Pasi Puistola

Kelvollista liigatasoa oli siihen Tapparassa sattuneeseen loukkaantumiseen saakka. Kuitenkaan missään kohtaa peli ei ollut sillä tasolla mitä todennäköisesti oletettiin saavamme tuolla satsauksella. Tilastollisesti oli ihan hyvä puolustussuuntaan, mutta tehopisteet jäivät varmasti oletetusta.
Toki myös Saravolla oli haastava paluu Tapparaan, mutta sai polvensa kuntoon ja on siittä saakka ollut juuri se perusluuta mitä on odotettu.
Kyllähän Tapparan kannalta olisi ollut ehdotonta, että Pasi olisi pystynyt edes peruspeliin kuusikossa.

Pikkaisen kannattaa lähdekritiikkiä ja maalaisjärkeä näissäkin käyttää. Ei varmana vetäise. Hyvin palkattu toki on.

Eikä kyllä tuokaan kerro, muuta kuin sen,että kuinka suurta bruttopalkkaa on saanut tai ottanut esim. rahastoininnin jälkeen??? En ole ihan varma, miten tuo menee. Vosiko olla tässä esimerkiksi,että sopimus olisi esim. 180 000 ja siitä seura laittaa n. 50 000 rahastoon ja 130 000 palkkaa?

Edit: löysin tämän:
http://www.fhas.fi/fin/id94.htm

Korostan vielä, että mitään näyttöä siitä, että Puistola olisi rahastoinut, ei ole.

Eikös se max rahastointi ole 1/2 palkasta tai max 100k. Eli todennäköisesti tienaa yli 200k

“Rahastoon voi siirtää verotusvuoden aikana ansaitsemastaan urheilutulosta verovapaasti enintään 50 prosenttia bruttotulosta, kuitenkin enintään 100 000 euroa vuodessa. Näin esimerkiksi rahaston maksimietua käyttävän, 200 000 euroa vuodessa ansaitsevan tähtipelaajan verotustiedoissa näkyy vain 100 000 euron ansiotulot.”

Edit. Näemmä muut ehtikin jo…

Linkkisi ei mulla ainakaan auennut. Mutta lähteeni on aika varma. Ihmettelen jos puhuu jaskaa. Koska on asemassa missä varmasti tietää summan.

Tuolla edellä on juttua missä kunnossa tuli ja mitä ongelmia oli tämän jälkeen.

Puistola alkoi päästä vauhtiin ja pelasi Bailenin kanssa ykkösparissa ja sitten tuli se raju taklaus puun takaa ja Pasia jouduttiin tilanteessa elvyttämäänkin…

Jos vammakierre pitää paikkansa, niin ei ole ensimmäinen “huippu”, jonka taidot “katoavat” loukkaantumisten seurauksena.

Esim. Viimeisin esimerkki Montrealin MV Carey Price… Vähän aikaa sitten eliittiä ja nyt juuri ja juuri pystyy luistelemaan. Tästä [video]
(http://www.foxsports.com/nhl/story/nhl-montreal-canadiens-carey-price-painful-skate-020416) Foxsportsin sivuilla.

Sopimuksesta sen verran, että eihän nuo pitkät diilit lopulta toimineet oikein missään (Tappara: Mäntylä. Saravo,Puistola ; Ilves: Koistinen; Lukko:Vehanen; Kärpät: Aaltonen) seurojen kannalta…

Paskaa haukattiin eikä päästä eroon tolla palkalla ennen ku soppari loppuu

Otanpa sen verran takaisin, että itselläkin on faktat hukassa - luulin väärin rahastointiprosenttia pienemmäksi. Linkki vei Puistolan verotuloihin, jotka näyttivät lukua 129k€.

Mitään en tiedä, mutta verojärjestys on:

Saravo 139k€
Puistola 129k€
Aalto 124k€

Mutta en mitenkään jaksa uskoa, että tuo olisi myös palkkajärjestys. Toki palkkaa on voitu porrastaa eri tavoin kausien välillä.

