Kirjoitinkin että ollut jo tovin…
Tänään ei ollut niin suoraa vaan vähän rivien välistä kuittailua. Eilen viimeks oli suorempaa. Ja jo aiemmin
Kyllä, aiemmin ollut kyllä tuota ilmiötä liikkeellä. Luin tän päivän kommentit uudestaan, enkä huomannut edes mitään rivienvälistä kuittailua. Asiat voi toki ymmärtää eri tavalla. Joka tapauksessa suunta on tässäkin tilanteessa oikea
@Rannari siitä on tullut palautetta ja tänään on ollut hyvää keskustelua.
Kyllä tässä ollaan (me kaikki) monellakin eri kanavalla varsin asiallisella keskustelulla edetty. Myös sellaisissa ketjuissa, joissa ollaan täysin eri “poteroissa” jo valmiiksi.
Vaikkei olisi samaa mieltä, on keskustelu avartavaa ja rakentavaa ollut viime päivinä.
Eri ketjujen keskusteluissa on ollut myös hyvä “jatkumo” ja eräänlainen virtaus
(kuten vaikka hyvän pelikirjan omaavalla jääkiekkojoukkueellakin on). Ei pyöritä jatkuvasti saman puuron ympärillä ja kirjoiteta “kilpaa” niitä nokittamisia (Ei vedetä samaa nurkkarallia jatkuvasti).
Alkaa hieman näkyä se, että ainakin toistaiseksi pahin on takana. Nyt on ollut terve ja hyvä henki kuten laadukkaalla forumillamme kuuluukin olla. Ihmisiä kirjoittajatkin on, kyllähän jossain kohtaa ilmapiiri kiristyi jonkin verran. Inhimillistä, mutta oppia täytyy.
Yritin pikaisesti hieman lukaista keskustelua Maahanmuutosta. Jääköhän sieltä viimeinen viikko aikakirjoihin kaikkien aikojen “duellina”. @Vekki-Keke vs. @Riisipussi . Onko tuossa keskustelussa kukaan muu enää pysynyt tai jaksanut pysyä lähimainkaan mukana? Koetin hieman lukaista noita pitkiä perusteellisia selvittelyjä, mutta päätin että kyseessä on ihan täysin “kahden kauppa”. Ei tämmöistä kovin usein tapaa.
Edit. Jos jossain vaiheessa sitten sais vaan lyhyesti lopputuloksen: 1-0 vai 0-1. Siis kumpi voitti.
En usko, että voittajaa tulee. 0-0 tai vaikka 2-2.
Minun tulkintani mukaan molemmissa logiikoissa/ olettamuksissa/ tulkinnoissa on puutteita. Itse en ole edes kuvitellut olevani täydellinen.
Lähtökohtaisesti en ymmärrä aina @Riisipussi : n tapaa väitellä, retoriikkaa tai oleltamuksiakaan. Hänkään ei ehkä minun. Sekin on musta tosi ok.
Jollakin tavalla olen ihmisenä rakennettu niin, että paremman tiedon puutteessa kuitenkin uskon tutkimuksiin, dataan ja jopa hyvällä paikalla olleisiin tutkijoihin ts. heidän mielipiteisiinsä. Ja kuten tieteessä yleensä, samalla mikään tutkmus ei ole aukotonta.
Kirjoitan vielä erikseen, että en todellakaan hae voittoa. En edes tasuria. En edes kuvittele olevani täysin oikeassa. Mutta ei se toisen osapuolenkaan logiikka avaudu asioissa samalla tavalla aina lukijalle, kuin hänelle itselleen. Koskee myös minua.
Ja siis, minä itseasiassa kannatan tietyin ehdoin tiukempaa maahamuutto- polittiikkaa. Mutta se ei ole ko. topicin pointti ollut enää pitkään.
EDIT: mun oma tulkintani on myös, että toisen hyvätkin nostot saattaa jäädä väittelyn pimentoon. En siis pahe ollenkaan pahakseni, jos vaikka joku ulkopuolinen kertoo mysö mulle, että missä kohtaa minä menen pieleen. Lasken siis edelleen mahdollisuuden sillkein, että olen täysin väärässä ja ymmärtänyt vain jotain pahasti väärin.
Ainakin samat nimimerkit täälä palauteketjussa toistuvasti mainitaan. Viittaako se sitten keskustelijoiden kyvyttömyyteen keskustella hyvän maun mukaan? Välillä hauskaa ja välillä raskasta seurata.
Anteeksi, siirrän sitten semmoiseen ketjuun.
Tässä on mennyt lähiaikoina aika monta ketjua vaimennukseen. Tätä en haluaisi laittaa.
Sama vika minulla. Monta ketjua olisi jo pitänyt vaimentaa. Vielä en ole sitä tehnyt. Keskusteluja en juuri jaksa tuolla politiikka osiossa lukea keskustelut sen tyyppisiä ettei niihin tee mieli ottaa osaa. Katselen nyt vielä viikonlopun jos ei mikään muutu vaimennan koko politiikka osion.
Olen iloinen, että @Oijennus kirjoittelee taas. Olen vielä enemmän iloinen, että hän nostaa esille ketjuja, jotka liittyvät rakkaaseen Tapparaan ja sen pelaajiin. Muistuu aina silloin mieleen, miksi tämä foorumi oikeasti on olemassa.
@Treppu onnitteli syntymäpäiväni johdosta… Päivän myöhässä… Vuoden päästä sitten uusi yritys taas.
Itseasiassa vain 35 minuuttia myöhässä!
Kärppien ketjussa on menty jo useampi päivä ihan sivuraiteilla, vai kuvittelenko vain?
Joka päivä ollaan askeleen lähempänä sitä hetkeä kun pelataan jääkiekkoa.
Millä tavalla? Eikö sielä suurimmaksi osaksi Kärpistä puhuta? Mikä se niin sinua haittaa nyt?
Sieltä siirrettiin nuo arvailut siitä mitä julkistetaan omaan ketjuunsa (jossa meininki on vähän kuin jossain Kärpät-minikipinässä). Ei siellä enää ole vialla kuin pari viestiä epämääräistä pelaajahaaveilua.
No sielä yksi käyttäjä on haaveilu, ilmeisesti talon tavat ei ole vielä selvillä, mutta eiköhän ne tule olemaan. Toivottavasti kiekko kausi vaan nyt alkaa, näkee jo että kipinää on joka puolella, ihan Tapparan omistakin kirjoittajista.
Kaksi pientä toivetta: 1. että päästäisiin koronasta eroon jotta 2. kiekkokausikin pääsisi (lähes) normaalisti käyntiin. Minulle riittäisi vähäksi aikaa nuo, kuten palstatoveri kirjoittaa, säkenöintiä siellätäällä, tämä on Tappara(nki)n kannattajille pitkä kesä, omituisen pitkä!
Älkää pliis aloittako väittelyä Lukon hankintapolitiikasta Konnan huhuketjussa.
Ping @justeeri