en tee. Mulle on tärkeempiä ne ihmiset ja niiden luottamus, kun mikään somessa.
Koittakaa kestää, pyrin irtaantumaan tästä koko palstasta, hetken se vielä kestää.
Minua ei ees kannata kuunnella. Täällä on kuitenkin kaks joihin luotan. Messi, siellä on tietoo, asiasta jos toisestakin. Gatecrasher, lataa hyvää objektiivista näkemystä laajalta alalta. Näitä kahta kuunnelkaa.

En ota mitään itseeni persoonana. Haluan ihan vilpittömästi tietää, mikä tyylissäni ärsyttää. Jos joku tyyli ärsyttää, silloin on hyvä tunnistaa se itsestään, koska se miten yksi kokee oman kirjoittamistavan ja ennen kaikkea tyylin, saattaa olla piilossa oleva mielipide, jonka muutkin ovat halunneet tuoda julki, mutta eivät ole uskaltaneet.

Minäkin arvostan heitä ihan kuin sinäkin. He ovat joistakin asioista kanssani samaa mieltä ja joista todella paljon eri mieltä, mutta se ei haittaa. Joskus he tykkäävät kommenteistani, joskus eivät. Minulla ei ole pelaajataustaa jääkiekosta, minä en voi ymmärtää peliä samalla tavalla.

Silloin antaisin sinulle opetukseksi omalta puoleltani, että kannattaa olla hiljaa tiedoistaan ja mielipiteistään. Jos tietää enemmän kuin muut, sitä ei aina kannata kertoa eteenpäin eikä antaa muille vinkkejä siitä, että omistaa tietoa, joita muille ei ole saatavilla. Silloin voi naurella oman näppiksensä takana, kun tietämättömät esittelee näkemyksiään, vaikka sinulla onkin enemmän tietoa. Ei kaikkien mielipiteiden kuulukaan perustua johonkin toiseen ja joskus samasta asiasta voi olla samankin tietolähteen kautta erilainen mielipide. Minun mielestäni sinun ei tarvitse mennä täältä mihinkään ja olet tervetullut tänne. Kerroin vain osaltani sen, mikä minua ärsyttää sinun tavassasi kommentoida.

Luulen kyllä että aika harvoja kiinnostaa mitkään nimet tai tietolähteesi. Edes Jutilan Timo ei tee vaikutusta tietolähteenä, voitko kuvitella? Olen vähän pettynyt jos joku auktoriteetti tai muuten arvossa pidetty henkilö lamauttaa ajattelun. Enkä tarkoita tällä ketään vaan ihan yleisesti nyt vain. Tulos on ainoa joka ratkaisee, sanoo tietolähde. No siitäpä onkin sitten hyvä jatkaa kehittymistä.

4 tykkäystä

Eikai sen vaikutusta tarvii tehäkään, se vaan luo pohjaa sille tarinalle, kun tietää mistä se on lähtöisin.

Edit. Ai sä et ymmärtäny sitä tulos juttuakaan. Selittäköön joku muu sulle, mikä ero on hävitä kolme peliä turnauksessa tai runkosarjassa.

Jos sinulle on uskottu luottamuksellista tietoa jota ei voi paljastaa, edes anonymisoituna, niin miksi ihmeessä sitten julistat täällä tietäväsi jotain, jonka kuulit joltain? Tästähän voi jo yksistään päätellä aika paljon siitä mistä tietoa tulee ja mitä se on sisällöltään, jos kerran tietosi kumoavat muiden esittämiä väittämiä.

Melkoiset mittasuhteet tämä asia on palstalla saanut. Itsellä on vaikeuksia ymmärtää miksi, vaikka Rautakorpi tuleekin seuraavaksi taas Tapparaan.

2 tykkäystä

Hyvä, että saan elämääsi uutta sisältöä. Muista kuitenkin, että tämä on vain keskustelupalsta. Vaikka kirjoittaisi perusteluja seitsemän sivua, niin se ei tarkoita, että olisi aina oikeassa. Annetaan ihmisten olla eri mieltä asioista se tekee keskusteluista mielenkiintoisia. Jos kommentit menevät henkilökohtaisiksi, niin silloin pitää puuttua.

Älä huoli, tämän varmasti kaikki täysissä järjissään olevat edes auttavaa kokemusta keskustelupalstoilta omaavat osaavat päätellä, jo pelkästään olkiukkojen ja punaisten sillien määrän perusteella. nuuh

Kannattaa myös muistaa, että kaikki tänne kirjoittavat ei aina lähtökohtaisesti kannusta Tapparaa. Hämmentäjiä löytyy, ihan niin kuin meikäläisiä näyttää olevan esim naapurin palstalla.:wink:

Tästähän olemme täysin samaa mieltä. En täysin ymmärrä, miten minä olisin ketään estänyt olemasta eri mieltä - sehän nyt on jo ihan sananvapauden perusjuttua, että jokaisella on oikeus olla mitä mieltä ikinä haluaa. Toki, jos olen eri mieltä niin voin edelleen kirjoittaa ja argumentoida juurikin sen seitsemän sivua. Keskustelu syntyy pitkälti siitä, kun ollaan eri mieltä, tavalla tai toisella.

