En tietenkään enää kommentoi asioita, jotka on aivan selvästi offtopicissa ja eivät liity millään tavalla aiheeseen. Kuten aiemmin sanoin
Tämä ei ollut se viestini keskeinen sisältö. Minä olen joskus käynyt koulussa ja minulle on opetettu, että tärkein asia on alussa eikä lopussa. Eli esitin mielipiteen ja kysymyksen, johon toivoin vastauksia. Esitin myös oman mielipiteeni paikallispelien merkityksestä sekä esitin arvion, että paikallispelit kauden reunoilla olisivat yleisörikkaampia kuin keskellä kautta. Sinänsä sillä ei tosin ole mitään väliä, kun se ei ole se asia, jota minä kysyin tai asia, josta halusin keskustelua käydä.
Kuten jo alun perin sanoin niin virhe oli ylipäätään laittaa noita asioita tuohon ketjuun, mutta vielä enemmän sieppaa se, että ruvetaan tarttumaan johonkin täysin jonninjoutavaan asiaan kuulumattomaan mielipiteeseen, josta en edes halunnut keskustella.
Väännän nyt viä tän verran.
Heitit väitteen/ajatuksen itse ja siihen sun omaan väitteeseen/ajatukseen vastattiin, niin yhtäkkiä se onkin jonninjoutavaa keskustelua. Jos on tyystin offtopic ja jonninjoutava, niin miksi sinä itse sen esiin toit? Jos sulla on monta pointtia mitkä tuot esille, niin mistä muut tietää mihin haluat vastauksen? Mihin saa sulle vastata, vai saako vastata ollenkaan? Hyvin erikoinen tyyli kommunikoida keskustelupalstalla.
Niin minä sätin jo itseäni siinä alkuperäisessä viestissä, että ei olisi pitänyt kirjoittaa koko asiaa. Jos koko juttu alkaa yhden kappeleen pituisella kysymyksellä, joka edes löyhästi liittyi aiheeseen ja sisältää kysymysmerkin niin sisälukutaito on hieno ominaisuus, jota kannattaa harjoitella. En itse asiassa esittänyt tuon yhden kysymyksen lisäksi mitään muuta kysymystä. Kysymykseen ei vastattu ja ruvettiin käymään keskustelua yleisömääristä ja tarkistamaan faktoja vastaamatta kysymykseeni.
Kyllä sisälukutaitoa voi kanssakeskustelijoilta edellyttää ja edellytän myös jatkossa. Jos et erota kysymysmerkillä tehtyä kysymystä toteamuksesta niin se vika on kyllä muualla kuin minussa. Ja siitähän se keskustelu lähti sitten offtopicciin oikein kunnolla. Eli oma vika oli se, kun menin tyhmänä kirjoittamaan koko ajatuksen tuohon ketjuun. Olisihan nyt pitänyt osata ennakoida, että keskustelu kääntyy siihen, kuinka tärkeitä paikallispelit ovat ja kuinka yleisöä ilmaantuu eri kohdassa kautta pelattaviin paikallispeleihin. Kun menin olettamaan väärin ja ennakoin tilanteen kuten ennakoin niin lopputulos on se, että keskustellaan offtopicista puoli ketjua ja se mitä kysyin ei kiinnosta ketään.
Kysymyskin oli vielä mallia ihmettely: JOSKUS MUINOIN PAIKALLISPELIT OLI VUORO VUOSIN SITEN, ETTÄ EKA KOTIPELI OLI VUOROVUOSIN TAPPARALLA/ILVEKSELLÄ. Kysyin MIKSI näin on. Ja tässäkin keskustelussa toistaiseksi vain @Hakkuri on toistaiseksi vaivautunut siihen ottamaan kantaa. Ja vastaus on, ettei ihmiset tiedä/ei osata vastata, joka on ihan fine.
Sen sijaan esitin ilmeisesti taas jotain täysin turhia pointteja, jotka oikeuttavat käymään keskustelua väärässä ketjussa paikallispelien yleisömäärästä tai paikallispelien merkityksestä, joista kummastakaan en kysynyt yhtikäs mitään.
En oikein ymmärrä miksi tällaiseen pikkuasiaan pitää jumittaa. Yleisömääräasia ei ollutkaan niin kuin oletit, mutta mitä sitten? Todetaan asian oikea laita ja mennään eteenpäin. Näin toimimalla ketjut vähemmän todennäköisesti jämähtävät sivuraiteille.
Sehän on juurikin foorumeiden rikkaus että toimivat faktabaareina. Minäkin olisin voinut hyvin arvata että avauspelit ovat myyneet hyvin, mutta nyt opittiin ettei näin ole.
@Tapparaforever
" Mutta tää ei ookkaan Bongaa pelikaani (yllättävässä paikassa)…"
En vastannut sinulle vaan oikaisin @Gant virheellisen kuvitelman tuosta etteikö muita joukkueita olisi mainittu Raamatussa.
@Tude
No heiluuhan ne liput jos koetaan että asia ei liity kyseiseen ketjuun.
