Palautetta palstan henkilökunnalle


#581

Muistaakseni ensimmäinen pelikielto tuli, kun kommentoin sinun tekstiä ja pelikielosta jäi vaikutelma, että astuin väärän kirjoitajan varpaille. Olen kumminkin Tappara-foorumeille kirjoittanut 12 vuotta ja kaksi pelikieltoa tullut kyseisenä aikana. Viimeinen pelikielto tuli, kun joku politikoi ja minä vastasin. Politikoinnin aloittaja ei saanut varoitusta tai pelikieltoa. Koen, että kun en edusta foorumin valtavirtaa niin minua rankaistaan.

Ehkä moderointitiimin pitäisi luopua hyvä veli-järjestelmästä ja antaa alustan päättää pelikieltojen seuraamuksista?

Niin, itsehän te olette politikoineet tämän foorumin. Minulle isänmaan ajaa jopa Tapparan edelle, joten keskustelen kaikista mahdollisista aiheista. Otteluseurannan jätän väliin spoilaamisen (mitä tapahtui myös tänään ilman pelikieltoa) sekä politikoinnin, joka on sallittua nähtävästi osalle käyttäjille.


#582

Sai varoituksen.

Ajatus oli karsinoida politiikka. Idea ei välttämättä ollut hyvä.

Tänään oli normaaliakin pahempi tekninen viive. Huomautuksilla mentiin, kuten on 3. tason käyttäjien kanssa sovittu.


#583

4 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Palautetta kanssakeskustelijoille


#584

Muistutuksena, että henkilökuntaamme kuuluu tällä hetkellä nämä henkilöt. Todellinen checking line ja voittava maalivahti.


#585

Koskas se mun rankin tippuminen nollaantuu, joten koska alkaa uusi 100 päivän sessio?


#586

Täytyy sanoa, että itsekin olin jopa hieman yllättynyt, että pääsin mestaritasolle, mutta en ollenkaan niin yllättynyt, että “minut sieltä on liputettu pois”. Tiedän hyvin, että olen punainen vaate monelle tuon merkkinikin vuoksi ja viestejäni on kiva liputtaa.

Ymmärsinko oikein, että ennen kesää ei sitten minun tarvitse osallistua näihin “poliittisiin keskusteluihin”?


#587

@Raumalainen Se on juokseva 100 päivää, tästä hetkestä laskettuna taaksepäin, eli ei jaksotettu.

Edit: Sinun tapauksessa homma ei taida olla lipuista kiinni, vaan ”sosiaalisesta aktiivisuudesta”.

@Naapuri En henk. koht. tiedä tai muista mistä viestistä sinua on liputettu, mutta valvojat hyväksyvät tai hylkäävät jokaisen lipun ja ovat sen verran kokenut porukka ettei päätös varmasti perustu jääkiekkoseuraan. Jos kuitenkin katsoo kokeneensa vääryyttä, niin lipun voi julkisesti haastaa uudelleen keskusteluun ja niitä on jälkikäteen korjailtukin.


#589

Otetaan esimerkiksi tämä, kun vastasin Icemanin viestiin näin:

Eli samalla logiikalla Savinainen olisikin vähän kyseenalainen hankinta kun ei ole pelannut tällä kaudella Liigassa?

Hän selvästi tykkäsi huonoa vertauksestani ja koska on käsittääkseni itsekin valvoja, niin itselleni tuli vankka epäilys, että hän on ratkaisun tehnyt.


#590

Muistan tuon keskustelun. Takerruit aivan turhaan @iceman:in vähän kömpelöön sanavalintaan. Ymmärsit varmasti mitä hän tarkoitti. Ei Kuuselakaan palannut 100% freesinä KHL:sta, vaikka dominoi edellisellä kaudella.


(【ツ】) #591

Minut liputettiin myös keskustelusta pois, joten sain sapiskaa teiltä eli käyttäjiltä.


#592

Mikä siinä tarttumisessa oli sitten sääntöjen vastaista. Kysyin ihan asiallisesti tarkennusta hänen ilmaisuunsa.

Väitätkö, että tapparalaiset liputetaan tuon tasoisista asioista täällä? Minä väitän, ettei ja se on juuri sitä mitä sanoin tuosta Ilveksen kuvasta.


#593

Minun koneellani ei ainakaan ole tuota liputusta edeltävä, eikä jälkeinen viestisi liputettuna.