Ylläpidon päivitys aiheutti jatkokeskustelua, jotka siirrän nyt tähän ketjuun.

Itsekin olen ihmetellyt ihan samaa. Verrataan vaikka viime kevääseen ja kesään, tuohon Saravon Pekka Pekka -aikaan, niin muutos foorumilla on ollut huikea. Mielestäni vailla mitään järkevää selitystä. Meillä on edelleen pullat todella hyvin uunissa, nautittaisiin nyt siitä kun voidaan. Niitä huonompia aikoja ihan varmasti tulee vielä ja kaiholla muistellaan tätä menestyksen ajanjaksoa joka nyt on päällä. Vai onko täällä porukat jo tottuneet liian hyvään?

1 tykkäys

Vaikka @Ljpp kommentista pidänkin niin itse en ole huomannut mitään poikkeuksellista negatiivisuutta. Muutama kuukausi sitten jonkin verran täällä oli huolta, että meillä on liikaa aihepiirejä, jotka koskevat muita joukkueita kuin Tapparaa ja liian paljon teemoja, jotka eivät liity jääkiekkoon. Nuorten kisojen myötä on tullut paljon jääkiekkoaiheista keskustelua kuten olettaa saattaa, koska negatiiviset asiat herättävät enemmän keskustelua kuin positiiviset. Minä en ole huomannut mitään erityistä negatiivisuutta. Negatiivisuus on muutenkin vähän määrittelykysymys. Tapparan suhteen asiat ovat paremmin kuin hyvin :slight_smile:

Niin se negatiivisuus on kohdistunut toisiin palstan jäseniin. Aikasemmin täällä oltiin yhtä suurta perhettä, autettiin ja tuettiin. Nyt tuntuu että kaikki on sormi pystyssä ja osottaa toista, kaikki tekee yhtäkkiä jotain väärin. Ehkä siihenkin on syynä tapparan menestys, tapparassa on tällä hetkellä kaikki asiat niin hyvin että ei löydy mitään mistä pääsis vähän murjottaan, pistäähän se vihaks, näköjään. Eikö palattaisi vanhaan yjteisöllisyys meininkiin edes omiemme kesken? Ne jolla on pakottava tarve vielä päästä purkautuun voi luoda tunnukset naapurin palstalla siellä on aiheita yllinkyllin.

Joo, en mäkään ole huomannut varsinaisesti Tapparaan liittyen mitään nega-aaltoa. Vaikka toki vaatimustason pitää olla korkealla, Tappara kun on kaikilla mittareilla laatuseura. Lähinnä tuo negailu on varmaan ilmennyt enemmänkin U20 tapahtumien osalta.

Onko sitä nyt yleisemmin liikkeellä? En ole mitään erityistä negatiivisuutta senkään osalta huomannut tai kokenut. Jos ja kun ihmisillä on asioista vahvoja mielipiteitä niin vahvat mielipiteet törmäilevät toisiinsa - se on aina vain ajan kysymys. Ei se nyt varsinaisesti ainakaan minun yhteenkuuluvuudentunnettani ole vähentänyt.

Turnauksen lopputuleman kun tietää niin aika vaikeaa siitä hirveän positiivisia on veistellä. Tässäkin sanoisin “luonnollista.” :smiley:

Tässä on vaan ihmiskunnan perusongelma pienoiskoossa, jota korostaa nykymeininki kun ei nähdä toista kasvotusten. Meilläkin on täällä valtavasti erilaista osaamista ja erilaista näkemystä, joka yhdistettäessä oltais täysin voittamattomia, “maailman valtiaita”. Nyt homma uhkaa kaatua sisäisiin ristiriitoihin. No ei se mihinkään kaadu. Pidän tätä hyvin tyypillisenä tilanteena.

Tappara herättää tunteita ja monet ottavat Tapparaan liittyvät asiat henkilökohtaisesti. Sanonta “fanaattisuus on vaarallista”, muuten pitää täydellisesti paikkansa.

1 tykkäys

Juuri näin. Keskustelupalstan tarkoitus on jakaa mielipiteitä. Kaikilla on kuitenkin Tapparasydän, joten antaa keskustelun virrata kunhan ei mennä henkilökohtasuuksiin. Minusta ei ole negailua, jos ollaan asioista eri mieltä.

3 tykkäystä

Ootte te kaikki yksiä suonikkaita pippelin isoveljiä😁 Koittakaas olla ihmisiksi tai saada ilma putsattua sen verran, että mahdutaan kaikki taas samaan telttaan viettämään siirtorajakipinää…

3 tykkäystä

Todellakin. Olkaa eri mieltä. Kirjoittakaa kunnioittavaan sävyyn. Taklatkaa rehellisesti. Kirjoittakaa luettavaan muotoon. Älkää yrittäkö päästä kenenkään ihon alle. Siitä ei ole täällä mitään hyötyä. Älkää nimitelkö toisianne “kulliksi” tai puppeleiksi. Opetelkaa tunnistamaan tilanteet, jolloin kannattaa karvata ja milloin vetäytyä keskialueen träppiin. Kukaan ei jaksa 60 minuutin ajokoirakiekkoa. Jos on kova painostus, pitkä päätyyn, hengähdystauko ja uusi aloitus. Purkakaa, ja tuoreet jalat kentälle.

8 tykkäystä