Mä oon eilen osoittanut aktiivisuutta ja vilkutellut ison kasan lippuja Kontiolan huhu-ketjuun kun koen että treenaamiset tai Mika Niemen siirto kuuluu johonkin muuhun ketjuun, tosin ei ne sieltä mihinkään ole hävinnyt joten kyllä ne ehkä kuitenkin Kontiolan ketjuun kuuluu
Ei kuulu Kyseessä on minun viestit ja ne on aina henkilökunnan offtopic-jonossa. Offtopicilla ei ole vaikutusta luottamustasoon. Minä kirjoitan niin monessa ketjussa ohi aiheen, että henkilökunnan työvuorolista on täynnä. Sen sijaan kirjoittelemalla itse enemmän nouset
Edit: Niemen asiahan kuuluu aivan selkeästi ketjuun. Kontiola-huhuun liittyen henkilö x sanoo, että todennäköisesti/mahdollisesti menossa HPK:n ja tähän tulee pari vastakommenttia, että HPK:n menevä pelaaja taitaa olla Niemi eikä Kontiola. Mielestäni tuo liittyi nimenomaan vastauksena tuohon ja jatkokeskustelu menisi omaan ketjuunsa. Treenaaminen ei kuulunut ketjuun.
Nyt täytyy antaa palautetta suoraan @peterra lle. Millä tavalla ja tarkalleen millä sanalla haukuin Ruotsalaisia niin kuin kirjoitit tuonne korona ketjuun? Älä vääristele asioita…
Kiitos
Minä tulkitsen edelleen, että siirrät vastuun Ruotsin epidemiasta suoraan yksittäisille kansalaisille. Yritin valaista sinulle ajatusmaailmaani siinä ketjussa, ei mitään sen vakavampaa. Olet aika absoluuttinen tuomioidesi kanssa, kun kirjoitat. Kirjoitat ikään kuin kaikki tekisivät jotain väärin. Tasapainoa vaan vähän lisää ja sitä suhteellistamista, jota olen pyytänyt sinulta ennenkin.
Pakko kuitata tähän sen verran, että on ilmeisesti ok, että sinä teet olettamia (tulkitset) toisten viesteistä. Mutta se ei ole ok, jos joku tekee olettamia sinun viesteistäsi.
Tai ainakin tällainen olettama määräajoin tulee mieleeni.
Täytynee vaan alkaa jauhamaan sontaa asiaan liittyen mutta asian vierestä jos ei ole mitään sanottavaa. Hölmöä se sekin on.
Ollaan kyllä eri mieltä että niitä Niemen viestejä kuuluisi Kontiolan ketjuun, siellä on nyt liputettuina nimittäin 2 viestiä joista ensimmäisessä sanotaan näin “Jatkoajassa huhuillaan Mika Niemeä Hämeenlinnaan.”
Ja toisessa näin “Näin olen itsekin kuullut, että Niemi kerhoon… Konnalle taitaa Tappara olla ainut vaihtoehto, siis jos liigassa haluaa pelata…”
Ensimmäisessä ei pätkääkään asiaa Kontiolaan liittyvästä huhusta, toiseen oli lisätty Kontiolan nimi niin se nyt jollain lailla liittynee vaikkakin huonosti liittyy huhuun Kontiolan tulosta Tapparaan.
Mutta joo, mulle syystä tai toisesta on tullut hiukan olo niinkuin tarkkiksella olisi niin koitin vähentää sitä sonnan jauhamista. Lippuja en oo juurikaan ennen eilistä jakanut vaikka ehkä aihetta olisi ollut. Täytynee kummassakin aktivoitua enemmän niin pääsee takaisin ylemmälle luottamustasolle.
Olet mielestäni hitusen kohtuuton. Kontiolan ketjuhan on ikiliikkuja, joka tulee elämään tuota samaista elämäänsä niin kauan kunnes sopimus joko julkistetaan tai ei julkisteta. Tuo keskustelu on jatkumolla tyyliin seitsemättä kautta, joten kyllähän sitä sopparia jo on odotettukin. Kukaan ei tiedä itse huhusta yhtään mitään ja oikeastaan kaikki keskustelu ketjussa käynnistää vaan ikuisen syy-seuraus-keskustelun, joka päätyy johonkin kuulopuheen tasolle. Henkilökunta pitää ketjua silmällä ja aika nopeastihan tuota laitetaan lukkoon, kun homma lähtee aivan laukalle. Keskustelu on kuitenkin kuin koronavirus ja ilmenee ketjussa ryppäinä. Kun yksi kirjoittaa jotain niin tulee kahdeksan uutta spekulaatiota aiheeseen liittyen tai aiheeseen liittymättä.
Jos ketjun sulkee niin aiheeseen liittyvä roska päätyy johonkin muuhun ketjuun. Keskusteluhan on sujunut kesällä jopa poikkeuksellisen hyvin täällä tappara.co:ssa, vaikka ei ole ollut mitään keskuteltavaa varsinaisesti. Kontiolan ketju on yksi lieveilmiöistä.