Eihän Puistola ollut avauskaudellaankaan ennen sitä loukkaantumista mikään erikoinen. Hänestähän piti tulla johtava kiekollinen puolustaja, joka pelaa ykkösylivoimassa. Ei mennyt syksyllä kauaa, kunnes ylivoimalla oli jo joku toinen (kenties siirryttiin vain kahden yv-pakin taktiikkaan, eli Aalto ja Bailen). Peli oli haparoivaa ja ei pystynyt auttamaan joukkuetta hyökkäyspäässä oikein yhtään. Silloin kuitenkin luistelu oli vielä ihan ok ja peruspelaamisen taso oli kelvollista, joten oli remmissä mukana ja oli ihan hyvä puolustaja sinne alempiin pareihin.

Varmaan tuo loukkaantuminen heikensi sitten tasoa kunnolla, mutta olihan Puistola jo alusta alkaen iso pettymys.

Toi rahastointi sotkee niin paljon, että mahdoton päästä jäljille mitä kukin tienaa oikeesti.
Saisin kyllä tietoja jos kehtaisin kysellä, mutta oma sidos tietäjään on sellanen että en kysy erikseen kyllä mitään. Kertoo jos kertoo itse. Lähinnä silloin kun vituttaa joku ankarasti. Edit: siis en tietenkään siittä kuka mitäkin rahastoi, vaan lähinnä palkasta mikä sopimuksessa on ja sekin suurpiirteisesti hyvän maun rajoissa.

Ei kannata kysellä. Ja kaiken kaikkiaan tämä case on keskusteltu jo aika lailla loppuun. Siellä on metritolkulla juttua tästä vanhalla foorumilla.Ei kannata moneen kertaan tätä jauhaa. Toki saa, jos haluaa.

7 tykkäystä

Kyllä. Levätköön osissa tämä…

Niin juuri. :slight_smile:

[quote=“ljpp, post:50, topic:328, full:true”]
Otanpa sen verran takaisin, että itselläkin on faktat hukassa - luulin väärin rahastointiprosenttia pienemmäksi. Linkki vei Puistolan verotuloihin, jotka näyttivät lukua 129k€.[/quote]

Lisäksi linkkisi vei verovuoden 2013 tietoihin. Puistola pelasi kyseisestä vuodesta kevään KHL:ssä.

Onko Puistola saanut kaikki Suomessa vuonna 2013 verotetut ~129 tonttua Tapparasta puolessa vuodessa vai näkyykö tuossa Venäjän tienestejäkin? Valitettavasti täytyy epäillä, että Venäjän tulot eivät luvussa ole, koska vaikea uskoa puolen kauden KHL:ssä + puolen Liigassa johtavan noin alhaiseen bruttoansioon rahastoidenkaan.

No johan nyt. Tuoreimmat tiedot kuitenkin näyttävät lähes eurolleen samaa lukemaa.

Onhan täälläkin ollut juttua, että Tuukka sai 2 miljoonaa ja Saravo miljoonan kun sopparit tekivät. Puistolan uskon saaneet lähes satavarmasti vähintään saman kuin Saravo, eli tuollaisen 167k€/ kausi. Todennäköisesti on saanut vielä vähän enemmän.

Kumma juttu. Oli summa nyt sitten 130 000 tai reilusti suurempi, kyllähän tässä(kin) mammuttisopimuksessa jäi Tapparalle musta pekka käteen. Tokko Leinonen enää vastaavia tekee.

Puistola palkka on muistaakseni noin 225 kaudesta, joten PP on rahastoinut sen maksimisumman, eli satkun.

Jälkikäteen valitetaan, kuinka joku saa liian kovaa palkkaa. Välillä vaan käy niin, että joku pelaa huonommin kuin palkka edellyttää (esim. Puistola, Dixon), mutta välillä paremmin (esim. Lehterä, Karjalainen ja Palola). Palkka muovataan sopimusta tehtäessä ja Mikillä ei ole ennustajan kykyä valitettavasti, jos Pasi pelaisi odotetulla tasolla, olisi sopimus ollut vähintään tasoa hyvä. Nyt se ei sitä ole, mutta ei siitä auta valittaa enää tässä vaiheessa. Tottakai olisi kiva, jos kaikki pelaisi odotetulla tasolla, mutta niin ei ikinä käy. Puistolalle tehty sopimus oli tehtäessä omasta mielestä hyvä, ja tämä kortti oli katsottava, nyt se ei jälkeenpäin katseltuna ollut viisasta valitettavasti. Mikkikin varmasti palaisi aikakoneella perumaan sopparin, mutta se ei ole mahdollista, niin turha rutista.

2 tykkäystä