#594

Suoraan sanoen: Sinulla on taipumusta vääntää ketjuja sivuraiteille vänkäämällä lillukanvarsista tavalla joka ei tuo lisäarvoa keskusteluun. Tämä siis henkilökohtaisena mielipiteenä. Meillä on muitakin Ilveksen kannattajia.


#595

Tunnustan olevani perfektionisti ja siksi jos joku väittää jotain faktana, niin silloin pilkutkin pitää olla paikoillaan. Sen sijaan mielipiteissä saa minusta olla epätarkkuuksia.


(【ツ】) #596

Näen kyllä omat lippuni, mutta ilmeisesti vain yksi tullut per viesti eli ovat näkyvillä.

Lisätään vielä, että minä jääväsin itseni liputuksien hyväksynnästä, koska sain itsekin sapiskaa.

Ja mitä @ljpp yllä sanoo, niin oma sanavalinta oli vähän huono.


#597

Minut kuitenkin siitä liputettiin ja valvojat (kuka lienee) sen hyväksyi. Sen myötä putosin tietyiltä keskustelualueilta ulos ja sitä en pidä reiluna. Ok, olen Tappatan palstalla ja palstapitäjät määrää palstan “säännöt”. Väitän kuitenkin, ettei tällainen kauheasti motivoi “ulkpuolisia” osallistumaan keskusteluihin.


#598

Huono, tai ei, mutta siihen sanavalintaan nähden mielestäni vastaukseni ei miltään osin ole palstan sääntöjen vastainen.


#601

Älä nyt hyvä @Naapuri taas aloita päättymätöntä vääntämistä pienestä asiasta. Palaute on luettu ja ymmärretty. Mennään eteenpäin.


#602

Olin jo lopettanut muutenkin, kun sain purettua isoimmat ketutukset pois :slight_smile:


#603

Jos yhtään lohduttaa ystävä Naapuri niin meissä on paljon samaa. Siksi mietin itse, että miksi ihmeessä tuhlaat energiaasi tuohon, mitä @Ljpp mainitsee, kun olet ihan kohtalaisen hyvä asiakirjoittaja halutessasi. Jos jättäisit tuon Trumpin whataboutismin ja unohtaisit hetkeksi omat värisi niin olisit yksi palstan luetuimmista.

P.S. olet Ilves-henkisistä kirjoittajista selvästi provosoivin ja osaat tehdä aika täydellisiä provoja. Jos et ole itse huomannut niin jos ohjaisit tuon kykysi johonkin kovempaan asiaan kuin ainoastaan Ilveksen keskusteluihin niin saisit aikaan paljon tykkäystulvia.

Jotta tässäkään viestissä ei olisi vain negaa niin minusta olet edelleen mielenkiintoisin Ilves-henkinen kirjoittaja tällä palstalla. Läsnäolosi lisää värinää koko yhteisössä ja osaat herättää oikeita keskusteluja. Ja totuuskin mun täytyy myöntää: tällä palstalla mikään ei yhdistä hajanaisia Tapparafaneja yhtä tehokkaasti kuin yhteinen vihollinen, joka osaa provosoida. Jos ajattelen asian esim. Jatkoajan näkökulmasta niin siellä törmää ihan samaan ilmiöön, jos menee esim. suosikkijoukkue “Tappara” statuksella kirjoittamaan JYPin osioon. Vaikka faktuaalisesti olisitkin oikeassa ja siinä olisi pointti niin tästä huolimatta ensin paikalle ratsastaa tyyppi, joka on sinun kanssasi eri mieltä ja tämän jälkeen seuraa ns. vastareaktion aalto, jossa isompi porukka ks. joukkueen faneista keskittyy sinun voittamiseesi. Sinä edustat niin selkeästi Ilvestä täällä, että jokainen kirjoituksesi luetaan aivan piruuttaankin viimeistä piirtoa myöten ja sinut saatetaan tilille jokaisesta kohdasta, jossa on edes rivien välissä provo. Sinä et varsinaisesti myöskään peitä provoja, joten niitä ei tarvitse lukea rivien välistä.

Se on yksi asia, josta täällä saavutetaan yhteisön konsensus noin nanosekunnissa, jos sille päälle satutaan. Tsekkaapa @raumalainen @Nuti ja @terppp - siinä on aika kova kolmikko, joka ymmärtää kiertää tietyt suot tässä yhteisössä aika kaukaa. @Deljampe harjoittelee vielä, mutta hyvässä vaiheessa jo.